Pieniä kevätauringon pilkahduksia bongattu! Ne herättävät minussa aina Pienen Puutarhurin. Nimenomaan pienen. Kaupungissa kyllä kasvatin parvekkeella vaikka ja mitä. Olin varmaan taloyhtiön taitavin kukkien kasvattaja ja ihastutin vieraita napsimalla tomaatit suoraan parvekkeelta salaattiin. Taidoissani ei oikeasti ollut mitään kehumista, kyse oli lähinnä siitä, että viitsin tehdä jotain sellaista ja sallin multapaakut sekä vesipisarat parvekkeen bukleematossa.

Maalle muutettuamme päätin, että perunat ja porkkanat viljellään sitten itse! Uudisraivatessani perunanvarsia jostain juolan seasta lapion osuessa milloin kiveen milloin rönsyleinikin juuripaakkuun, tunsin syvää yhteenkuuluvuutta ammoisiin pellonraivaajiin. Sen jälkeen meni hermo, ja hetken aikaa perunat ostettiin kaupasta.

Mutta. Lasten kasvettua siitä iästä, kun he ovat vailla jatkuvaa huomiota ja hoivaa, alkaa yleensä jokin käsittämätön vietti: sitä ilmeisesti kauhistutaan elämän yhtäkkistä helppoutta ja yritetään keksiä äkkiä jokin asia vaikeuttamaan sitä uudestaan. Toiset hommaa koiran, toiset iltatähden, joku alkaa elää kadotettua nuoruuttaan, mutta minä aion hommata kasvihuoneen. 

Mitä siitä, vaikka kantaisin sinne satoja litroja vettä saadakseni sen muutaman viikon sadon. Ne olisivat kuitenkin omia ja NIIN hyviä. Mitä siitä, että voisin hyvin ostaa potut pottuina kaupasta, sillä käytän niihin niin paljon aikaa ja rahaakin, että sillä varmasti söisi vuoden potut muusinakin. Mutta, kun se ei oo sama asia. Haluan tehdä jotain itse ja luomusti. Minulla ei ole liikaa rahaa, niin voin yrittää korvata sitä työllä. 

Omat ihmistaimet ovat nyt sen verran isoja, että ehtisin ehkä vasemmalla kädellä koulia tomaattejakin. Onneksi en kuvitellutkaan olevani siinä taitava, sillä yhtenä päivänä anoppini näytti siemenkuvastoa ja pelkästään tomaattilajikkeita oli…paljon! 

Harkitsen vielä, josko minulle kuitenkin riittää ne potut ja porkkanat. Ehkä selviäisin myös sipuleista, jos nuorimmaiselle ei tule paha uhmaikä - tai ainakin jos pitäisin hänet koko kesän tarhassa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Bisnesnainen muutti maalle. Miltä tuntuu kuin kaupasta ei löydykään Juuri Sitä kivennäisvettä, kuntosalina on vain oma piha ja jalkaan sovitetaan korkokengän sijaan kumpparia. Entä mitä tapahtuu kun hän alkaa kasvattaa mahan ohella pottuja. Kirjoittajana potentiaalinen akateeminen työtön, joka on kuitenkin liian yritteliäs tyytyäkseen kohtaloonsa ja ollakseen osallistumatta kylän elämään.