
Alkuperäisen rintamamiestalon huumassa..
Projekti alkoi sunnuntaina, kun tuntui, että aikaa riittää pieneen maalausurakkaan.. Homma se siitä sitten laajeni ja nyt koko rappu on kokemassa melkoisen muutoksen. Voitte varmaan arvata, mitä täällä on tehty kaikki ajat lasten mennessä yöunille ja ilta on venynyt aika pitkälle yöhön! Uuden paneelin alta löytyi vanha alkuperäinen helmipaneeli ja tahdoimme sen kaivaa ehdottomasti esiin. Kuitenkin sen esiin kaivaminen tarkoittaa sitä, että myös rappuset on käsiteltävä uusiksi ja maalattava! Onneksi helmipaneeli oli todella hyvässä kunnossa, mutta hommaa piisaa silti!
Takaseinän perältä otettiin käyttöön tyhjä tila, joka on aikaisemmin mennyt keittiöön. Sinne olisi tarkoitus nikkaroida pieni vaatesäilytystila ja kenkähylly. Sillä sivuovesta pääsee näille rappusille sisään, eikä mitään takkitilaa ole rapuissa ollut. Kaikki neliöt on käytettävä tarkasti hyödyksi! Onneksi oven saa suljettua ja remonttipölyt pysyy alakerrassa, eikä niin paljon häiritse normaalia elämää! Kuitenkin kaiken muun ohella remppaaminen vaatii aina omat veronsa, mutta vanhoista puupinnoista huumaantuneina hommaa varmasti riittää taas pitkään.. Ja aikamoinen lautakasa odottaa portin edessä viikonloppua!
Rempan yhteydessä löytyi aarteita! Vanha kirje, aamulehtiä ja vanhaa tapettia..
Tiedän, olemme pikkuisen hulluja, se ajatus on käynyt monta kertaa mielessä purkaessa uutta ja kaivaessa vanhaa esiin...
Halauksin, Anni