Mansikoita oli tarkoitus ostaa ja rahaa taskussa juuri sen verran, kun menin kauppatorille. Mutta täytyyhän ne vanhan tavaran osastot kiertää ennen marjojen ostoa. Silmiini "sattui" hattutukki, jota olin kauan etsinyt. Ehkä seuraavaksi etsin hattua, joka sopisi minulle, siinä vasta haastetta. Kaikki ne ovat omia persooniaan, mutta tämä tuntui omalle. Ei sitten muuta kuin pankkiautomaatille ja kaksikymppinen ulos.

Myyjä kertoi, että heillä on vanha talo, jota on tyhjennetty. Kysyin tietysti heti, onko talossa vielä vanhoja lehtiä ja huonekaluja. Vastaus kuului, ei ole enää, ja minä tietysti parahdin, että oi voi. Nuoremmille ei kuulemma kelpaa. Ne on hävitetty tavalla tai toisella, ei ehkä niin hyvällä tavalla.

On selvää, että mansikat jäivät toiseen päivään. Tukki oli painava. Käsilaukussa painaa myös jokin epämääräinen, jokin muu kuin raha.  

Kommentit (3)

Seuraa 

Olen keräilijäluonne, pidän vanhoista tavaroista ja taloista. Asun kaupungissa mutta vietän vapaa-aikaa maalla.

Sykähdyttävät esineet eivät ole välttämättä kalliita vaan niissä on se jokin selittämätön joka vetoaa juuri minuun.