
Eihän sitä edes osannut etukäteen aavistaa, kuinka paljon elämä muuttuu.
Viisi vuotta sitten meidän elämä heitti kuperkeikkaa, kun syliin nostettiin menetyksien jälkeen pieni odotettu ihme. Niin pieni, mutta voimakas. Hauras, mutta täynnä elämän voimaa. Kädet täristen, koko pitkän odotuksen jälkeen pidin nyyttiä kainalossa, vuoronperään itkien onnesta ja elämän ihmeestä. Eihän sitä edes osannut etukäteen aavistaa, kuinka paljon elämä muuttuu.
Viisi vuotta on saatu yhdessä kulkea ja katsella maailmaa ihan uusin silmin. Niiden silmien läpi elämä on täynnä ihmeitä ja yllätyksiä. Kaikki näyttäytyy ihan uudella tavalla, koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Niiden silmien läpi elämä on tässä hetkessä- turha sen suurempia suunnitella tai miettiä menneitä. Aina on mahdollisuus uuteen alkuun ja anteeksiantoon. Kumpa saisit pitää ne silmät mahdollisimman pitkään, luottaa elämään ja ihmisiin.
Olet opettanut meidät puhaltamaan yhteen hiileen, olemaan välillä neuvottomia kaiken edessä. Toteamaan, että mitä sitten- kunhan pidetään toisiamme kädestä kiinni. Suunnitelmat muuttuvat, mutta yhdessä jaksaa nousta paremmin suuremmastakin suosta. Elämä ei voisi parempaa opasta matkalle antaa, kuin pienen lapsen. Toivottavasti voisin oppia sinulta vielä paljon lisää. Kiitos, että teit meistä äidin ja isän, tasan viisi vuotta sitten.
Lapsettomuuden ja kahden menetyksen jättämä trauma säilyy varmasti meidän mukana aina, mutta olet opettanut meidät kuitenkin luottamaan ja elämään sen kanssa. Pelko on muuttanut muotoaan haikeudeksi. Suru on muuttunut iloksi ja elämä on näyttänyt, että se kyllä myös kantaa.
"Kuka väittää, että lapsi muka olisi heikko?
Pähkinän kokoisena
se jo nostaa aikuisen maan pinnasta viikoksi irti,
heittää sitten harteille kymmenien vuosien raskaat huolet.
Ja vaikka kuinka kuuntelisin,
ei se edes huohota."
Tommy Tabermann
<3 Asioita, jotka jättävät syvän jäljen sieluun.. <3
Lapset ovat kultaakin arvokkaampia, ilman omaa tyttöäni olisi elämä täynnä vain pelkkää tyhjyyttä.
Räntäsateesta huolimatta ihanaa kevään odotusta sinulle! :)
P.S Minulla on Iloa & Unelmaa-blogissani haaste sinulle. :)