Elokuun ensimmäisenä päivänä juhlittiin 10v hääpäivää, yhteistä matkaa meillä on takana 17 vuotta. Käytiin lasten kanssa kiinnittämässä meidän oma rakkauslukko sillalle, koska sellaista meillä ei vielä ollut. Tyttö mietti, että voi sitten aina vanhempana mennä sillalle muistelemaan meitä. Aika kaunis ajatus. Lukon avaimen lapset halusivat heittää koskeen. Ompahan ainakin lukko lujasti kiinni. Persoonallisen lukon, johon sai liittää kuvan- löysin täältä.

Samassa Finlayssonin palatsissa tanssittiin Stellan häävalssi 10 vuotta sitten. Onneksi tuohon kauniiseen paikkaan ja puutarhaan voi palata joka vuosi uudelleen syömään ja muistelemaan tuota päivää. Finlaysonin palatsilla on mukava kesäterassi, jossa on pientä ruokaa tarjolla. Puisto on upea vanhoine puineen ja kukkapenkkeineen, ihan tammerkosken kupeessa.

Koitettiin ottaa samanlainen hääkuva, kuin 10 vuotta sitten. Ei ihan onnistunut. (katso alkuperäinen kuva täältä.) Kyllä on paljon elämää kymmeneen vuoteen mahtunut. Suurimmat kolme lahjaa siinä keskellä. Koska meidän rakkaus on triplaantunut kolmessa vuodessa ei se kuvan ottaminen ollut helpoimmasta päästä.

Elämään on tullut paljon enemmän, kuin ikinä olisin osannut toivoa ja yhdessä on vieläkin hyvä olla. Elämänlaatu on triplaantunut parempaan suuntaan, ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä sen sanon. Tässä suhteessa on helpompi olla kaikkien kiemuroidenkin jälkeen. Kun on saanut olla yhdessä niin paljon- kasvanut ja oppinut itsestä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa. Huvikummussa asustaa myös remppataitoinen mies, kolme lasta, Lilli-kissa ja Ransu-koira. 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012