Sen sijaan, että sujauttaisi varvastossut jalkaan ja hilpaisisi pihalle kasvimaata ihmettelemään, laitoin just tulet hellaan ja teetä kiehumaan. Sellainen kesä.

 

Olin muutaman päivän Suomessa, ja piha oli muuttunut kukkivaksi alkukesän niityksi. Kaikki kasvaa kohisten, lukuunottamatta sitä, minkä olen itse kylvänyt tai istuttanut.

 

Luonnonkukat ja heinä ei niin säistä piittaa, kesä kuin kesä, mutta kylvöksille on edelleen liian viileää.

 

 

 

 

Eilen sää oli säätiedotusta uhmaten kuitenkin lämmin ja kaunis. Piha oli ilokseni täynnä perhosia (kiitos ohdakeperhosten vaelluksen), ja kun tarkkaan katsoi, niin joukossa oli myös mehiläisiä. Mutta tarkkaan  piti etsiä, ja niiden määrän pystyi laskemaan.

 

Vaikka tämä oma pihani on täynnä kukkivia niittykasveja, niin mehiläiset  ja kimalaiset loistivat poissaolollaan. Ja oikeastaan kaikki lentävät hyönteiset. Se ilman täyttävä tasainen surina ja pörinä puuttui. Se oli suorastaan pelottavaa.

 

En tiedä, johtuuko se viileästä kesästä vai jostain muuta. Pelkään jälkimmäistä.

 

 

 

 

Luonnossa kaikki liittyy kaikkeen ja kaikki ovat kytköksissä toisiinsa. Tietyt hyönteiset tarvitsevat tiettyjä kasveja elääkseen. Tietyt linnut tarvitsevat tiettyjä hyönteisiä elääkseen. Lopultakin aika yksinkertaista ja tehokasta.

 

Mutta myös pelottavaa, koska sama toimii myös toisin päin. Jos yksi kasvi tai hyönteinen häviää, se saattaa aiheuttaa arvaamattoman ketjureaktion, ja vaikutus on paljon sitä kasvia tai hyönteistä suurempi.

 

Ainakin täällä pääskysten määrä on selvästi vähentynyt jo näiden seitsemän vuoden aikana. Muutos on ollut tosi nopeaa.

 

 

 

 

Me ihmiset kuvittelemme olevamme kaikessa älykkyydessämme riippumattomia muista lajeista. Mutta ei se mene niin. Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että kun pölyttäjät häviävät, ihmiskunnalla on kaksi vuotta elinaikaa. 

 

Facebookin puutarharyhmissä kysellään kuitenkin edelleen tehokkaiden rikkaruohomyrkkyjen perään, koska voikukat niin kovasti ärsyttävät. Se on mielestäni ihan käsittämätöntä. Ihan yhtä käsittämätöntä, kun oli ne rikkaruohomyrkkypullot lähikaupan hyllyllä, kun siellä äsken kävin.

 

Kyllä meidän pitäisi jo tietää paremmin.

 

 

 

 

Joten muista:

 

Jos myrkytät rikkaruohot, myrkytät myös hyönteiset, linnut ja lopulta itsesi ja lapsesi. Vaikka siinä pullon kyljessä sanottaisiin mitä.

 

Nyt pölyttäjät voidaan viedä pelastaa, kun niitä edelleen on. Sitten kun viimeinen mehiläinen on kuollut, on liian myöhäistä.

 

Maailman pelastaminen alkaa omalta pihalta ja omasta ruokakorista. Älä itse käytä myrkkyjä, ja osta luomua, jonka viljelyssä ei ole käytetty myrkkyjä. 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Urban Farming
1/2 | 

Surullisia havaintoja ja todellakin on niin ihmeellistä, että on vielä niin paljon ymmärtämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä asian suhteen. Itse kyllä nitistin kaalikoin toukat parsakaaleistani kasvihuoneessa, mutta muuten tervehdin kaikki öttiäiset puutarhassamme. Marjasinikuusamilla on joku kirvayhteisö asustamassa, mutta niiden avulla olemme saaneet nauttia leppäkertuista ja muista ihanuuksista.

HanneM
Liittynyt7.4.2019

Se oli suorastaan vähän kammottavaa. Kävin monta kertaa päivän mittaan katsomassa, jos elämää ja surinaa olisi tullut enemmän. Toivoin, että hyönteiset olisivat olleet päiväunilla, mutta aika hiljaista oli.

Toivon todellakin, että kunhan sää tästä (toivottavasti) lämpenee, ja horsmat ja mesiangervot aloittavat kukintansa, tulee pihalle enemmän elämää. 

Juu ja kyllä mäkin kaalikoin toukat tulen nitistämään, mutta mekaanisesti.  

Hanne

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tulin Norjaan syksyllä 2010 viikonlopun ratsastusreissulle ja tunsin tulleeni kotiin. Puolitoista vuotta myöhemmin muutin tänne asumaan. 

Nyt elän arkeani pienessä talossa Norjan maaseudulla. Pyrin elämään yksinkertaisesti ja tulemaan toimeen vähemmällä. Kuluttamaan kestävästi. 

Vajaa vuosi sitten kääntyi uusi lehti, kun muutin asumaan pienelle maatilalle vuoren juurelle metsän laitaan, ja sain lopultakin mahdollisuuden omaan puutarhaan ja kasvimaahan.

Blogiani olen pitänyt vuodesta 2012 kuvaamisen ja kirjoittamisen ilosta. Täällä kerron arjestani, puutarhastani, eläimistä, luonnosta, muutoksesta, sopeutumisestani ja ajatuksistani. Vähän syvällistä, vähän arkista ja vähän kepeän pinnallista.

Tämä on tarina siitä, että mahdottomiltakin tuntuvat unelmat voivat toteutua!

Olet lämpimästi tervetullut!

 

Ota yhteyttä: samanotavanalla@gmail.com

Hae blogista