Täällä, niin kuin koko Euroopassa, on viime päivinä "nautittu" melkoisista helteistä. "Nautittu" on lainausmerkeissä, koska se on vähän suhteellinen käsite ja jakaa ihmisiä.  Rajansa nimittäin kaikella, helteilläkin.

 

Täällä ei tosin ole päästy edes ihan kolmeenkymmeneen, joten turha kai se on valittaa. Siitä huolimatta olen viettänyt viimeiset kaksi päivää istuen verannalla vettä lipitellen. Ja kiittänyt luojaani, että veranta on pohjoiseen päin. Keväällä se vähän ärsytti.

 

Muistelin viime kesää, jolloin täällä oli pitkään +35 astetta, ja mulla muuttorumba kovimmillaan. En ihan ymmärrä, kuinka selvisin siitä hengissä. 

 

Pari päivää sitten jouduin muuttamaan yläkerran paahteisesta makuuhuoneesta tänne alakerran sohvalle nukkumaan. Kun pitää verhot kiinni ja ikkunat yöllä auki, on täällä toistaiseksi vielä ihan siedettävää.

 

 

Puutarhalle lämpö on tehnyt hyvää. Olen syönyt jo omia tomaatteja, salaattia ja herneitä. Kurkun taimet ovat komeita, ja toivon tässä pikkuhiljaa saavani myös kurkkuja. Omavaraisuudesta ollaan kaukana, mutta jotain kuitenkin.

 

Lehtikaalit menivät harsosta huolimatta parempiin suihin. Tai ainakin melkein. Kaalikoit pääsivät harson sisään, ja sen tietää, miten siinä sitten käy.

 

Mutta periksi ei anneta. Nyt käyn jokaisen kaalin joka ilta ihan sormipelillä läpi. Tapan löytämäni toukat, ja toivon, että myöhemmin syksyllä saan vielä komea lehtikaalisadon.

 

 

Jos puutarhan kasvu on ollut vähän nihkeää, niin heinä on kasvanut senkin edestä. Tänne ei nyt sitten tullut laiduntajia, trimmeri jäi hankkimatta ja viikatetta en jaksa heiluttaa, niin yleisvaikutelma on hieman "taiteellinen". 

 

Naapurin kesäasukas on vähän vihjaillut villiintyneestä pihasta. Se sama, joka ajoi tänne talvella Bergenistä ainoastaan laittamaan jouluvalot. Noin kahdeksan tuntia talvikeleissä vuorten yli.

 

Kun sanoin, että pitäisi varmaan ostaa trimmeri, niin naapuri nyökytteli innokkaasti päästään ja luetteloi kaikki paikat, mitä pitäisi "siistiä". Hymyilin ystävällisesti, ja ajattelin mielessäni, että juu ei. Jos koko tämän yli hehtaarin tontin alkaisin trimmerillä vetämään, niin ei siinä muuta sitten kesällä ehtisikään.

 

Mutta nyt on pakko todetä tähän perään, että kesänaapurit ovat kaiken kaikkiaan tosi mukavia ihmisiä, ja olen saanut jo monta purkkia ihanaa lakkahilloa. En valita.

 

Mutta mulle on kyllä  vähän arvoitus, että mites tällainen piha oikein pidetään siistinä ilman lampaita tai hevosia? Maasto on sellaista, että ruohonleikkurin käyttö on hyvin rajallista. Paikoitellen on kiviä ja muuta, jotka kyllä tökkäävät viikatteen tai trimmerinkin terään, ja muutenkin alue on niille  ihan liian iso. 

 

 

Yleisvaikutelma on siis tänä kesänä hieman taiteellinen. Mutta katsotaan muutaman vuoden päästä. Kyllä se tässä vielä iloksi muuttuu.

 

Olen oppinut tämän kesän aikana monenlaista tällaisesta vanhasta pihasta. Päällimäisenä kai se, että tällaisenkin laittaminen on hidas projekti. Ja se hitaus on myös ihan järkevää. Verannalla istuessa ja kasvua seuraillessa oppii monta tärkeää juttua.

 

 

Ja lopuksi vinkki: jos kasvimaallanne sattuu kasvamaan vesiheinää, niin se on erinomaista syötävää. Käy selllaisenaan salaattiin, sitä voi kypsentää tai tehdä vaikka keittoa. Googlettamalla löytyy paljon hyviä ohjeita.

 

Sitä paitsii se on terveellistä. Taitaa olla paljon terveellisempää, kuin ne salaatit, joita yritämme itse viljellä.

 

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tulin Norjaan syksyllä 2010 viikonlopun ratsastusreissulle ja tunsin tulleeni kotiin. Puolitoista vuotta myöhemmin muutin tänne asumaan. 

Nyt elän arkeani pienessä talossa Norjan maaseudulla. Pyrin elämään yksinkertaisesti ja tulemaan toimeen vähemmällä. Kuluttamaan kestävästi. 

Vajaa vuosi sitten kääntyi uusi lehti, kun muutin asumaan pienelle maatilalle vuoren juurelle metsän laitaan, ja sain lopultakin mahdollisuuden omaan puutarhaan ja kasvimaahan.

Blogiani olen pitänyt vuodesta 2012 kuvaamisen ja kirjoittamisen ilosta. Täällä kerron arjestani, puutarhastani, eläimistä, luonnosta, muutoksesta, sopeutumisestani ja ajatuksistani. Vähän syvällistä, vähän arkista ja vähän kepeän pinnallista.

Tämä on tarina siitä, että mahdottomiltakin tuntuvat unelmat voivat toteutua!

Olet lämpimästi tervetullut!

 

Ota yhteyttä: samanotavanalla@gmail.com

Hae blogista