Kirjoitukset avainsanalla Lapset

Tuli eilen pohdiskeltua takapihalla, auringon paisteessa, keski-iän tuomia "lisiä". Keski-ikä on kuin kaksiteräinen miekka. Toisaalta on hienoa, kun osaa nauttia pienistä asioista.Sitä on oppinut laiskottelemaankin, eikä touhota aamusta iltaan. Enää ei tarvitse tavoitella kuuta ja tähtiä taivaalta. Maanpinnaltakin löytyy paljon mukavia asioita. Elämänkokemus on tuonut viisautta ja seesteisyyttä elämään. On vähän asioita, joita pelkää. Kuinka sitä onkin jännittänyt ihan hulluja asioita aikanaan. Omalle epämukavuusalueelle meneminen oli tuskaa, nyt siitä osaa nauttia. 

Toisaalta tämä on aika kauheaa olla keski-ikäinen. Lapsien kasvaminen ja itsenäistyminen on hienoa, mutta toisaalta surullista. Koko ajan lähenee se päivä, jolloin lapset lentävät pesästä. Toisaalta sitä odottaa ja toisaalta ei. Huoli lapsista on aina jollain tapaa läsnä, Kuinka he löytävät paikkansa elämässä, saavatko he työtä, löytävätkö he mukavan puolison? 

Työelämässä on ollut muutoksen tuulia jo pitkään. Olen miettinyt, että mikä minusta tulisi isona, jos voisin ryhtyä opiskelemaan. En ole siihen oikein keksinyt mitään ajatusta. Tosin opiskelu ei olekaan mahdollista tällä hetkellä. Mutta en tiedä onko nykyinen työpaikkani se eläkeikään kestävä juttu. Joko itse saatan räjähtää tässä keski-iän kriisissä tai firma pitää huolen, että lähden :).

Tässä iässä tietää liiankin hyvin mitä haluaisi parisuhteelta. Aiemmat kokemukset ovat jättäneet jälkensä ja se heittäytyminen ei ole enää niin helppoa. Tosin enää ei ole tarvetta perustaa perhettä, vaan enemmänkin viettää aikaa kivan ihmisen kanssa. Ei ole paineita miettiä yhteistä kotia tai taloutta. 

En tiedä miten tämän keski-iän tuomat jutut kokisi, jos takana olisi pitkä liitto. Pohdiskelisiko sitä erilaisia juttuja? Pohdiskelevatko muut näitä? Onko tämä enemmän naisten juttu? (Kadehdin miesten rentoa ja putkiaivomaista ajettelua :)).

"Vanheneminen ei ole pahasta, mutta pahalla asenteella vanheneminen on"

SK

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joskus kadehdin hyvämuistisia henkilöitä. Oma muistini on sanonnan mukainen: Lyhyt kuin kananlento. Kuuntelen kuinka vanhemmat latelevat lastensa syntymäajat, -painot ja–pituudet lonkalta. Itse joudun lunttaamaan ne kummilusikoista! Vauvakirjaakin tuli täytettyä ensimmäisen lapsen kohdalla, toisen kohdalla asia jäi vähän riipinraapin. Toki jotkut asia ovat jääneet mieleeni, esimerkiksi lasten ensimmäiset koulupäivät. Molemmille sattui lämmin aurinkoinen päivä, ensimmäinen koulumatka taivallettiin auringonpaisteessa :). Saattaa tietenkin olla, että aikaa on näistä tapahtumista sen verran vähemmän kuin syntymästä, että ne ovat edelleen mielessä.

Nämä ajatukset heräsivät eilen, kun törmäsin ensimmäisen lapseni perhepäivähoitajaan. Kerroin kohtaamisesta miesystävälleni, joka kertoi lapsensa olleen samalla hoitajalla. Pyörittelin ajatusta hetken, ja kaivoin kyseisen hoitopaikan ryhmäkuvan esiin. Siellähän hänen ja oma lapseni nököttivät samassa kuvassa. Jostain muistin sopukoista sain kaivettua esiin nämä lapset, vanhemmista ei mitään muistikuvaa :). Selasin muitakin kuvia, kerhoista ja päiväkodista. Siellä on monia lapsia, joiden olemassaoloa en muistanut laisinkaan. Osa lapsista pyörii edelleen teinieni elämässä!

Onneksi on valokuvia. Harmi vaan, että ne tahtovat nykyään jäädä puhelimeen tai tietokoneelle. Ja niitä kehitettyjä kuvia lapsista on laatikon pohjalla ilman mitään järjestystä. En tiedä kuinka paljon lapsien lapsuudesta pitäisi muistaa, mutta paljon on hukkunut ruuhkavuosiin.

Mutta näillä eväillä muistellaan, mitä muistetaan.

Sari Kristiina

Kommentit (2)

Seuraa 

Kahden poismuuttaneen nuoren äiti, erään miehen naisystävä. Oman äitini sanoja lainatakseni: "Sarin elämästä tulee väkisinkin mieleen sana tuulitunneli." Paljon on sattunut ja tapahtunut, hyvässä ja pahassa. 

Kirjoittelen elävästä elämästä, ilman punaista lankaa, asioista suoraan niiden oikeilla nimillä.

 

Blogiarkisto

Kategoriat