Brooklyn Bridge

Staten Island Ferry meni näin läheltä, mikä riitti meille.
Staten Island Ferry meni näin läheltä, mikä riitti meille.
WTC:n muistomerkillä saattoi sitoa nauhan toivon, rakkauden ja sinnikkyyden puuhun. Sidottiin tietenkin!
WTC:n muistomerkillä saattoi sitoa nauhan toivon, rakkauden ja sinnikkyyden puuhun. Sidottiin tietenkin!
Oculus (ripset?).
Oculus (ripset?).

Kiskaisimme huiviin Robertan tuomat bagelit, mehut ja vastajauhetun kahvin. Vain minä olin aikaerosta hieman huonovointinen. Lisäkahvin ja päänsärkylääkkeen voimin lähdin kuitenkin muiden mukana valloittamaan Ala-Manhattania. Metrolla lähdettiin ensin väärään suuntaan, mutta huomattiin erhe onneksi jo asemalla. Siirryimme toiselle linjalle, mutta koska samaa korttia ei voi vinguttaa samalla asemalla 20 minuutin sisällä, hyppäsimme puolison kanssa yli puomien, mitä lapset paheksuivat ensin syvästi. – En halua joutua täällä vankilaan, vaikersi yksi. Vanhemmat taas perustelivat, että meillä on voimassa olevat metrokortit, eikä ole järkeä odottaa 20 minuuttia ja sitä paitsi juniakin menee harvoin, joten asemalla voisi tärväytyä ikuisuus. Kaikkien lopulta hypättyä puomien yli, totesimme olevamme varmasti New Yorkin etsityimmät rikolliset.

Jäimme pois Brooklyn Bridgellä ja ylitimme Brooklynin ja Manhattanin yhdistävän sillan kävellen. Sillalta aukeni huima näköala juuri siihen pilvenpiirtäjien siluettiin, joka näkyy aina kun puhutaan New Yorkista. Silta on muuten vanhin teräksinen riippusilta, jonka rakentaminen aloitettiin jo 1869. Sillalta saa upeita kuvia. Jotkut pitävät auringonlaskua parhaana ylitysajankohtana.

Seuraavaksi suunnattiin WTC:n muistomerkille. Matkan varrella oli uusi juna-asema Oculus (joka latinaksi tarkoittaa silmää). Meidän silmäämme Oculus näytti lähinnä keskentekoiselta erikoiselta kauppakeskukselta, mutta jälkikäteen saimme tietää, että se on maailman kallein, 4 miljardia maksanut juna-asema. Ja olihan arkkitehtuuri vaikuttavaa sisältä ja ulkoa. Oculuksen toisella puolella avautui sitten nuorisonkin hiljentävä WTC:n muistomerkki. Sen suunnittelija, Michael Arad, näki itse  tornin romahtamisen ja syöksyi etsimään vaimoaan (jonka löysi). Meistä muistomerkki oli koruttomuudessaan hieno. Vesi virtaa altaisiin, joita reunustavat iskussa menehtyneiden nimet. Virtaavaa vettä voi ajatella elämän ja materian pois huuhtoutumisena, likaa ja rumuutta puhdistavana voimana tai kyynelinä. Illalla valuva vesi korostuu valaistuna. Puhtaus ja valo voittavat! Muistomerkiltä käppäilimme hiljaisina ja jo hieman väsähtäneinä TGI Fridaysiin syömään, missä kaikki söivät hampurilaisia lihalla tai ilman ja mikä tärkeintä, olivat tyytyväisiä!

Sitten kiepahdimme Wall Streetille, missä nappasimme seisomakahvit Starbucksilta (eipä siellä ollut pöytiä, missä istua) ja kuljeskelimme kahvia hörppien paikallisten tapaan pahvimukeista kohti George Washingtonin patsasta. Perheen demokratia-vastaava halusi itsensä kuvattavan Georgen kanssa. Itse Wall Street oli ennakkokäsityksiä pienempi ja lyhyempi, eikä pukuhemmojakaan näkynyt, mutta turisteja sitäkin enemmän. Päätimme kävellä rantaan Battery Parkiin, missä meitä piiritettiin laivaristeilytarjouksilla. Osa piirittäjistä oli NYC:n palveluksissa, mutta puffasivat kavereidensa palveluksia. Koska olimme juuri syöneet, emme halunneet mennä neljän tunnin lounasristeilylle (meille tarjottiin 35$ pakettia), vaan valitsimme ilmaisen vaihtoehdon eli New Yorkin kaupungin tarjoaman Staten Island Ferryn. Se olikin kauniina päivänä oikein passeli, vaikka jättimäinen oranssi lautta ei mitään mukavuuksia tarjonnutkaan. Matka Staten Islandille kesti n. 15 minuuttia ja siihen sisältyi Vapauden patsaan ohitus riittävän läheltä. Staten Islandin historia ei ole mitenkään erityisen hohdokas: Yhdysvaltojen itsenäistymisen jälkeen silloisessa Richmondin kaupungissa oli varuskunta, siirtolaisten karanteenikeskus, orpojen ja vanhojen merimiesten hoitokoti sekä rautatien lastausasema. Nykyisin se kuuluu New Yorkiin ja siellä on valtava kaatopaikkakukkula. Staten Islandilla etsimme mukavaa kahvilaa, mutta edes kartalla näkynyttä Häagen-Dazs -jäätelökioskia ostoskeskuksen lähellä ei koskaan löytynyt. Tytöt menivät Niken tehtaanmyymälään ja me jäimme syömään rannalle kaupasta ostettuja jätskejä ja ihailemaan Manhattanin siluettia, joka näkyy saarelle. Tyttöjä auringonpaisteessa odotellessa (alueelta löytyy useita outlet-kauppoja, esim. Gap) hain myös Wetzel’s pretzeleitä, jotka ovat maukkaita, mutta rasvaisia. Pussi pretzelin paloja maksoi kuutisen dollaria. Tyttöjen saapuessa hyppäsimme taas oranssiin lauttaan. Se ei muuten käänny, joten New Yorkista lähtiessä kannattaa suunnata oikealle puolelle ja Staten Islandista lähtiessä vasemmalle, niin pystyy tälläytymään kamera ojossa kohti Vapauden patsasta.

Brooklynissa sitten Food Bazaariin ruokaostoksille. Päivittelimme ruuan kalleutta. Aivan tavallinen kokojyväpaahtoleipä maksoi 4,5$! Siirtolaisperhe osti nopaleja (litteitä kaktuksia, joita ainakin Arizonassa käytettiin ruuanlaittoon) ja aloe veran lehtiä. Kysyin, käyttävätkö he aloe veraa ruokaan vai ihonhoitoon, mutta mies vastasi ystävällisesti mutta hieman kiusaantuneena, että no speak English.

Nuoriso toivoi salaattia, joten teimme vielä illan päätteeksi raikasta salaattia. Puhelin kertoi, että kävelimme n.20 kilometriä. Unta ei tarvinnut kauaa odotella tänäänkään.   

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rappaajan rakkaudella jämämateriaaleista v. 1953 rakentamassa talossa asuu kuusihenkinen perhe ja kaksi koiraa. Kymmenen vuotta sitten loppuneista remonteista on jäljellä pari pikku juttua.

Koska remonttihuolia ei ole, blogissa käsitellään perheen ja työn yhdistämistä. Sitä onkin hyvä pohtia siinä vaiheessa, kun puolet lapsista on muuttamassa pois kotoa. Lisäksi perheellä on toinen, vielä vanhempi talo Punkaharjulla.

Mies matkustaa, välillä muutkin ja mummo asuu Kanarialla, joten monenlaista konstia tarvitaan arjessa selviämiseen. Onneksi naapurista löytyy sähkömies, kurkkulaulaja ja T., joka soittaa ovikelloa kaksi kertaa. Tervetuloa mukaan!

Teemat

Hae blogista