Kuulun muutamaan someryhmään, joissa samoista asioista kiinnostuneet ihmiset vaihtavat mielipiteitään ja kokemuksiaan. Useimmiten keskustelu on asiallista ja kaveria kannustavaa. Mutta aina porukassa on joku, jonka on pakko päästä sanomaan jotain, jolla pystyy osoittamaan olevansa fiksumpi, oppineempi, ahkerampi, perehtyneempi – enemmän oikeassa.

En käsitä jatkuvaa oikeassa olemisen tarvetta. Väärässä oleminen nimittäin mahdollistaa aikuisellekin ihmiselle uuden oppimisen. Oppimisen koko ideahan on siinä, että ihminen on utelias ja halukas tarkastelemaan asioita toisista näkökulmista.

Aina on niitä, jotka pänkkäpäisesti pitävät kiinni omista käsityksistään, mutta myös niitä, joiden elämäntehtävä tuntuu olevan muiden valistaminen. Ensimmäisestä ihmisryhmästä hyvä esimerkki oli oma isäni. Hänen mielestään Husqvarna ompelukone ei ollut HusQvarna vaan HusOvarna. ”Se on husOvarna” , isä sanoi ja löi nyrkkiä pöytään.

Tunnustan. Olen itsekin ollut valistajatyyppiä monessa asiassa, varsinkin lapsia kasvattaessani ja nuorempana, kun puutuin joka asiaan. Nykyään en enää viitsi. Nyt tiedän, että kaikkien ei tarvitse osata tai tietää kaikkea.

Toki minullakin on muutama perusärsytys, joihin liittyen tekisi mieli vähän kouluttaa ihmiskuntaa. Pliis - jättäkää turhat yhdyssanavirheet pois käytöstä (pilkkuvirheet eivät ole niin justiinsa). Ja eikö mediassa voisi jo opetella käyttämään oikeita ammattinimikkeitä varhaiskasvatuksen työntekijöistä? Minun mielestäni huippu-urheilu-näkökulman korostamisen pienten lasten liikkumisessa voisi kieltää lailla ja väärän käsityksen siitä, että kirjojen kirjoittaminen on varsinainen rahasampo, voisi unohtaa.

Mutta en minä näistäkään aina jaksa vaahdota. Mitä nyt vähän blogissa kirjoittelen.

Oma tietämättömyyteni on parin viime vuoden aikana näyttäytynyt aivan uudella tavalla. Olen saanut tehdä monia asioita ensimmäistä kertaa elämässäni: perustaa kukkapenkkiä, jakaa kuunliljoja nettiohjeen mukaan, öljytä puutarhakalusteita, arvioida huussin seiniin tarvittavan maalin määrää ja viedä oman puun omenia mehuasemalle.

Olen oppinut todella paljon sen jälkeen, kun ostimme mieheni kanssa vanhan mummolani. Omenapuun viereen on rakennettu kuvassa näkyvä piharakennus. Lähiölapsena olen aivan ihmeissäni uusien juttujen äärellä.

En ole koskaan ollut tekemisissä minkään rakentamiseen liittyvän asian kanssa. Niinpä olen selaillut rakentamisblogeja ja raksaihmisten somekeskustelua. Puuf! siinäpä vasta maailma. Melkein kuin vauva.fi -palstan oikeassa olijat olisivat siirtyneet sinne.

Kertokaapa, miksi kommentit ovat tätä lajia: ”Jos et tiedä, mikä on rossipohja, kannattaa jättää ajattelu ammattilaiselle.” Tai ”osta bajamaja ei sun rakentamaan huussiin kukaan uskalla tuuballe.” Eikö enää olekaan niin, että se, joka ymmärtää kysyä neuvoa, on viisas?

En ole kirjoittanut ensimmäistäkään kysymystä raksapalstoille, mutta seuraavat kommentit: ”kuinka tyhmä voi ihminen olla” tai ”etkö tajua edes peruskäsitteitä” voisivat olla minulle osoitettuja. Vai mitä sanot seuraavasta väärässä olemisen kokemuksesta, jonka luettuasi voi rauhassa nauraa ihmisen (= Pulina Ellin) tietämättömyydelle.   

Pulina: Meille tulee se Kontion piharakennus ensi viikolla, sama kuin teillä.

Tuttava: Itsekö teette vai palkkaatteko jonkun?

Pulina: Perustukset tekee ammattilainen, mutta mun mies tekee loput kaverinsa kanssa.

Tuttava: Siinä menee sitten koko kesä puuhastellessa.

- Ei sentään. Ei meillä niin kauaa mene. Se vastaava mestari sanoi, että parissa viikonlopussa nousee, Pulina vakuutti.

Noh! Jos Pulina Elli kysyy rakennusalan ammattilaiselta, että kauanko menee, kun nousee, niin sehän on ihan väärä kysymys. Peruskäsitteet olivat aivan totaalisen hukassa, vaikka hirsiseinät tosiaan nousivat yhden viikonlopun aikana.

Mutta sitten Pulina Elli meni päivänvarjonsa kanssa mökille yöpymistä varten ostetut paksut ilmapatjat mukanaan. Kurkisti ovesta ja sanoi: Höh! eihän täällä ole edes lattiaa.

Joo, se pitää ensin rakentaa, sanoi mies. Ei sitä kuule klipsutella paikoilleen niin kuin noita hirsiä.

Silloin ei naurattanut, mutta jälkikäteen ajateltuna omasta tietämättömyydestään voi suorastaan huvittua.

Jatkuva tietäminen ja oikeassa oleminen olisi paljon raskaampaa ja ihan turhaa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Elina Pulli kirjoittaa naisena ja äitinä olemisesta, tyhjästä pesästä ja siitä, ettei rintasyöpäkokemuksensa jälkeen suostu pelkäämään enää mitään. Ei edes vanhojen muistelua tai haikeutta kaikuvia huoneita, eikä varsinkaan epäonnistumisia. Joskus Pulina Ellille saattaa tulla pakottava tarve kirjoittaa myös varhaiskasvatuksesta, pienistä lapsista ja liikkumisesta.

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat