Oma elämä on (onneksi) mennyt pitkään melko tasaisesti. Ei ole mitään merkittävää tiedotettavaa ollut sitten lasten syntymän. Äidin rooli on toki jäänyt siinä mielessä päälle, että jonkun kysyessä kuulumisiani vastaan yleensä mitä lapsille kuuluu, seuraavaksi mitä miehen työkuvioihin kuuluu, ja oma roolini siinä taustalla saattaa jäädä jopa mainitsematta.

Tällä viikolla sen sijaan olen kohdannut miltei elämän koko kirjon. Tai en nyt sentään kirjaimellisesti, mutta kuitenkin joutunut lyhyen ajan sisällä pohtimaan lohdutuksen sanoja läheisen menettäneelle, onnittelemaan juuri vauvan saanutta perhettä sekä tsemppaamaan eron hetkellä ystävääni. Toisten kipua kestää vaikka kuinka paljon, toisten ilosta on joskus vaikeaa ottaa kaikkea irti ja toisten ratkaisuja on helppo arvostella. Juuri siksi sanansa saa asetella varovasti, ymmärtäen ja viisaasti (muttei liian, ettei ärsytä toista). Siispä melkoista sanataiteilua on ollut...

Täällä maalla sitä kokee olevansa (muka) jotenkin lähempänä oikeaa elämää. Siinä missä kaupungissa kasvottomille, tuntemattomille ihmisille tapahtuu asioita, täällä puolestaan kaikki tapahtumat koskettavat kaikkia; jokainen tuntee sen perheen johon on syntynyt vauva, kaikki tiesivät poisnukkuneen, ja tutut uumoilevat mahdollista avioeroa lehdessä "vuokralle halutaan" -palstan perusteella.

Juuri näinä hetkinä tuntuu, että saa olla äärimmäisen onnellinen kun meille kuuluu toistaiseksi vain "ihan hyvää". Mitä sinulle, lukijani, kuuluu? Ihan hyvää, vai jotain vielä parempaa?

Kommentit (5)

Arja - Kodin Kuvalehti
Liittynyt12.8.2014

Kiitos mukavasta kirjoituksesta, laitan sen Facebook-jakoon KK:n ystäville tänään. Kirjoituksistasi tulee kivalla tavalla esiin uuden "maalaisen" näkökulma!

Minja
Liittynyt12.8.2015

Kiitos vain! Tässä on matkan varrella huomannut paljon asioita, joita ei ole aiemmin tullut ajatelleeksikaan. Samalla on hieman pelottavaa, mutta pääosin huvittavaa, huomata "maalaistuvansa" pikkuhiljaa itsekin...

Nenna

Kiitos kivasta blogistasi. Olet niin hyvin ilmaissut asioita, tunteita ja tapaamisia, että sitä lukiessa tuli hyvä fiilis. Maalla (lapsena) ja nyt kaupungin laidalla asuessa nuo erot ihmisen välisissä suhteissa tulevatkin hyvin näkyviin. Mutta yhteisöllisyys on hieno asia, olen kokenut sen nyt aikuisiällä, kun nykyisen mieheni espanjan suku ja kyläyhteisö on hyvin tiivis. Aluksi se tuntui lähes tunkeilevalta, kun kaikki tietävät kaikkien asioista, mutta lopultakin olen ymmärtänyt yhteisöllisyyden parhaat puolet. Koskaan emme ole ongelmiemme tai ilojemme kanssa yksin. Ymmärrän, että emme ole enää se perinteinen ydinperhe: minä, puoliso ja meidän lapset. "Ja muille ei meidän asiat kuulu" kuten täällä ajatellaan. Vaatii positiivista suhtautumista ja avomielisyyttä, sitä joka on meidän kulttuurissamme vierasta. Kiitos paljon blogistasi :) 

Minja
Liittynyt12.8.2015

Kiitos Nenna mukavasta kommentistasi! Minäkin olen oppinut hiljalleen nauttimaan yhteisöllisyydestä ja suhtautumaan huumorilla sen ikävämpiin piirteisiin. Itselleni on suku jäänyt melko kaukaiseksi, joten minua kiehtoo kovasti sellainenkin yhteisöllisyys. Täällä maalla se on vielä jonkin verran voimissaan, mutta Espanjassa varmasti vieläkin tiiviimmin. Ei ole kauaa siitä, kun monet suvut ja sukupolvet asuivat yhdessä tai lähekkäin, mutta nykyään minullakin on tuttuja, jotka hädin tuskin pitävät yhteyttä omiin vanhempiinsa. Suvuistakin kirjoitan enemmän varmasti vielä... :) 

Marjan Hetkiä
Liittynyt17.10.2015

Mukava postaus, kiitos! Ja kiitos, minulle kuuluu hyvää. Kirjoittelen kaupungin laidalta kerrostaloasunnosta. Talossamme ei ihan kaikki tervehdi toisiaan - asfalttikadulla puhumattakaan. Mielenkiintoisaa on se, että kun menen lähimetsään kävelemään, niin siellä vastaantulevat tervehtivät iloisen ja ystävällisen ilmeen kera. Kyllä luonto lähentää ihmisiä. Luonnon helmassa me varmaan olemme aidoimpia itsejämme. Mukavia hetkiä sinulle sinne aitojen ihmisten keskelle ja pottumaan laidalle!

Seuraa 

Bisnesnainen muutti maalle. Miltä tuntuu kuin kaupasta ei löydykään Juuri Sitä kivennäisvettä, kuntosalina on vain oma piha ja jalkaan sovitetaan korkokengän sijaan kumpparia. Entä mitä tapahtuu kun hän alkaa kasvattaa mahan ohella pottuja. Kirjoittajana potentiaalinen akateeminen työtön, joka on kuitenkin liian yritteliäs tyytyäkseen kohtaloonsa ja ollakseen osallistumatta kylän elämään.