Kirjoitukset avainsanalla parisuhde

Olen ollut kyllä laiska kirjoittelemaan tänne blogiini. Suurin syy taitaa olla epäkiinnostus istua tietokoneen äärellä. Päässä kyllä usein pyörii kaikenlaisia ajatuksia (niiden laadukkuudesta ei tosin ole takeita) :). Tein töitä tietokoneen ääressä reilu kaksikymmentä vuotta, joten kiintiö taitaa olla täynnä. Nykyisessä työssä tietokone esittää todella pientä roolia, jos kassakonetta ei lasketa tietokoneeksi.

Tämä nykyinen arki on niin.... miten sen sanoisi.... leppoisaa. Tykkään työstäni, enkä edes kaipaa suurempia haasteita. Riittää kun näin 47-vuotiaana opettelee ihan perusasioita uudessa työssä. Luin jostain jutun vähän vastaavanlaisesta tapauksesta kuin minä. Henkilö oli irtisanottu nk. "oravanpyöräammatista", ja hän opiskeli uuden ammatin (sellaisen ihmisläheisen ammatin). Joku kommentoi aika kärkkäästi, että kuinka joku voi tyytyä olemaan vain lähihoitaja tai kaupankassa uravuosien jälkeen... Täh?! Kyseinen henkilö myös paasasi, kuinka hän vielä yli viisikymppisenä tähtää korkeammalle pallille jne. Aika kapeakatseinen ajattelutapa sanoisin. Jokainen tehköön kuten haluaa! Onneksi kaikki eivät ole niin urakeskeisiä, muuten meiltä puuttuisi monta arvokasta työtä tekeviä Tekijöitä, Tekijöitä isolla T:llä! Hatunnosto siis kaikille ammattikunnille.

Oma elämäni on ollut aika pyörityksessä viimeiset puoli vuotta. Vanhan työn loppu, uusi työ, uudet työajat. Jotta muutokset eivät loppuisi, laitoin juurikin asuntoni myyntiin. 108 neliön rivitaloasunto on siis tarjolla. Olen saanut ihmettelyä, kuinka raaskin myydä asuntoni. Emme lasten kanssa koe surumielisyyttä, vaan olemme innoissamme uusista tuulista. Koti on siellä, missä ihmiset ja tietyt tavarat. Jotenkin vain koen, että nyt on taas oikea hetki päivittää asuntoasiakin ajantasalle, elämäntilanteen mukaan. Olen muuttanut niin monta kertaa, etten koe näitä muutoksia niin maata mullistavaksi.

Muuttamisesta tulikin mieleen se konmarittaminen vai mitä se on. Kun muuttaa usein, ei kerry niin kauheasti tavaraakaan. Toki päivitystä tavaroihin pitää tehdä säännöllisesti. Olen kovasti kaikkea taas hävittänyt myymällä ja lahjoittamalla. Tosin nyt olen miettinyt, että jos muutamme johonkin pienempään, hävitettävää tulee taas lisää ja lisää ja lisää... Mutta tavarankerääjä en ole. Juuri ostin kaksi laukkua ja sitä ennen myin viisi.... Jos uutta ostetaan, vanhaa hävitetään. Toimii ja aika helkkarin yksinkertaista. En siis tarvitse oppaita noinkin yksinkertaiseen asiaan. Mitä tulee näihin vanhoihin muistoihin, varastossa on kolme muovilaatikkoa, joihin tulee mahtua kolmen ihmisen muistot. Lapset saavat sitten omat laatikkonsa mukaan, kun muuttavat pois. Lasten laatikoissa on piirroksia, askarteluja, jotain lapsuusvaatteita yms. Itselläni säilössä ovat ne päiväkirjat, teinarit, runovihkot yms.

Rahasta puheenollen. Luin jostain tekstin, liittyen siihen, että pitääkö omaisuus säästää lapsille perinnöksi. Kirjoittaja oli sitä mieltä, että rahat on tehty tuhlattavaksi. Kommentit olivat puolesta ja vastaan. Oma mielipiteeni on siltä ja väliltä. Koen, että kyllähän ihmisen täytyy nauttia omista tuloistaan ja saavutuksistaan. Kuuntelin tässä kerran erään eläkeikäisen rouvan jutustelua, kuinka hän aikoo jatkaa työelämässä, koska lapsi (n. 40-vuotias)  tarvitsee rahaa. Tässä kyllä mennään väärillä urilla. Tällä kyseisellä lapsella on  vakituinen työ, asuu vanhempiensa omistamassa asunnossa ja silti hänellä on aina rahat loppu.... Tässä tapauksessa lasta on elätetty koko elämän ajan, ja hänhän ei ole koskaan oppinut rahaa käyttämään. En oikein näe itseäni jakamassa rahaa kotoa poismuuttaneille lapsille. Kyllä heidän täytyy opetella itse pärjäämään. Täytyy opetella, mitä se asuminen/eläminen, auton ostaminen ja pitäminen maksaa. Toki joskus on varmasti kiva lahjoittaa isompi summa rahaa. No omasta omaisuudestani ei juuri ole jakamistakaan. Enkä ole ajatellut elää vain tehdäksi rahaa perinnöksi.

Tästä päästää vielä tuohon jälkikasvuun. En tajua, mihin tämä aika menee. Vanhempi lapsi täyttää 17 vuotta ja nuorempi 14 vuotta. Kyllä niistä vaikuttaa tulevan ihan täysijärkisiä. Nuoret ovat käyneet läpi avioeroprosessin ja menettäneet isänsä ala-asteikäisinä. Siinä on jo aika paljon tuon ikäisille pureskeltavaa. Kovin reippaita ja huumorintajuisia nuo kyllä ovat. Ei meillä enää juuri tapellakaan, eikä paiskota ovia. Mitä nyt tiukkaa keskustelua joskus vähän käydään.

Parisuhderintamallakin on nyt ollut tässä yksi kokelas kuviossa. Hän tuossa kyseli, että kuinkas kauan kokelasaika oikein kestää. Mietin asiaa, ja totesin, että kyllä se on se neljä vuodenaikaa, minkä se kestää. Puoli syksyä ja puoli talvea on nyt menty. Ja tämä kokelasaika koskee molempia osapuolia.

Näillä eväillä tätä viikkoa eteenpäin.

SK

 

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuli eilen pohdiskeltua takapihalla, auringon paisteessa, keski-iän tuomia "lisiä". Keski-ikä on kuin kaksiteräinen miekka. Toisaalta on hienoa, kun osaa nauttia pienistä asioista.Sitä on oppinut laiskottelemaankin, eikä touhota aamusta iltaan. Enää ei tarvitse tavoitella kuuta ja tähtiä taivaalta. Maanpinnaltakin löytyy paljon mukavia asioita. Elämänkokemus on tuonut viisautta ja seesteisyyttä elämään. On vähän asioita, joita pelkää. Kuinka sitä onkin jännittänyt ihan hulluja asioita aikanaan. Omalle epämukavuusalueelle meneminen oli tuskaa, nyt siitä osaa nauttia. 

Toisaalta tämä on aika kauheaa olla keski-ikäinen. Lapsien kasvaminen ja itsenäistyminen on hienoa, mutta toisaalta surullista. Koko ajan lähenee se päivä, jolloin lapset lentävät pesästä. Toisaalta sitä odottaa ja toisaalta ei. Huoli lapsista on aina jollain tapaa läsnä, Kuinka he löytävät paikkansa elämässä, saavatko he työtä, löytävätkö he mukavan puolison? 

Työelämässä on ollut muutoksen tuulia jo pitkään. Olen miettinyt, että mikä minusta tulisi isona, jos voisin ryhtyä opiskelemaan. En ole siihen oikein keksinyt mitään ajatusta. Tosin opiskelu ei olekaan mahdollista tällä hetkellä. Mutta en tiedä onko nykyinen työpaikkani se eläkeikään kestävä juttu. Joko itse saatan räjähtää tässä keski-iän kriisissä tai firma pitää huolen, että lähden :).

Tässä iässä tietää liiankin hyvin mitä haluaisi parisuhteelta. Aiemmat kokemukset ovat jättäneet jälkensä ja se heittäytyminen ei ole enää niin helppoa. Tosin enää ei ole tarvetta perustaa perhettä, vaan enemmänkin viettää aikaa kivan ihmisen kanssa. Ei ole paineita miettiä yhteistä kotia tai taloutta. 

En tiedä miten tämän keski-iän tuomat jutut kokisi, jos takana olisi pitkä liitto. Pohdiskelisiko sitä erilaisia juttuja? Pohdiskelevatko muut näitä? Onko tämä enemmän naisten juttu? (Kadehdin miesten rentoa ja putkiaivomaista ajettelua :)).

"Vanheneminen ei ole pahasta, mutta pahalla asenteella vanheneminen on"

SK

Kommentit (0)

Kyllä, olen sitä mieltä edelleen, että tinder on raadollinen paikka (viitaten edelliseen tarinaani). Vaikka ajattelin kaikki eteeni tulevat miehet hyväksyä, huolimatta onko kuvassa moottoripyörä, koira tai tuoppi, en sitä tehnyt. Viestien määrät nousivat aivan hallitsemattomaksi. Parissa päivässä tilanne rauhoittui ja jyvät erottuivat akanoista. Kauhean mukavia miehiä siellä oli, välimatka vain nousi esteeksi tapaamiselle.

Kaikenlaista kulkijaa mahtui mukaan. Yhdet treffitkin sovin. Herran saapuessa paikalle tuli heti selväksi, että profiilikuva oli ainakin kymmenen vuotta vanha. Kaiken kaikkiaan ne olivat kivat treffit, mutta eivät kuitenkaan johtanut mihinkään. Kun ilmoitin, että tästä ei kehkeydy mitään, alkoi vänkääminen. Pitäisi kuulemma miettiä vielä asiaa. Sitten alkoivat  niskakarvat jo nousta pystyyn. Niinpä poistin herran listalta, ja kauhean huono omatunto tuli. Huomasinkin tämän viikon aikana, että tinderissä pitää olla vähän kova ja julma. Taidan olla liian kiltti sinne!

Surullista oli huomata joidenkin ihmisten yksinäisyys. Yksinäisyyteensä he nauttivat alkoholia. En tiedä oliko tämä yksi mies yksinäinen, joka teki oharit treffiajatukselle. Oli alustavasti sovittu päivä, mutta hän ilmoittikin, että meni vähän viihteen puolelle. Kello oli kolme päivällä. Kiitos ilmoituksesta! Hän oli muuten todella mukavan tuntuinen tapaus. Jokunen mies kertoikin, että viettävät aikaansa tinderissä, koska ei ole muutakaan.

Oma lukunsa olivat jokseenkin hörhöt tapaukset. Poistin tapauksen, joka kyseli mielipidettäni viagran käytöstä. Poistin myös tapauksen, joka klo 7 aamulla laittoi viestin: Mitä herkkupeppu. Profiilikuvani oli kasvokuva! En edes halua tietää, mitä tämä henkilö sillä hetkellä ajatteli.

Piirit tuntuvat olevan aika pienet tinderissä. Ja Facebookistahan näitä henkilöitä löysi kevyesti, ja ilmeisesti he löysivät minut. Ainakin yksi herra, josta meinasi tulla ongelma. Laitoin hänet estolistalle.

Kova kiire siellä osalla tuntui olevan. Ensimmäisessä viestissä ehdotettiin treffejä. Jos en heti suostunut, minut heivattiin pois. Tai jos en vastannut viesteihin pariin tuntiin, minut poistettiin listoilta. Kenellä on aikaa päivystää puhelintaan 24/7?!

Kypsyinkin tuohon puhelimen räpläämiseen, ja viestien naputteluun. Ja vähän hirvitti tuo kytkös Facebookiin, vaikka toisaalta se voi olla hyväkin juttu. Mutta minulle nyt riitti tämä laji. Onnea teille muille, jotka siellä jaksatte olla!

SK

Ps. Olin eilen treffeillä. Ja ne treffit sovittiin ihan muualla kuin tinderissä. Sopii mulle!

Kommentit (0)

Pohdiskelimme tässä parin ystävän kanssa Tinderin pinnallisuutta. Luin jostain jutun, jossa pohdittiin, että onko Tinder tehnyt deittailusta pinnallista. Kaikki perustuu kuvaan ja mahdollisen profiilitekstin luomaan mielikuvaan. Tinder antaa mahdollisuuden deittailla sarjassa, eikä enää malteta keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan. Aina haetaan vain parempaa ja parempaa? Etsitäänkö kenties sitä kerrasta tajunnan räjäyttävää henkilöä?

Itse olin yli vuosi sitten Tinderissä viikon verran. En kokenut sitä omaksi jutuksi, eikä se kokeilu mitään ihmeellistä poikinutkaan. Tämä profiilien hyväksyminen tai hylkääminen on raakaa touhua. Jos kuvassa on joku tupakka huulessa, ruksia tulee. Samoin tuopin kanssa heiluvat, alkoholisteja ovat kuitenkin. Moottoripyörän kanssa poseeraavatkin hylkäsin, he kuitenkin mieluummin puunavat pyöräänsä kuin naista. Koiraihmiset pois, he varamaan nukkuvat koiriensa kanssa.

Aika raadollista.

Nyt olen kuitenkin miettinyt asiaa uudestaan. Olenhan minä tavannut miehen tuoppi kädessä ravintolassa, enkä sen takia häntä pyytänyt häipymään. Yhtälailla hänellä olisi voinut olla moottoripyörä tai hän olisi voinut tupakoida. Se kokonaisuushan ratkaisee. Eli ei ketään saa tuomita kuvan perusteella, eihän?

Niinpä minä nyt kirjauduin sinne Tinderiin. Ajatuksena oli hyväksyä kaikki miehet kokoon ja näköön katsomatta. Näin teinkin. Tosin pari tuttua kyllä jätin väliin :). Ja kyllä nyt viestiä pukkaa jos jonkinlaista. Osa on selkeästi ihan ammattilaisia. Parin viestin jälkeen kysytään kotipaikka, ja jos välimatka pitkä, niin se siitä sitten. Kauniiksi on tänään kehuttu monta kertaa. Ja pelkän kasvokuvan perusteella yksi herra oli varma, että olen oikea kissanainen :). Olisi halunnut kuulemma ehdotellakin jotain tuhmia. Timantiksikin joku sanoi. Yksi antoi puhelinnumeronsa heti ensimmäisessä viestissä. Sitten on näitä, "niitä näitä" tapauksia. Mielenvirkistystä hakevat elämään näillä viesteillä. Joukosta yksi mies pyysi heti kahville, mutten tänään pysty venymään. Jos viikolla sitten...

Täytyy sanoa, että taidan miettiä uudestaan kaikkien profiilien hyväksymisen, tästä tulee muuten työtä. Tinder ei anna hyväksyä profiileja määräänsä enempää. Nyt joudun odottamaan huomiseen, että pääsen taas toimiin. Ajatuksena on olla se viikko ihan kokeilumielessä. Mutta hauskaa tämä toistaiseksi on ollut. Paljon mielenkiintoisia ihmisiä, mutta liian tosissaan ei parane olla. Mutta eihän sitä tiedä, mitä tästä tulee. Olen ainakin nyt erilaisella (rohkeammalla) asenteella kuin ensimmäisellä kerralla.

Minkälaisia ajatuksia tai kokemuksia muilla mahtaa olla tästä aiheesta?

SK

Kommentit (1)

Nintsu
1/1 | 

Tinderin pinnallisuudesta puhetta

Olen ollut nyt 2 viikkoa yhden kanssa puhuin heti 3 tuntia.
Kiva, puhelias mutta kuitenkin kokenut Tinderissä kävijä.
Treffejä piisaa.
No pari huippukaveria Tinderissä mulle laitettu!
Ei tu viestejä.
No mutta sit nää mitkä ei näöllisesti mun makuun niin tulee viestii.
Miksi!
Aina jotenkin väärä mies!
Miksei se hyvän näkönen, rehti, itsestään huolehtiva mies??
Arg!
Siis taas klikkaileen Yes ja odotteleen pling viestiä?

Seuraa 

Kahden poismuuttaneen nuoren äiti, erään miehen naisystävä. Oman äitini sanoja lainatakseni: "Sarin elämästä tulee väkisinkin mieleen sana tuulitunneli." Paljon on sattunut ja tapahtunut, hyvässä ja pahassa. 

Kirjoittelen elävästä elämästä, ilman punaista lankaa, asioista suoraan niiden oikeilla nimillä.

 

Blogiarkisto

Kategoriat