Aika on hurahtanut ihan mieletöntä vauhtia. Sen ajan kulumisen ymmärtää katsoessa tuota pientä kiitäjää. Joka päivä tulee uusia taitoja ja kehitystä tapahtuu. Liikkuminen on saanut uusia ulottuvuuksia ja koko ajan pitää päästä korkeammalle ja korkeammalle. Esteistä huolimatta on päästävä ylös ja pienet muksahdukset kuuluu jokapäiväiseen arkeen.

Edvin nousee tukea vasten seisomaan ja ensimmäisiä askeleita harjoitellaan. Meidän vauvalla konttaaminen jäi kokonaan välistä ja luulen, että kävely tulee ensin. Edvin osaa sanoa muutamia "sanoja" ja huulilla päristely on myös parasta viihdettä. Lelut kiinnostaa jo paljon. Ihanaa on myös osata heiluttaa heipat ja rummutaa kaikkia pintoja vasten.

Muiden lasten perässä on jo kiire päästä ja isompien sisarusten leikkejä seurataan tarkoin. Isommat sisarukset 8v ja 6v osaavat olla vauvan kanssa tosi hienosti ja ottaa vauvan huomioon leikeissään. Ensimmäisenä, kun isommat lapset tulevat koulusta, juoksevat he moikkaamaan vauvaa. Sisaruksista on iso apu ja huomaan, että vauva ei pääse samalla tavalla pitkästymään isompien juttuja seuratessa.

Tämä ikä on oikeastaan aika ihana. Meillä on vielä vauva, mutta kuitenkin jonkunlainen rytmi on löytynyt ja syöminen sujuu. Nautin tämän viimeisen kanssa erityisesti tästä ohikiitävästä vauva-ajasta ja pienestä nyytistä jota saa vielä sylissä silitellä. Leveät hymyt ja suuret tunteet kuuluvat jokaiseen hetkeen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla