klo 14:26 | 4.11.2011
Blogini on ollut katkolla äkillisen sairastumiseni vuoksi. Yhtäkkiä sitä makaa sairaalassa tiputuksessa, eikä tiedä huomisesta. Pelkää pahinta, toivoo parasta. Sairaalan karut seinät, kiire, meteli, kello joka kulkee tappavan hidasta vauhtia tulee tutuksi. Naurut ja itkut heittelee pitkin kolkkoja käytäviä. Vieruskaverit vaihtuu, koti-ikävä on kamala. Kaikista rakkaimmat odottaa kotona, pahinta on olla erossa pienestä tyttärestä, jolle ei voi edes selittää miksi äiti ei tule kotiin. Vihdoin saa pidellä tytärtä sylissä, kaikki tuntuu epätodelliselta, itkettää. Tytär kokeilee kasvoja, silmiä ja nenää. Äiti todellakin on vielä siinä. Sairaalan sängyssä, oudossa paikassa, ihmeelliset vaatteet päällä ja kummallisissa letkuissa kiinni.
Lopulta tytär ymmärtää, että äiti jää sairaalaan, heiluttaa hyvästit, silittää ensin kättä. Aivokalvontulehdus alkaa lopulta hellittää otettaan ja kunto alkaa palautua pikkuhiljaa, palapeli on vielä mahdollista koota ehjäksi. Kaikki pelot kumotaan yksitellen, meillä on vielä aikaa, ainakin tämä hetki.
Ystävät ja perhe vierailevat sairaalassa, tukiverkosto on vahva. Se ei petä pelon hauraimmallakaan hetkellä. Aina löytyy joku, joka pitää kädestä kiinni, nostaa ylös, kuuntelee ja taistelee puolesta. Tuntuu ihmeelliseltä kuulla taas musiikkia, tervehtyä pikkuhiljaa.. Kaikki olemme matkalla, mutta minä en ole vielä valmis! Lopulta pääsee kotiin toipumaan. Olen taas vapaa, toivoa ja unelmia täynnä, onnellinen jokaisesta hetkestä ja sekunnista. Vihdoin kodin turvissa, rakkaiden seinien sisällä, tytär sylissä. Juna kulkee taas tasaista tahtia eteenpäin, tässä kauniissa hetkessä haluan olla. Matkustaa eteenpäin monta itkua ja naurua rikkaampana, uusia ystäviä matkan varrelta sairaalasta. Mielessä vierustoverin sanat inhimillisyydestä, nuoruuden onnesta sota-aikojenkin keskellä ja voimasta joka voi kantaa läpi elämän.
Pieniä ilonpilkahduksia sairaalassa.Tyttären piirtämä sydän, kauniit kortit, ystävien lähettämät herkut ja kukat, Coelhon uusin kirja.
Olipa mukava palata sairaalasta kotiin, lukea kauniita kommenttejanne ja huomata, että uusia lukijoita oli tullut. Erityisen hauska oli huomata, että olin voittanut elämää äitinä blogin arvonnassa, elämänohjeenani: viisaan Coelhon sanat: Kiss slowly, laugh insanely, live truly, and and forgive quickly! ?
Ihanaa, jos alat pikkuhiljaa jo toipumaan! Olipa surullista kuultavaa.. Paljon voimia sinne, sitkeyttä ja sinnikkyyttä! Voimahalit!
Tippa tuli silmään lukiessa,elämä on tosiaan arvaamatonta...Kaikkea hyvää sinulle<3
Mietiskelinkin tässä että missähän olet kun ei päivityksiä ole tullut.
Voi kurja mitä olet joutunut kestämään! Voimia, nautitaan tästä hetkestä!
Voimia parantumiseen ?
Sanattomaksi vetää. Onneksi olet paranemaan päin. Elämä muistuttaa tärkeysjärjestyksestään...
Oi, kyyneleitä minäkin pidättelin. Kirjoituksestasi tuli esille niin ihana elämänhalu ja ilo että toivoisin meidän kaikken voivan ajatella samoin. Onneksi olet tervehtymään päin ja rakkaittesi luona. Ja jaksanut jo blogejakin kierrellä, kiitos käynnistä :). Koitahan ottaa rauhallisesti ja tervehtyä rauhassa!!
Kyllä on ihanaa,että olet toipumassa!! Kaikkea hyvää Sinulle jatkossa!!
olipa pysäyttävä kirjoitus ja kokemus. Muistan sairaalan hajut ja tunnelmat vielä elävästi kun puoli vuotta sitten jouduin olemaan vauvamme kanssa teholla viikon, onneksi nyt kaikki hyvin. Mutta anna itsellesi tilaa ja aikaa myös post-traumaattiseen tilaan. Mulla iski kauhea lamaannus ja väsymys moneksi viikoksi.
Onneksi me asutaan täällä jossa on sairaaloita ja apua saatavilla!
Hyvää toipumista, ota rauhassa!
voimia!
Niin koskettavasti kirjoitat.. ;( Ihanaa, että olet päässyt kotiin tyttäresi luo toipumaan. Rauhallisia päiviä. Nautitaan niistä, ihan joka ikisestä! <3
Voimia ja paranemisia sinulle.
Hui kauhistus! Kaikkea sitä voikin tulla tämän elämän varrella, mutta onneksi enkelit olivat turvanasi, ja voit jo paremmin <3 Odottelinkin kovasti postausta sinulta. Yritähän nyt toipua rauhassa :) Nautitaan rakkaistamme ja elämästä päivä kerrallaan.
Ai kamala, kun en enää pystynyt edes pidättelemään, vaan kyynel tuli! Jotenkin osasin samaistua kauniiseen kirjoitukseesi. Voimia ja paranemisia sinne! Kyllä tuntuu omat elämän haasteet ja ongelmat taas pieneltä tekstiä lukiessasi...
Voi ei...sitä ei koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan! Onneksi olet jo kotona :)
Voima halaus parantumiseen ?
Tippa tuli täälläkin linssiin ? Lähettelen täältä paranemishaleja ja pikaista toipumista ?
Voi ei! Tulipa voitto oikeean paikkaan, sillä olet taatusti ansainnut sen! Uskomattoman upeita kuvia ja kauniisti kirjoitat!
Voih, koitahan parantua ja voimia <3
voi teitä, siunausta ja toipumisia <3
Täälläkin kyynel vierähtää...Kauniisti kirjotat ja niin totta joka sana. Voimaa ja valoa :)
Elämä on arvaamaton, ei tiedä mitä se tuo tullessaan. Hyvä kun olet selvinnyt jo kotiin ja voimia toipilasaikaan. :)
Kiitos kannustavista kommenteista! Voimaa sain tuhannesti taas lisää.. Uusia sisustustuulia ja suunnitelmia kohti! :D
Hirvittävä tilanne, miten elämä voikin aina välillä yllättää... Toipumisia siulle!?
Voi kuinka koskettava kirjoitus! Kyynelsilmin sitä kuin. Halauksia. Olet ajatuksissa <3
Voi :( Paranemisia!
Luin vasta nyt tämän tekstin. Kyyneleet vieri poskia myöten kun muistui mieleen ahdistus, pelko ja toivottomuuden tunne. Saman aikaisesti olin onnellinen, että kaikki toivomukset toteutui ja että elämä ja ilo voitti! Olet rakas! Pian nähdään!