Nyt sitten asun virallisesti yksin. Molemmat lapset asuvat omissa kodeissaan. Lauantai oli aika itkuinen päivä, ja vielä sunnuntaikin, ja vähän maanantaikin. Nämä viimeiset kaksi kuukautta vatvoin menneisyyttä, lauantaina en enää tiennyt mitä itkin. Olen ylpeä lapsistani ja suon heille tämän itsenäistymisen. Miesystäväni on saanut nyt toimia kaatopaikkana näiden ajatusteni kanssa. En ole varma saako hän ihan aina kiinni näistä ajatuksistani, mutta ainakin hän hyvin esittää kuuntelevansa :). Mutta olo oli muutaman päivän kuin olisi pienessä krapulassa, vaikka en ole alkoholia juonutkaan.

Kävin sunnuntaina ja maanantaina kaupassa hyllyjen välissä ihmetelemässä, en osannut ostaa oikein mitään. Mikään ei edes maistunut. Söin pakastepitsaa palan silloin, palan tällöin. Kai se oli sitä surutyötä. Kaupassa muuten huomasin, että niitä pieniä pakkauskokoja ei tosiaan ole. Sunnuntai-illan riehuin kotona siirtelemällä huonekaluja huoneesta toiseen, kokosin neljä jakkaraa, siivosin ja pyykkäsin. Minulla on nyt yksi ylimääräinen, olohuoneen kokoinen makuuhuone. Sisustushommiin en suuremmin ryhdy, pienellä budjetilla mennään. Mutta tarkoitus on tietenkin tehdä vierashuone, minne voi tyttäreni majoittua täällä käydessään. Lapsethan veivät huoneistaan kaikki kalusteet mennessään, eli mitään pyhättöjä tänne ei tehdä. Tosin olemme vasta puoli vuotta tässä asunnossa asuneetkin, joten mitään isompia muistoja tänne ei liitykään.

Yksi asia, mistä olen niin onnellinen. Vessa on minun. Vähän tietenkin itsekästä, maailmassa ei kaikilla ole yhtäkään vessaa. Mutta. Olen viimeiset 20 vuotta asunut asunnoissa, joissa on ollut kaksi vessaa. Nyt tämä viimeinen puoli vuotta on menty yhden vessan taktiikalla. Täällä on vielä suihku samassa tilassa. Nyt ei tarvitse miettiä, mihin aikaan pääsen suihkuun :). Eikä muutenkaan jonotella jalat ristissä tai pakarat piukeena!

Outoa on myös tyhjä naulakko, keittiö ilman leivämuruja tai kahvitahroja. Aamulla herääminen tyhjään kotiin on toisaalta mukavaa, saa rauhassa "rymytä". Viime yönä nauratti, kun heräsin taas aamuyön tunteina ja menin katsomaan telkkaria. Laitoin telkkarin toooosi hiljaiselle, ettei nuoriso herää :).

Eilen sitten jo ryhdistäyin ja kävin kaupassa ajatuksen kanssa. Nyt on jääkaapissa salaatti tehtynä. Ruokailutottumukseni varmasti siirtyvät nyt enemmän kasvispainoitteiseksi. Toki lihaakin syön, mutta aika moni ruokalaji jää pois listoilta. Olen muutenkin aika pieniruokainen, joten täytyy vähän miettiä, mitä tekee. Haluan minimoida hävikin, jo taloudellisistakin syistä. Miesystävän tullessa käymään tehdään sitten sitä miehenmakuista ruokaa ;).

Lapsiin täytyy nyt opetella erilainen suhde. Osaan kyllä irroittaa, enkä puutu heidän elämäänsä. Tosin tyttären kohdalla on toisin, koska hän on alaikäinen. Etäkuria täytyy pitää :). Tosin millekään kurituksille ei ole kyllä ollut aihetta kummankaan kanssa aikoihin. Toivottavasti sama linja jatkuu.

Ehkä tämä pikkuhiljaa sitten tästä alkaa sutviutumaan. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa! Nyt aloitetaan yksi loppuelämän uusista aluista!

SK

Kommentit (0)

Seuraa 

Kahden poismuuttaneen nuoren äiti, erään miehen naisystävä. Oman äitini sanoja lainatakseni: "Sarin elämästä tulee väkisinkin mieleen sana tuulitunneli." Paljon on sattunut ja tapahtunut, hyvässä ja pahassa. 

Kirjoittelen elävästä elämästä, ilman punaista lankaa, asioista suoraan niiden oikeilla nimillä.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat