Teimme eilen miehen kanssa päätöksen aloittaa (liian) kauan suunnitteluasteella olleen kuntoilun. Lasten pikkuvauva-aika hoitopulmineen alkaa olla ohi, ja yhteisen ajan ollessa kortilla keksimme yhdistää kaksi välttämätöntä asiaa: liikunnan ja yhteisen ajan. Koska talvi ei ole suonut lumiantejaan, lykkääntyi suksien päivitys jälleen kerran ensi talveen. Sen sijaan täällä riittää kilometreittäin kivoja pelto- ja metsäautoteitä, joten satsasimme kunnon juoksukenkiin.

Muu varustus sen sijaan ei kyllä ollut ihan ”viimeisen päälle”. Koska pakkasta oli reilusti, emmekä ainakaan vielä raskineet hankkia oikeita juoksuasuja, laitoimme päälle kaikkea mahdollista kaapista löytynyttä lämmintä ja tuulenpitävää. Nyt löytyi käyttöä toimistokäytössä nyppyyntyneelle neuleelle, joka sai uuden elämän pakkaskelien lenkkeilypaitana. Pakkasen ja viiman takia laitoimme myös kypärähuput. Hieman naureskelimme toistemme ulkonäölle, mutta eihän pimeän (ja niiden huppujen) ansiosta kukaan edes tunnistaisi.

Niin paljon kuin kaupungissa pidinkin rajattomista vapaa-ajanviettomahdollisuuksista kuntosaleineen ja jumppineen, en voi olla nauttimatta täällä maalla siitä, ettei vaatetukseen tarvitse kiinnittää niin paljon huomiota. Tai jos tarvitsee, niin lähinnä sen tarkoituksenmukaisuuteen - muodista ja ulkonäöstä viis. En vieläkään ole täysin unohtanut sitä nolouden määrää, kun opiskeluaikoina sijoitin viimeiset pennoseni salikorttiin ja lähdin jumppaan halpisverkkareilla ja kauhtuneella t-paidalla. Kanssajumppaajilla oli hikipantakin sävysävyyn kengännauhojen kanssa.

Maaseutulenkkeilijän tärkeimmät talvivarusteet ovat siis hyvät kengät, turvaliivi ja otsalamppu. Tukevilla ja nastoitetuilla kengillä selviää peilijäätikölläkin. Täällä teitä ei hiekoiteta, ellei jonkun työkoneen renkaissa satu kulkeutumaan hiekkaa vahingossa sivuteillekin. Turvaliivi on hyvä olla mahdollisten - vaikkakin erittäin harvinaisten - muiden tielläliikkujien varalta. (Saa muuten pari ihan kivaa ylimääräistä sydämentykytystä, kun joku kaahaa maasturilla syrjäisellä metsäautotiellä yhtäkkiä mutkan takaa.) Tärkein lienee otsalamppu, sillä katuvaloille asti emme vielä nykykunnossa jaksaneet… Toivottavasti kevään myötä pääsemme jatkamaan harrastusta valoisan aikaankin.

Kommentit (0)

Seuraa 

Bisnesnainen muutti maalle. Miltä tuntuu kuin kaupasta ei löydykään Juuri Sitä kivennäisvettä, kuntosalina on vain oma piha ja jalkaan sovitetaan korkokengän sijaan kumpparia. Entä mitä tapahtuu kun hän alkaa kasvattaa mahan ohella pottuja. Kirjoittajana potentiaalinen akateeminen työtön, joka on kuitenkin liian yritteliäs tyytyäkseen kohtaloonsa ja ollakseen osallistumatta kylän elämään.