
Meillä oli paketti kutistemuovia askartelukaapissa ja törmäsin ulkomaisessa askarteluryhmässä hauskaan ideaan painaa lapsen käsi kutistemuoviin. Kutistemuovilla askartelu on edullista ja hauskoja koruja, avaimenperiä ja magneetteja voi tehdä helposti. Muista, että valmis koru on 1/3 osaa alkuperäisestä koosta.
Kutistemuoviin voi painaa kuvia leimasimilla ja vapaalla kädellä piirtämällä. Leimasimina voi käyttää valmiiden lisäksi vaikkapa syksyn lehtiä, jotka maalataan akryylimaalilla ja painetaan kutsistemuoviin. Hauska isi teksti ja perhonen painettiin valmiilla leimasimilla. Kahvikupit piirsin valmiista kuvasta läpi ja lapset halusivat piirtää myös perhepotretin ja muutamia kuvia vapaalla kädellä.
(Tuotteet saatu Sinellistä bloginäkyvyyttä vastaan.)
Tee näin;
Maalaa lapsen käsi akryylimaalilla ja paina kutistemuoviin. Voit käyttää myös Permanent tusseja, puuvärejä, liituja, sekä leimasinvärejä leimasimella painamiseen. Painamisen jälkeen anna kuvan kuivua ja leikkaa irti. Muista tehdä reikä vaikkapa reijittimellä ennen uuniin laittamista. Aseta työt leivinpaperin päälle ja anna paistua uunissa 160 asteessa n.2 min. Älä säikähdä, työ käpristyy ensin ja suoristuu kunnes on valmis. Lasten mielestä korujen käpristymistä ja pienenemistä uunissa oli parasta katsella ja aikamoinen nauru seurasi myös jalkapohjan maalaamisesta.
Katso ohje myös isänpäivän heijastimeen täältä.
Hienoja!
Missähän muovia myydään?
Hei! Hauska idea. Mistä tuollaista kutistemuovia voi ostaa?
Näitä kokeiltiin heti ja tuli ihania!