Sunnuntai oli kylmä, mutta aurinkoinen päivä. Päätin lähteä katsomaan, joko meri on jäätynyt. Siitä muodostuikin retki satumaiseen paikkaan. 

Lunta on tullut viime päivinä niin paljon, että luonnossa pääsee liikkumaan lähinnä lumikengillä, suksilla ja luistimilla. Niitä aion minäkin kokeilla vielä tämän talven aikana. (Se tulee olemaan näky). Näky olin varmasti nytkin, kun olin pakkautunut toppatakkiin ja sen alle vielä fleecetakin. Olo oli kuin michelin-miehellä. 

Ruissalon kärkeen saavuttaessa ajetaan ohi pienen koivukujan. Koivut olivat kuin satukirjan kansista tai Rudolf Koivun kuvituksista. 

Koivunoksille oli muodostunut jääkiteistä upeita muodostelmia. Aivan kuin karamelleja tai kidesokeria. 

 

Osa puista oli kuin liekeissä. En muista, milloin olisin näin upeita lumisia puita nähnyt. 

Kolkannokkaan kulkiessa tulee aina mielikuva ruotsalaisesta dekkarista vuoden ajasta riippumatta. Täällä niemenkärjessä olen nauttinut kesän lempeistä tuulista kuin syysmyrskyistäkin.  

Oli myös hauska seurata läheisellä laiturilla avantoon pulahtavia höyryäviä ihmisiä uimapuvuissaan, kun ohikulkevat ihmiset olivat pukeutuneet toppavaatteisiin pipot syvällä päässään. Melkoinen kontrasti. 

Vähän oli pakko leikkiä ja koota jäämuodostelmia. Kesällä kivistä, talvella jäästä. Jää on upea aine. Se hohkaa mystisesti auringossa. Varjossa se tuntuu usein hohkaavan sinisyyttä.  

Rannalla olevat kippuraiset männyt toivat mieleen lapin luonnon. Välillä on vaikea käsittää, että oikeasti ollaan Etelä-Suomessa. 

Meri alkaa pikkuhiljaa jäätyä. Jos sää pysyttelee pakkasella, niin jo parin viikon sisään pääsee merenjäälle kävelemään. 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla