Tuli yltiöpäisesti luvattua, että kirjoitan ruuhkavuodet eläneen kasvatusgurun ominaisuudessa rajoista ja rakkaudesta. Pitkä bloggaustauko selittyy sillä, että en heti tiennytkään, mitä tästä aiheesta sanoisin. Nyt tiedän.

Sanaparihan on ihan pöhkö. Eihän rakkaus ole mikään kasvatusperiaate. Rajojen asettaminen on. Jos tietäisin, miten asettaa juuri oikeanlaiset rajat, olisin totisesti guru ihan hemmetin isossa ja merkittävässä asiassa.

Omasta lapsuudestani muistan:

- Ruoka on syötävä loppuun!

- Kotiasioista ei puhuta muille!

- Avainta ei saa hävittää, eikä kanttinauhaan ainakaan saa kirjoittaa osoitetta.

- Isälle ei sanota vastaan!

- Äitiä ei saa häiritä!

- Kouluun on lähdettävä justiinsa, kun kello soi.

Herätyskello laitettiin aamulla soimaan, että osaisin lähteä oikeaan aikaan kotoa. Koulusta ei saa myöhästyä. Ekaluokkalaisena ymmärsin määräyksen niin, että ulkona on oltava ennen kuin kellon veto lakkaa. Tuli aikamoinen hoppu monena aamuna.

Entä mitä sääntöjä ja rajoituksia olen omille lapsilleni ladellut? Tätä miettiessäni hämmennyin. Eikös heillä ollut ihan valtava määrä toteltavaa? No minäpä kysyin, mikä on jäänyt mieleen.  

"Kuumeessa ei saa nostaa peittoa napaa korkeammalle. Muuten kuume ei pääse karkuun."  Tämän minä laittaisin samaan kategoriaan ekaluokkalaisen Pulinan ja herätyskellon kanssa, mutta lapset ovat toista mieltä. Tavatessamme sain nähdä eläytyvää muistelua siitä, kuinka he hampaat kalisten yrittivät kiskoa peittoa päälleen siinä onnistumatta.

Sairasteluun liittyy toinenkin muisto. "Jos oli kipeänä, piti oikeasti olla kuoleman kourissa. Jos en mennyt taudin takia kouluun, olin myös liian sairas katsomaan telkkaria tai pelaamaan pleikkaria."  Tämän tunnustan mutta puolustaudun sillä, että rajoitus liittyi aikaan, jolloin lapset olisivat välillä tahtoneet lintsata koulusta. Telkkari- ja pleikkakielto oli helppo tapa varmistaa, mistä on kysymys. Ihan putkeen ei arvioni aina mennyt, ainakin kerran tuli oksennus pulpetille.

"Meillä oli melko tiukat kotiintuloajat, muisti yksi. Toinen tarkensi, että sikatiukat, joista ei uskaltanut livetä." Niin oli. Se tosin ei estänyt teiniä, joka lähti takaisin ulos, kun äiti oli nukahtanut. Näin kävi ja ihan itse olin opettanut, että oven saa hiljaa kiinni, kun kääntää avaimella.  

"Lauantaisiivous. Ennen sitä ei saanut lähteä ulos." Tähän en nyt malta olla mainitsematta, että lapsi, joka muistaa tämän lähetti eilen valokuvan kimppakämpästä: siivouspäivän orjalista. Se oli täsmälleen samanlainen kuin meillä kotona: ylhäällä vastuuhenkilön nimi ja alla lista töistä, mitkä pitää tehdä: vessan pesu, imurointi, ovien pyyhkiminen jne. Ja siitä vaan viiva homman yli, kun se on tehty. Jes!

"Kaverille ei saanut mennä yöksi, ellette te soittaneet sen vanhemmille ensin." No todellakaan ei. Eikä meille tullut ketään, jonka äidin tai isän kanssa en ollut jutellut. Olisi aika hurja ajatus majoittaa teini-ikäinen omaan kotiinsa ja mahdollisesti aiheuttaa toiselle äidille huolta siitä, että missähän lapsi luuraa. Toki tämäkin asia on muuttunut, kun kaikilla on oma puhelin, mutta silti.

"Älä puristele niitä sohvatyynyjä!" Tätä olen hokenut niin, että miniäkin muistaa. Noh! samaisen sohvan istuinosa on kulunut puhki, mutta ne nahkaiset niskatyynyt ovat edelleen kuosissa. Muistan vieläkin, että sohva oli kallis ja erikseen maksettavat tyynyt olivat osamaksukyvyn kipurajoilla. Kaikkeen on syynsä.

"Älä röhnötä!" muisti keskimmäinen. Nuorimmainen täydensi lausetta: "Ja olethan ulkoillut, kun kerran röhnötät sisällä?" Voi hyvänen aika mitä olen heille jankuttanut, ajattelen nyt.... 

Toisaalta. Lapset ovat oppineet laittamaan ruokaa, pyöräilemään työmatkansa, hoitamaan työnsä ja opiskelunsa ja harrastamaan omin päin ulkoilma-asioita. Eli ihan hyvin mä vedin.

Ei ollut vain yksi tai kaksi kertaa, kun sanoin teineille suunnilleen näin: "En minä tiedä, onko tämä nyt ihan reilua, mutta nyt tehdään näin! Eri perheissä on eri säännöt, meillä on tämmöiset." 

Teille ruuhkavuosia eläville annan yhden vinkin tilanteeseen, jossa lapsi tai nuori vaatii saada sitä tätä tai tuota juuri sillä hetkellä, kun olet tullut väsyneenä töistä ja pitäisi ruveta laittamaan ruokaa. Opettele sanomaan rauhallisesti selkeä raja: Jos tahdot vastauksen heti se on, EI. Jos jaksat odottaa, että syödään yhdessä ja jutellaan, vastaus saattaa olla jotain muuta.

Kasvaminen on kasvamaan saattamista ja rajojen asettaminen on tapa osoittaa rakkautta. Siksipä rajoja ja rakkautta on sittenkin ihan hyvä sanapari.

Muistako minkälaisilla säännöillä sinut on kasvatettu? Entä omat lapsesi? Ehdotan, että kysyt lapsilta, mitä sääntöjä he muistavat. Saatat huvittua.

 

Pulina Elli löytyy myös:

Facebook | Twitter

Käy tykkäämässä tai klikkaamassa

Kommentit (0)

Seuraa 

Elina Pulli kirjoittaa naisena ja äitinä olemisesta, tyhjästä pesästä ja siitä, ettei rintasyöpäkokemuksensa jälkeen suostu pelkäämään enää mitään. Ei edes vanhojen muistelua tai haikeutta kaikuvia huoneita, eikä varsinkaan epäonnistumisia. Joskus Pulina Ellille saattaa tulla pakottava tarve kirjoittaa myös varhaiskasvatuksesta, pienistä lapsista ja liikkumisesta.

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat