Miten loihtia vanhasta uutta..

Viikonloppu on hurahtanut mökillä laituria kunnostaen ja irtautuessa arkimenoista.  Luin äskettäin Helsingin sanomien artikkelin kuluttamisesta- klik. Artikkeli kertoo tutkimustuloksista, kuinka jatkuvan paremman elämän tavoittelu ja kuluttaminen eivät johda tyytyväisyyteen, vaan masennusoireisiin ja oravanpyörään, jossa hamutaan jatkuvasti uusia tavaroita tai ylennystä työuralla, koska jo saavutetut asiat eivät tyydytä. Itsekin olen koittanut pysähtyä useammin tavaroiden eteen ja miettiä, tarvitsenko tuota todella. Ja voin sanoa, että esimerkiksi kirppiksillä kierrellessäni, usein on tavara tai vaate jäänyt takaisin pöytään ja olen jatkanut eteenpäin. Onnellisuus ja tyytyväisyys elämäänhän koostuu ennemmin kokemuksista, hyvistä hetkistä, kuin uusista hienoista tavaroista tai esineistä.

Siksi myös sydäntäni lähellä ovat oivallukset, joita voi tehdä kierrättämällä vanhaa. Kaiken ei tarvitse aina olla uutta ja myös vanhasta voi saada pienellä vaivalla käyttökelpoista ja kaunista. Haluaisin luoda myös lapsilleni kokemuksen siitä, että tavaroita kunnioitetaan. Esimerkiksi huonekalut eivät ole kertakäyttöisiä, jotka heitetään pois, kun tyylisuunta vaihtuu. Ne kestävät sukupolvelta toiselle, niin kuin vaikkapa olkkarissamme nököttävä isomummoltani saama pöytä, jossa vyönsolki toimittaa vetimen virkaa. Koen myös hyödylliseksi oman kokemukseni siitä, että aina ei ole ollut rahaa ostaa juuri sitä minkä haluaa, vaan että luovuus on joutunut koetukselle. Tänä viikonloppuna on rakennettu puutarhajuhliin pitkää pöytää vanhoista lankuista, muutaman kympin budjetilla. Pöydästä tulee varmasti hieno ja tärkeä, se on tehty rakkaudella ja pienellä rahalla. Sen äärellä vietetään ikimuistoisia puutarhajuhlia hyvässä seurassa. Ehkä kaikista suurin kiitos tässäkin projektissa oli pienimmän sanat; "Äiti, me tehtiin isin kanssa pöytä!"

Halauksin, Anni