Lue lapselle on yksinkertainen ja napakka ohje. Se sisältää paljon enemmän kuin äkkiseltään voisi ajatella. Ennen kaikkea kyse on yhdessä olemisesta, kielen rikkaasta maailmasta, mielikuvituksen ruokkimisesta ja nautinnosta. Tarinoista.

Kirja on itselleni jo esineenäkin tärkeä. En tahdo, että kirjat katoavat, enkä tykkää lukea ainakaan pitkää proosaa tabletin ruudulta. Silti pidän tarinaa ja ääneen luettua runoa tärkeämpänä kuin välinettä, josta se luetaan. Runo voi olla myös lorupussin kortissa tai kauniisti kuvitetun postikortin kääntöpuolella.

Mutta miten niitä runoja kirjoitetaan? Eihän minulla tähän mitään isoa vastausta ole olemassa. Kerron nyt vain omasta tavastani ja toivon, että joku muu innostuisi kokeilemaan samaa. Ihan itsekseen tai lasten kanssa. 

Oma runoiluni liittyy aina jollain lailla liikkumiseen, kehollisuuteen ja lapsiin. (Olen toki kirjoittanut myös naisena olemisen tuskasta ja muista elämänvaikeuksista kumpuavia säkeitä, mutta ne pysyvät visusti pöytälaatikossa ja tietokoneen uumenissa.)

Liikkuminen on iloinen asia. Keholliset kokemukset, läheisyys, lämpö, hetken kauneus ja yhteys lapseen ovat äärimmäisen tärkeitä vauvoille, leikki-ikäisille, eskareille, koululaisille... Ihan kaikille.

Uutta runokirjaa suunnitellessani aloitan aina samasta: lähden kävelylle meren rantaan ja mietin kehonosia, perusliikkeitä ja lapsen arkipäivän toimintoja. Etsin säkeille rytmin, joka sopii omaan kävelyyni. Tamppaan rantaraittia. Välillä hypin ja pyörähtelen.

En välitä, vaikka muut kävelijät ihmettelevät tätsykkää, joka seisoo rantakivellä, katsoo merelle ja tekee käsivarsiaan ojennellen ristikkäisliikkeitä. Ehkä he luulevat minun hurahtaneen Tai Chi-harjoituksiin. En edes tahdo tietää, mitä ohikulkijat ajattelivat, kun kirjoitin päässäni tätä runonpätkää. 

Navan nippuun taivuttelen,

pepun pienen pyörittelen.

Vauhtivarpaisiin hymyä,

Sikkaralle silmäin nauru…

Minun ohjeeni runon kirjoittamiseen on tämä: valitse aihe ja lähde pitkälle kävelylle. Päätä pitäytyä valitsemissasi aiheissa mutta ota vaikutteita siitä, mitä näet, kuulet, tunnet ja haistat. Ohjaa ajatuksiasi vaeltamaan runon suuntaan. Lue saamasi säkeet puhelimen muistiin myöhempää käsittelyä varten.

Sylisampo kirjaa kirjoittaessani ajattelin, että ei tule mitään. En keksi enää tuhannetta riimiparia samaisesta lasten liikkumiseen liittyvästä aiheesta. Kaikki on jo keksitty. Kävelin aikani tuttua reittiä ja totesin itselleni ääneen: tarvitsen uuden näkökulman. Jos en löydä pointtia, josta itse innostun, jätän homman kesken.

Kului muutama viikko ja tuo uusi näkökulma tuli kuin annettuna: Trokeemankeli. Kalevalan päivän aikoihin jossain kirjoittajaporukassa esiteltiin netistä löytyvä trokeemankeli, jolla kuka tahansa voi testata onko kalevalainen sointi oikea. Tai ainakin sinne päin.

Työnsin runoni mankeliin ja innostuin. Ei se ihan helppoa ollut, mutta kävelin lisää, lorulenkit pitenivät ja puhelimen äänitystoiminto oli kovassa käytössä. Vuosi tästä eteenpäin neuvoin lasten kanssa toimivia työntekijöitä tekemään samoin ja eräässä koulutuksessa syntyi laskiaisloru:

Lumiliukuja haluan

kauaksi kinokseen asti:

vitilumen valoisa loiste

nuoskaisen nopea vauhti.

Nyt Sylisampo lorulenkeistä on jo kaksi vuotta ja lorukirja on valmis. Karoliina Pertamo on tehnyt kirjaan ihanat kuvat suomalaisista metsän eläimistä, söpöistä eläinvauvoista.

Wikipedian mukaan kalevalainen Sampo on ihmeellinen, rikkauksia tekevä mylly. Niin on myös lapsi ja herkkä tai toimelias runohetki lapsen kanssa. Mikään ei ole sen arvokkaampaa kuin yhdessä oleminen ja yhteinen kieli.  Siksi kannattaa mennä kirjastoon. Sieltä löytyy lukemattomia runoja ja tarinoita ympäri vuoden. Ja netistä löytyy hyviä vinkkejä kirjoista, joita kannattaa valita: Lue lapselle.

Mukavaa Kalevalan päivään valmistautumisen aikaa kaikille. Rohkeasti kokeilemaan esimerkiksi ideaa, jonka keksimme yhdessä kieli- ja kulttuuriryhmien opettajina toimivien kanssa: monikielisten lasten oman kielen sanoja kalevalamittaisten säkeiden sekaan. Ihan jo Vasun perusteiden ja osallisuuden hengessä. 

 

Pulina Elli löytyy myös:

Facesta ja toisinaan myös Twitteristä

Kommentit (3)

Pulina Elli
Liittynyt7.3.2016

Kirjoitusvirheitä olen useinkin korjaillut heti julkaisemisen jälkeen, mutta nyt piti vaihtaa kuvatkin, kun oli niin haljut värit. 

Seuraa 

Elina Pulli kirjoittaa naisena ja äitinä olemisesta, tyhjästä pesästä ja siitä, ettei rintasyöpäkokemuksensa jälkeen suostu pelkäämään enää mitään. Ei edes vanhojen muistelua tai haikeutta kaikuvia huoneita, eikä varsinkaan epäonnistumisia. Joskus Pulina Ellille saattaa tulla pakottava tarve kirjoittaa myös varhaiskasvatuksesta, pienistä lapsista ja liikkumisesta.

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat