Ulkona sataa ropisee vettä. Lille Venn kääntyi ovella ja painui takaisin sänkyyn nukkumaan. Ivar juoksee edestakaisin ulos ja sisään, ja joudun kuivamaan sen turkkia ja tassuja froteepyyhkeelllä kuin koiran ikään. Nyt se taas katosi sateeseen.

 

Ulkoilujensa välissä se ajankulukseen juoksi läppärini yli, ja se ensimmäinen kirjoittamani teksi katosi taivaan tuuliin. Ihan niin kuin se punainen lanka, josta olin kirjoittamassa. Aika symbolista.

 

 

Luin nimittäin eilen jostain, että löydettyäsi sen kuuluisan punaisen langan (mitä ikinä se koskeekaan), pidä siitä kiinni, äläkä päästä katoamaan. Se nimittäin katoaa, jos sitä ei vaali eikä sen ääreen pysähdy. Siitä pitää muistutella itseään, koska muuten sen joutuu etsimään aina uudestaan. Tämä resonoi ainakin oman elämäni kanssa.

 

Elämässäni on ollut useita oivalluksen, tai suorastaan valaistuksen hetkiä, jolloin kaikki tuntuu ihan päivänselvältä. Ja sitten yhtäkkiä mikään ei tunnu selvältä. Tämä pätee niin pieniin, kuin suurempiinkin asioihin: blogiin, puutarhaan, taiteiluun ja toisinaan  elämään yleensäkin.

 

 

Steve Jobs on sanonut,että  eteenpäin katsoessa elämä saattaa näyttää vain joukolta erillisiä pisteitä, ja vasta jälkeenpäin huomaa, että ne muodostavatkin ihan selvän kuvion. Tai polun.

 

Pitää vain luottaa. Tehdä asioita, jotka tuntuvat oikealta ja hyvältä, ja luottaa, että niistä muodostuu jossain vaiheessa järkevä kuvio. Ja vaikka joku juttu ei siihen kuvioon niin loksahtaisikaan, niin sekään ei ole vaarallista.

 

 

Itselläni punainen lanka on ollut pahasti kadoksissa tämän blogin suhteen. Miksi tätä nyt oikein kirjoitankaan?  Sitä olen viime päivinä joutunut miettimään, kun jonkinlainen kirjoitusblokki on tehnyt kirjoittamisen aloittamisesta suorastaan ylivoimaista.

 

Miettiminen jatkuu edelleen, mutta ehkä pahin kirjoitusblokki on nyt selätetty. Toivottavasti.

 

 

Tänään sataa vettä, takassa palaa tuli ja jalassa on villasukat. Vuorten rinteet peittyvät sumupilviin ja kukat niiavat sateen painosta.

 

Ensi viikolle on luvattu kolmenkymmenen asteen helteitä, joten tänään nautin sateen ropinasta. Ensi viikolla tätä saattaa olla ikävä.

 

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! Nautitaan kesästä - satoi tai paistoi.

 

ps. nyt löysin sen tekstin punaisen langan katoamisesta. Se oli Johanna Vilenin blogissa astro.fi: sivuilla. Kannattaa lukea Johanna viisas teksti, vaikka astrologia ei kiinnostaisikaan. Hypitte vaan niiden planeettakuvioiden yli - niin minä joudun tekemään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Tänä keväänä olen antanut puutarhani lähes villiintyä. Toki se on ollut villinä jo vuosia kun torppani on ollut lähes huoltamatta vuosia, mutta nyt annoin itselleni luvan, ettei kaiken tarvitse olla siistittyä ja trimmattua. Ja olen tyytyväinen. Toki kiskon irti nokkoset ja pujot ja heinätkin jos mahdollista ja kukkapenkit pidän puhtaana rikkaruohoista, mutta leikkurilla en aja kuin palan rapun edestä ja vähän polkuja. Luonnonkukille teen tilaa ja niinpä nytkin pihassani kukkivat kellokukat, kultapiiskut ja siakärsämöt. Tavoitteenani on luonnonmukainen puutarha, jota ei tarvitse olla koko aikaa trimmaamassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tulin Norjaan syksyllä 2010 viikonlopun ratsastusreissulle ja tunsin tulleeni kotiin. Puolitoista vuotta myöhemmin muutin tänne asumaan. 

Nyt elän arkeani pienessä talossa Norjan maaseudulla. Pyrin elämään yksinkertaisesti ja tulemaan toimeen vähemmällä. Kuluttamaan kestävästi. 

Vajaa vuosi sitten kääntyi uusi lehti, kun muutin asumaan pienelle maatilalle vuoren juurelle metsän laitaan, ja sain lopultakin mahdollisuuden omaan puutarhaan ja kasvimaahan.

Blogiani olen pitänyt vuodesta 2012 kuvaamisen ja kirjoittamisen ilosta. Täällä kerron arjestani, puutarhastani, eläimistä, luonnosta, muutoksesta, sopeutumisestani ja ajatuksistani. Vähän syvällistä, vähän arkista ja vähän kepeän pinnallista.

Tämä on tarina siitä, että mahdottomiltakin tuntuvat unelmat voivat toteutua!

Olet lämpimästi tervetullut!

 

Ota yhteyttä: samanotavanalla@gmail.com

Hae blogista