Elämä kulkee seitsemän vuoden jaksoissa, sanotaan. Jos siihen uskoo, niin nyt on hyvä aika aloittaa vähän niin kuin puhtaalta pöydältä. Norjaan muutostani on nimittäin tullut kuluneeksi nyt tuo seitsemän vuotta, ja kohta se sama tulee kuluneeksi myös ensimmäisestä blogikirjoituksestani.

 

Teissä lukijoissa on varmaan vanhoja tuttuja, mutta ehkä uusiakin, joten muutama sana itsestäni. Mikäli aikaisemmat seikkailuni tässä ihmeellisessä maassa kiinnostavat, pääset lukemaan niitä edelleen täältä (2012-2017) ja täältä (2017-2019).

 

 

Muuttoni Norjaan oli aikoinaan enemmän tai vähemmän päähänpisto. Tai itse puhuisin ehkä mielummin kohtalosta. Kun tulin tänne ensimmäistä kertaa, tulin viikonlopun ratsastusreissulle, ei sen kummempaa. Elämäni oli tasapainossa Suomessa, eikä suunnitelmissani todellakaan ollut muutto ulkomaille.  Eikä varsinkaan Norjaan.

 

Mutta sinä viikonloppuna tapahtui jotain ihmeellistä, ja elämä avautui eteeni ihan uudella tavalla. Yhtäkkiä edessäni ei ollutkaan se yksi ja suora tie, vaan oli muitakin mahdollisuuksia. Näinkin voisi elää.

 

Monen mielestä ratkaisu oli ihan pähkähullu. Lähentelinhän jo viittäkymppiä ja elämä oli järjestyksessä. Mutta ehkä juuri sen takia tämä piti tehdä. Tiesin, että jos en repäisisi itseäni irti nyt, en tekisi sitä koskaan. Elämässäni olisi taas yksi "mitä jos?" lisää.

 

Nyt seitsemän vuoden jälkeen voin todeta, että onneksi uskalsin. Ei kaikki ole ollut pelkästään helppoa ja mutkatonta, mutta en ole katunut hetkeäkään. 

 

Two roads diverged in a wood, and I—

I took the one less traveled by,

And that has made all the difference.

 

Viime keväänä minulle tarjoutui mahdollisuus muuttaa tälle pienelle tilalle vuoren juurelle metsän laitaan. Saisin lopultakin itselleni oman rauhan, oman pihan ja mahdollisuuden puutarhaan. Hyppy tuntui aika suurelta ja vähän pelottavaltakin, mutta ihan liian houkuttelevalta, jotta en olisi sitä ottanut.

 

Viime kesä meni lähinnä vuohipaimenena ja hevostenhoitajana. Vuokraisäntieni vuohet ja hevoset olivat täällä maisemanhoitajina, ja niin lehtikaalit, kukat kuin vatukotkin menivät parempiin suihin. Kesä koetteli hermoja, mutta enemmän vielä nauruhermoja.

 

 

Asetin itselleni ehdon: jos selviän tässä suuremmitta ongelmitta talven yli, lyön lapioni maahan ja perustan puutarhan. Tai aluksi ainakin kasvimaan. Ehkä istutan sen omenapuunkin - jos vaikka omatkin juureni tarttuisivat tähän maaperään.

 

Talvi tuli ja meni. Se oli pitkä, kylmä ja pimeä, ja lunta oli enemmän kuin tarpeeksi.  Mutta selvisin. Jaksoin kantaa polttopuita, sytytellä uuneja ja lapioida lunta, ja pääsin aina tarpeen vaatiessa autolla töihin. Enkä pelännyt pimeää, vaan talo muuttui kodiksi ja olo oli turvallinen. 

 

 

Nyt on edessä ensimmäinen kevät ja ensimmäinen kesä. Minulla on suuret suunnitelmat, mutta nähtäväksi nää, kuinka paljon saan niistä toteutettua. Kaksi kättä ja rajallinen määrä aikaa kun asettaa asioille tiettyjä reunaehtoja.

 

Mutta tervetuloa mukaan perustamaan puutarhaa ja kasvimaata, pyrkimään omavaraisuuteen, liikkumaan luonnossa, ihmettelemään norjalaista elämänmenoa ja pohtimaan mielen liikkeitä ja elämän käänteitä. Mukanani seikkailevat ainakin kissani Ivar ja Lille Venn. Nähtäväksi jää, tuleeko mukaan kuvioihin muitakin eläimiä. Ehkä jopa ihmisiä.

 

Saa nähdä. Annetaan elämän tapahtua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

HanneM
Liittynyt7.4.2019

Kiva, että seuraat ja kiva, että kommentoit!!  Näissä muutoksissa saattaa aina jotkut pudota ikävästi kyydistä.

Hanne

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tulin Norjaan syksyllä 2010 viikonlopun ratsastusreissulle ja tunsin tulleeni kotiin. Puolitoista vuotta myöhemmin muutin tänne asumaan. 

Nyt elän arkeani pienessä talossa Norjan maaseudulla. Pyrin elämään yksinkertaisesti ja tulemaan toimeen vähemmällä. Kuluttamaan kestävästi. 

Vajaa vuosi sitten kääntyi uusi lehti, kun muutin asumaan pienelle maatilalle vuoren juurelle metsän laitaan, ja sain lopultakin mahdollisuuden omaan puutarhaan ja kasvimaahan.

Blogiani olen pitänyt vuodesta 2012 kuvaamisen ja kirjoittamisen ilosta. Täällä kerron arjestani, puutarhastani, eläimistä, luonnosta, muutoksesta, sopeutumisestani ja ajatuksistani. Vähän syvällistä, vähän arkista ja vähän kepeän pinnallista.

Tämä on tarina siitä, että mahdottomiltakin tuntuvat unelmat voivat toteutua!

Olet lämpimästi tervetullut!

 

Ota yhteyttä: samanotavanalla@gmail.com

Hae blogista