Vaikka tuohon takapihalle ja tulevan kasvimaan paikalle voisi vielä oikein mainiosti tehdä ladun, ainakin lapsille, niin onhan tuolla ulkona nyt aika ihmeellisen ihanaa. Kaikki on vielä edessä. Koko kesä. 

 

Kävin herättyäni melkein ensimmäiseksi viemässä pikkulinnuille siemeniä. Yöt ovat vielä kovin kylmiä, ja ruokintapaikalla tuntuu vipinää riittävän. Peippo palkitsi ruokkijan laulullaan, ja äänessä oli jo myös moni muu muuttomatkalta palannut kesäinen laulaja. Olisi melkein tehnyt mieli itsekin laulaa mukana. Sellainen aamu.

 

 

Ehkä vaikeinta talvessa on se lähes totaalinen aistityhjiö, jossa täällä pohjoisessa joutuu elämään. Tästä olen puhunut ennenkin, mutta kun se on niin totta. On hiljaista, väritöntä ja tuoksutonta. Nyt sen huomaa konkreettisesti, kun ilman täyttää lintujen laulu ja kosken kohina. Kohta saadaan myös kesän värit ja tuoksut.

 

Voin hyvin ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat asua ikuisen kesän leveyspiireillä. Joskus olen miettinyt sitä itsekin. Kun kerran lähdin, miksi en lähtenyt johonkin vielä kauemmaksi? Jonnekin lämpimään.

 

Mutta en sitten kuitenkaan haluaisi elää ilman näitä vuodenaikojen vaihteluita. Talvi koettelee, mutta juuri sen takia kevät tuntuu näin älyttömän hyvältä ja kesä vielä paremmalta. Ehkä tällainen pohjoinen mieli tarvitsee kuitenkin näitä kontrasteja.

 

 

Tänään Suomessa on vaalit. Vaikka ajattelen, että aika on vähän ajanut ohi näiden nykyisten puolueiden ja koko järjestelmän, niin silti uskon äänestämisen tärkeyteen. Kun ei meillä muutakaan oikein ole.

 

On tärkeää miettiä minkälaisessa Suomessa haluaa elää, mutta myös sitä, millaisessa Suomessa ei halua elää. Voimalla on oltava myös vastavoima, ja siksi äänestäminen on nyt erityisen tärkeää. 

 

Maailma on nykyään aika pelottava paikka, mutta pelosta käsin toimiminen ei ole vastaus. Pelko nimittäin lamauttaa ja saa kaivautumaan poteroihin, ja juuri tässä maailmantilanteessa se on se kaikkein huonoin vaihtoehto. 

 

Mutta menkää äänestämään ja kuunnelkaa sydäntänne. Ja muistakaa, että sydämen ääntä on usein vaikea kuulla, koska se puhuu niin hiljaa. Se on pelko, joka huutaa. Sen olen omassa elämässäni oppinut.

 

Mukavaa sunnuntaita!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tulin Norjaan syksyllä 2010 viikonlopun ratsastusreissulle ja tunsin tulleeni kotiin. Puolitoista vuotta myöhemmin muutin tänne asumaan. 

Nyt elän arkeani pienessä talossa Norjan maaseudulla. Pyrin elämään yksinkertaisesti ja tulemaan toimeen vähemmällä. Kuluttamaan kestävästi. 

Vajaa vuosi sitten kääntyi uusi lehti, kun muutin asumaan pienelle maatilalle vuoren juurelle metsän laitaan, ja sain lopultakin mahdollisuuden omaan puutarhaan ja kasvimaahan.

Blogiani olen pitänyt vuodesta 2012 kuvaamisen ja kirjoittamisen ilosta. Täällä kerron arjestani, puutarhastani, eläimistä, luonnosta, muutoksesta, sopeutumisestani ja ajatuksistani. Vähän syvällistä, vähän arkista ja vähän kepeän pinnallista.

Tämä on tarina siitä, että mahdottomiltakin tuntuvat unelmat voivat toteutua!

Olet lämpimästi tervetullut!

 

Ota yhteyttä: samanotavanalla@gmail.com

Hae blogista