En tehnyt tällekään vuodelle mitään isoja lupauksia. Aiempien vuosien tapaan pyrin kaikessa kohtuuteen. Ruokailun ja liikunnan suhde tulee olemaan niin, että syön "polttoainekulutukseni" mukaan. Toki harhalaukauksia tulee, joskus tulee syötyä enemmän kuin kuluttaa. Herkkulakkoja ei tarvitse miettiä, koska niitä syön harvoin. Vaikka täytyy myöntää, että se on lisääntynyt tämän uuden arjen myötä. Nyt kun on vapaapäiviä viikolla, niin on kiva syödä joku suklaapatukka tai keksejä teen kanssa. Saan olla yksin kotona, kun nuoret ovat koulussa. Silloin tuollainen nautinto on ihan tervetullut :).

Liikuntaa ei olisi pahasta lisätä, nyt on menty kävelylenkeillä jo monta kuukautta. Juoksu ei vain kiinnosta talvella, ja sisätiloissa tapahtuvat jumpat, pumpit, fitit yms. ei saa mitään "jihuu"-elämystä aikaiseksi. Jumppamainoksista ei kyllä aina edes tiedä, mitä ne pitävät sisällään. Kaikenlaista pumppia tuntuu olevan tarjolla. Työajat ovat aika epäsäännölliset, joten säännöllistä aikaan sidottua harrastusta ei voi nyt ajatellakaan. Olen vähän kai laiskimuskin, mutta nautin siitä, ettei tarvitse juosta paikasta A paikkaan B. Tuntuu, että tämä arki kuluu niin nopsaan muutenkin.

Voisinhan toki luvata yrittää olla hiljaisempi ja rauhallisempi ihminen. Mutta nääh, ei onnistu :). Sekin on todettu, että en oikein osaa tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Tai olen sellaisia tehnyt, mutta ne aina muuttuvat matkalla. Niinpä olenkin todennut, että mitä sitä miettii elämää vuosia eteenpäin. Olen muuttanutkin kai 15 kertaa elämäni aikana, koska tilanteet ovat jotenkin muuttuneet. Muutto saattaa olla taas edessä. Ajattelin siirtyä vuokra-asumiseen 20 vuoden jälkeen. Ajatus velattomasta elämästä tuntuu aika hyvältä, näin osa-aikatyötä tekevän yksinhuoltajan näkökulmasta. Ajattelin ottaa vuokralla aikalisän siihen asti, kunnes nuo nuoret muuttavat pois.

Sitä en usko, että tämäkään vuosi menisi ilman vastoinkäymisiä. Sellaista vuotta ei vielä ole vastaan tullut. Nyt elämä kuitenkin rullaa aika kivasti. Tykkään työstäni, nuorten kanssa menee hyvin, taloudellinen tilanne on peloistani huolimatta ihan kohtuullinen ja onhan tuossa sellainen mukava kumppaniehdokaskin pyörinyt mukana.

Näillä eväillä on hyvä lähteä vuoteen 2017 :).

Mukavaa Uutta Vuotta!

SK

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden poismuuttaneen nuoren äiti, erään miehen naisystävä. Oman äitini sanoja lainatakseni: "Sarin elämästä tulee väkisinkin mieleen sana tuulitunneli." Paljon on sattunut ja tapahtunut, hyvässä ja pahassa. 

Kirjoittelen elävästä elämästä, ilman punaista lankaa, asioista suoraan niiden oikeilla nimillä.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat