Minun mielestäni ei. Ei, vaikka kuinka olisi äitienpäivä tulossa.

Rakastan suomen kieltä, kevättä, järviä, merivettä ja lähiöelämää. Mutta ääkkösillä alkavat sanat eivät ole kivoja. Ehkä se liittyy jotenkin siihen, että tyttönimessäni oli kaksi ää-tä ja asuin ensimmäiset 11 -vuotta Ä-rapussa. Viereisen Ö-rapun jälkeen oli vielä ÖÖ-rappu, johon on kuulemma edelleen vaikea ohjata taksia, varsinkin jos on hieman maistissa.

Minun mielestäni äiti ei ole maailman kaunein sana. Mutsi on paljon mukavampi. Ja lapsi -sanalla alkavat lauseista ihanimmat. Lapsi on samaan aikaan pehmeä ja napakka sana täynnä merkityksiä. Riippumatta siitä, onko lapsi oma vai jonkun toisen.

Äitien lohduksi on lanseerattu jo vuosia sitten käsite kyllin hyvä äiti. Toimittaja Sari Helin on tehnyt Huono äiti -kirjoituksistaan brändin. Minä taidan olla ihan mukiinmenevä mutsi. Näin uskon, vaikka olen joskus huutanut lapsilleni, kiristänyt, lahjonut ja uhannut pleikkakiellolla. Enimmäkseen olen kuitenkin kehunut, rohkaissut, ymmärtänyt, halannut ja ottanut syliin. Ja olen myös pyytänyt kihahduksiani anteeksi.

Vielä nyt kun lapsemme ovat jo aikuisia, saan välillä kuulla, että kavereilla on ollut helpompaa: muita ei ole pakotettu toimimaan lautapelisuunnittelun koekaniineina. Toiset ovat saaneet Linnanmäkireissuilla ranskalaisia perunoita ja vohvelia, mutta meidän lapset joutuivat tyytymään ruisleipään, porkkananpaloihin ja nakkeihin suoraan pussista. Niin epäreilua, että nauramme jutuille yhdessä. Yhteinen, hyväntahtoinen nauru on mielestäni yhtä tärkeä asia kuin edes silloin tällöin toteutuvat koko perheen ruokahetket.

Nyt istun kerrostalokotimme keittiössä ja katselen pihalle, jossa lapset keinuvat, potkivat palloa ja roikkuvat rekissä. Uudet perheet ovat tuoneet lasten iloisen naurun takaisin taloyhtiömme nurmikoille. Melkein kuulen, että kohta joku huutaa: ”Äitii tuu ikkunaan täällä huutaa Salla”.

Jostain syystä en kuule omien lasteni ikkunakutsua vaan ajatukseni palaavat omaan lapsuuteeni. Aikaan jolloin olimme kaiken kansakoululta liikenevän ajan keskenämme ulkona ilman äitejä. Muistatko sinä sen ajan? Leikittiin hyppisleikkejä, twist-leikkejä, ruutuhyppelyä, seinäpalloa ja kirkonrottaa. Silloin Jussi Raittinen lauloi ”Mun mummoni muni mun mammani, mun mammani muni mun”. Ja nyt minä voisin jatkaa sitä hassua laulua … ja musta tuli mutsis sun”. Se on minun murrettani.

Kaikilla meistä ei ole mutsia eikä mukuloita. Toisilla ei edes aikuisena ole äitiä, jonka voisi kutsua kahville tai jota voisi vanhana hoitaa. Mutta suuri osa suomalaisista keittää muorilleen aamukahvit tai vie äipän lounaalle. Suloisimmat ojentavat emolleen päiväkodissa askarrellun kortin. Joku käy mummon haudalla ja kiittää ääneen yhteisistä vuosista. Aika moni ojentaa mutsilleen kirjalahjan.

Odotan ensimmäistä äitienpäivääni, jolloin joudun juomaan aamukahvini ilman lapsia. Tyhjässä pesässä. Minulla on silti kaksi dekkaritoivetta: Katarina Wennstamin uusin, joka ei kuulemma sovi ihan pienimpien lasten äideille. Ja Rosamund Luptonin Mitä jäljelle jää. Se kertoo äidin kaiken voittavasta rakkaudesta lapsiaan kohtaan. Josko näillä pärjäisi äitienpäivän jälkeiset viikot, jolloin rakkaudesta, huolesta, ilosta ja epävarmuudestakin kumpuavat ristiriitaiset tunteet pikkuhiljaa tasoittuvat.

Lapsi -sanan jälkeen ehkä kaikista kaunein sana on kuitenkin mama, jolla minua joskus kutsutaan. Mama kuulostaa siltä, että olisin juuri tuonut pöytään paahtopaistia ja valkosipuliperunoita ja leiponut jälkkäriksi mustikkapiirakkaa. Äiskä, Mama ja Mutsi -sanoissa tuoksuu aamulla kerätyt valkovuokot ja kaikuu yhteisellä ruokahetkellä jaettu nauru.

Toivotan kaikille siskoille, naisille, tyttärille ja äideille ihanaa kevättä ja rohkeutta nauttia siitä, mitä on.

Kommentit (5)

Mutsis on

Totta puhut, ei äiti ole sanana kovin kaunis. Mama kuulostaa paljon lempeämmältä ja antaa äidille luvan olla vähän pyöreäkin.
Espanjan madre on myös kaunis sana.
Ranskalaisetkin sanovat kauniisti ma mama. Kaunein äippälaulu on Charles Aznavourin La mama.

Pulina Elli
Liittynyt7.3.2016

Tuo 'mutsis on' on niin hauska. Sehän on vastaväite tai tavallaan takaisin haukkumista, mutta niin tuttu ja tunnistettava, että hymyilyttää.

Vierailija

Astetta lempeämpi mutsille on mielestäni mude. Ja sitten, kun haluaa oikein helliä sanoo mami. Eikö se Kirkakin laulanut Oh mami blue. 

Seuraa 

Elina Pulli kirjoittaa naisena ja äitinä olemisesta, tyhjästä pesästä ja siitä, ettei rintasyöpäkokemuksensa jälkeen suostu pelkäämään enää mitään. Ei edes vanhojen muistelua tai haikeutta kaikuvia huoneita, eikä varsinkaan epäonnistumisia. Joskus Pulina Ellille saattaa tulla pakottava tarve kirjoittaa myös varhaiskasvatuksesta, pienistä lapsista ja liikkumisesta.

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat