Lehtien julkaistoiminta kasvoi räjähdysmäisesti 1800-luvulla sekä Suomessa että muualla maailmassa, ja samalla huomattiin että lukijakuntia oli jos minkälaisia, myös naisia. Naisille alettiin siis kirjoittamaan omia lehtiä. Yksi tällainen naisille tarkoitettu julkaisu oli “The Englishwoman’s Domestic Magazine”, viktoriaanisen ajan englantilaiselle kodin hengettärelle suunnattu aviisi. Tähän lehteen kolumnia kirjoitti rouva Isabella Beeton. Hän opasti muun muassa ruuanlaitossa, kodin ja budjetin hoidossa, palvelijoiden ohjaamisessa, sairauksien hoidossa ja lakipykälien kiemuroissa. Kolumni oli niin suosittu että Isabella Beeton miehensä kanssa kokosi kaikki kirjoitukset yksiin kansiin ja julkaisi kirjan nimeltä “Mrs Beeton’s Book of Household Management” joka julkaistiin vuonna 1861. Muutama vuosi myöhemmin Isabella Beeton kuoli 28-vuotiaana lapsikuumeeseen, tuohon 1800-luvun naisten suurimpaan uhkaan.

Rouva Beetonin kirja sisältää kaikkiaan 2751 niksiä, vinkkiä ja reseptiä. Reseptejä ryydittävät monet tarinat ja ohjeet joissa kerrotaan eri eläinlajeista, ruokien alkuperästä, ohjataan tunnistamaan tuore kala pilaantuneesta, ja niin edespäin. Vaikka Beetonin reseptit oli useimmiten pihistetty lehden lukijoilta tai muista kirjoista, on hänen kirjansa kuitenkin viihdyttävää lukemista ja mahtava opas viktoriaanisen Englannin kodin kulttuuriin.

Resepti numero 949 on poulet à la Marengo, eli kanaa Marengon tapaan. Beeton kertoo tutun tarinan siitä miten Napoleon valmistautui Marengon taisteluun Italiassa vuonna 1800, kun nälkä iski. Ruokavankkurit eivät olleet ehtineet paikalle, joten Napoleonin kokki joutui improvisoimaan niillä aineksilla mitä ympäristöstä löytyi. Kanan kanssa pataan päätyi sieniä, valkosipulia ja tilkka valkoviiniä. Beeton huomauttaa vielä että voita ei ollut saatavana mistään, mutta kokki huomasi ilokseen että öljyssäkin voi kanan paistaa. Napoleon voitti taistelun, Itävaltalaiset ajettiin karkuun, ja napoleon oli kanaansa tyytyväinen. “Siitä lähtien”, Beeton kertoo, “kanaa Marengon tapaan on kaikkien mukavasta ajanvietosta nauttivien suosima ruokalaji.”

Moderneja versioita reseptistä löytyy useita, mutta ne eroavat monella tapaa Beetonin antamasta reseptistä. Nykyään ruokaan lisätään tomaatteja, ravun lihaa, kananmunia ja joskus oliiveja. Beetonin versio on kuitenkin äärimmäisen yksinkertainen. Valkosipulia on hitusen, mutta viinikin on saanut jäädä pulloon vaikka se alkuperäisen tarinan mukaan joutui pataan.

Ainekset - 1 suuri lintu, 4 rkl salaattiöljyä, 1 rkl jauhoja, 1 pint [n. ½ litraa] vettä tai lientä, noin 20 kpl sieniä, suolaa ja pippuria maun mukaan. 1 tl sokeria, hyvin pieni pala valkosipulia.

Ohje – Leikkaa kana 8 tai 10 palaan; laita ne öljyn kanssa pataan ja ruskista matalalla tulella; jauhota; kun jauhot ovat ruskistuneet kaada sekaan vesi tai liemi; anna kiehua hiljalleen hieman yli ½ tuntia ja kuori rasva sitä mukaan kun se nousee pintaan; lisää sienet; mausta suolalla, pippurilla, valkosipulilla ja sokerilla; ota kana kattilasta ja lado lautaselle pyramidinomaisesti asettaen huonommat palaset alimmaksi. Keitä kastike kokoon sekoittaen kunnes se on niin paksua että se tarttuu kauhaan; kaada linnun päälle ja tarjoile.

Resepti ei vaadi kovinkaan paljon modernisointia. Kokonainen kana ei kuulu paikallisen ruokakauppani valikoimaan joten käytin valmiita kanafileitä. Käytin kanalientä perlkän veden sijaan, mutta luulenpa että vedellä olisi myös tullut ihan hyvä lopputulos. Tiedä sitten paljonko rasvaa 1800-lukulaisissa kanoissa oli, vai onko resepti alun perin jollekin rasvaisemmalle linnulle, mutta minun mielestäni keittäessä ei syntynyt niin paljon rasvaa että sitä olisi tarvinnut kuoria pois. Yritin keittää kastiketta kasaan ohjeen mukaan mutta jauhomääräni saattoi olla vähän liian pieni, koska jouduin turvautumaan maissitärkkelykseen.

Lopulta rakensin pienen kanapyramidin, kuten ohjeessa käskettiin. Lisukkeista rouva Beeton ei puhu mitään, joten Marengon taistelun kunniaksi päätin keittää pastaa. Hyvin toimi. Kastikkeesta tuli vahvan makuinen mutta siitä huolimatta viisivuotiaani, joka ei pahemmin sienistä välitä, söi kaksi lautasellista.

Ennen...

...ja jälkeen. Pyramidini ei arkkitehti Imhotepin vaatimuksia varmasti täyttäisi, mutta eipä sen tarvitsekaan kestää tuhansia vuosia.

Kommentit (0)

Seuraa 

Rva Hindlen keittiössä kokeillaan menneiden vuosisatojen reseptejä ja pohditaan samalla ruokakulttuurin historiallisia kiemuroita.