Vauva 10 kk

Viime viikolla havahduin siihen, että taas on yksi kuukausi tullut pienelle pojalle lisää. Ihan mieletöntä, kuinka nopeasti aika juoksee tämän nuorimmaisen kanssa. Tuntuu, että vasta olin raskaana ja odottelin malttamattomana kesää. Maha täynnä "perhosia" ja odotusta. Mieli täynnä toiveita ja haaveita tulevasta.

Kuuntelin Paula Vesalan Sinuun minä jään -biisiä tippa silmässä- "pian toinen siinä vierellä makaa, etsii sitä samaa pientä neliapilaa, sen antaa lyhyt kesä.."  Havahduin ajan kulkuun taas kerran, kun sama biisi soi toukokuun alkaessa radiossa. Siinä se nyt on. Meidän suuri toive vihdoin täyttyi ja teki meidän perheestä kokonaisen.

Kuinka hyvin kaikki on mennyt. Ja kuinka iloinen pieni hurmuri meidän perheessä asuukaan. Mikään ei ole ollut varmaa ja tätä pientä ihmettä arvostaa ehkä juuri myös siksi pohjattomasti. Ja sen ihmeen kasvattaminen ja kehityksen seuraaminen on myös vanhempien lasten mielestä parasta. Pikkuveli on niin tärkeä meille jokaiselle. Sydän meinaa pakahtua rakkaudesta, kun näkee nämä kaksi vierekkäin päiväunilla.

Kohta nähdään varmasti ensimmäiset haparoivat askeleet, sillä meno alkaa näyttää vähän sellaiselta. Touhu on välillä aika villiä, mutta sitten uni yllättää yhtäkkiä. Välillä naurataa pitkään ja äänekkäästi. Sitten taas itkettää, kun oma tahto ei aina mene läpi. Selvästi sanat alkavat saada merkityksiä. Leikin ohesta kuuluu pieni pulputus ja jokellus koko ajan. Heiluttaminen on parasta ja sisarusten kanssa pelleily. Äitiä ja isiä on myös ihana kontata karkuun.