Taas sama virsi, onpa taas kulunut aikaa viimeisimmästä kirjoituksesta. Pää ei vaan toimi, ja väkisin ei tule mitään. Tässä on pikkuhiljaa totuteltu yksin asumiseen. Lapset ovat selkeästi löytäneet paikkansa omissa kodeissaan. Se mitä omassa päässä liikkuu, on välillä vieläkin aika tunteikasta ja raskasta. Mutta asiat ovat tältä osin hyvin. On elämässä muutenkin suurin osa asioista hyvin. Voi olla, että tuolla työelämän puolella on tullut vähän mietittyä, että mitäs sitä nyt tekisikään loppuelämänsä. Tämä varmaan liittyy tähän uuteen elämäntilanteeseen sekin. Ehkä sitä on vähän liian pohdiskelevaa sorttia...

Poikaystävän kanssa menee hienosti. Olemme löytäneet reilun kahden vuoden aikana sellaisen helpon suhteen, jossa ei tarvitse sen enempää miettiä, että missä tässä mennään. Viihdymme yhdessä, mutta viihdymme myös erikseen. Yhteenmuutto ei ole edellekään suunnitelmissa.

Otin viime sunnuntaina  nk.omaa aikaa (ihan kuin sitä ei olisi muutenkin riittämiin) ja lähdin elokuviin katsomaan Bohemian Rhapsody -elokuvan. Yksin elokuvissa käyminen on oikeastaan ihan mukavaa. Meitä oli itse asiassa kolme rouvaa ylärivillä, jotka olimme lähteneet yksin liikenteeseen. Olin ajoissa liikkeellä, joten oli taas aikaa seurailla ihmisiä. Seurailin yksin olevia ihmisiä ja heidän rakkaussuhdettaan puhelimeen. Kukaan ei nostanut katsettaan odottaessaan saliin pääsyä. Voi mitä kaikkea he menettivät ;). Kaksi kaverusta sen sijaan halusi väkisin tunkea saliin, vaikka lipuntarkastaja ei ollut edes paikalla. Kun näin heidän menevän sisään, laskin mielessäni, että menee puoli minuuttia, kun palaavat takaisin. Näinhän siinä kävi, ei sinne saliin pääse, jos edellinen elokuva on meneillään.Eräs perhe meni edelläni saliin. Kuulin, kun mainitsivat salin numeron, minne ovat menossa. Oli pakko ohjata, että nyt kyllä olette väärässä salissa.... Olihan sen oven edessä iso kyltti numerosta. Mutta ihmisethän ovat tunnetusti sokeita vieraassa paikassa.  Niin minäkin olen. Elokuva oli loistava, paras elokuva tuolla lajilla, mitä olen koskaan nähnyt. Kyyneleiltä ei säästynyt. Vieruskaverini jäi vielä lopputekstien ajaksi itkemään. Lohdutin häntä lähtiessäni, että kyllä se siitä. Eräs mies oli hyvin tyytyväinen nähdessään itkuiset kasvoni, koska oli itsekin kyynelehtinyt. Ei kuulemma olekaan mennyt mikään noin tunteisiin vähään aikaan :). Hieno piirre miehessä, että myöntää noinkin avoimesti asian ventovieraalle!

Taloyhtiössäni on käyty hallituksessa keskustelua huoltoyhtiön toimivuudesta. Ei ole kuulemma vaihtamalla parantunut. En tiedä mikä olisi ratkaisu tähän. Tuntuu, että keneltä vain kysyy, niin aina on valittamista huoltoyhtiöistä. Olen tätä nyt miettinyt, koska olen odottanut pari päivää apuja toimimattomaan patteriin. Luulisi olevan kiirellisten asioiden listalla, koska nuo pakkasetkin alkavat olla niskassa. Onneksi kyseessä on vierashuoneen patteri. Toista oli tyttäreni taloyhtiössä. Laitoimme viestiä isännöitsijälle lauantaina, hajoitetusta varastokopin ovesta sekä kopin valtaamisesta (lukitsematon tyhjä koppi oli vallattu muutamalla kamalla ja ovi hajoitettu) ja maanantaina oli asia hoidettu.

Olen ollut reilu viikon viljattomalla ruokavaliolla. Ihan ilman lääkärinmääräystä. Ajattelin kokeilla, josko tämä auttaisi vallallaan olevaan psoriin ja ärtyneeseen suoleen. Eikä se varmaan MS-taudillekaan tee huonoa. Joo, olen vähän tälläinen kaikenmaailman vaivojen kerääjä. Mutta muuten en ole kyllä sairastanut yli neljään vuoteen mitään flunssia tai muuta sellaisia. Syön muutenkin aika terveellisesti, noin niinku suurimman osan ajasta.  Olen tästä aiheesta lukenut paljon ja jotenkin olen tullut vakuuttuneeksi, että ei ihminen tarvitse viljaa niin kauheasti. Tai se on varmaan yksilöllistä. Onhan tämä ravitsemus muutenkin ollut haastellista, koska tuntuu ettei tuo suolisto kestä sitä eikä tätä. Mutta tämän viikon kokemuksella voin sanoa, että hyvää tekee. Katsotaan sitten ajan kanssa mitä tästä tulee. Palaan aiheeseen.

Tässähän tätä nyt taas oli. Turhanaikaista höpinää :).

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden poismuuttaneen nuoren äiti, erään miehen naisystävä. Oman äitini sanoja lainatakseni: "Sarin elämästä tulee väkisinkin mieleen sana tuulitunneli." Paljon on sattunut ja tapahtunut, hyvässä ja pahassa. 

Kirjoittelen elävästä elämästä, ilman punaista lankaa, asioista suoraan niiden oikeilla nimillä.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat