Tässä viime viikolla oli sellainen merkkipäivien sarja. Tai kuka pitää mitäkin tärkeänä päivänä. Omalla kohdallani vain on sattunut kolmen päivän ajalle päivämääriä, joilla on ollut suuri merkitys elämässäni. Ne ovat muuttaneet elämääni paljon.

Torstaina tuli kuluneeksi 22 vuotta siitä, kun lähdin viidentuhannen asukkaan kunnasta kaupunkiin, opiskelujen perässä. Olin silloin reilu parikymppinen. Olin juuri päättänyt vaihtaa ammattia, ja sain sitten opiskelupaikan. Muutin keskelle kaupunkia, kerrostalon ylimpään kerrokseen. Muistan vieläkin sen fiiliksen, kun ystäväni kanssa ajettiin pakettiautolla muuttokuorma reilun 50 kilometrin päähän silloisesta kodistani. Siitä alkoi ihan uusi elämä, täysin vieraassa kaupungissa, vieraiden ihmisten ympäröimänä.  Päätöstä en ole katunut. Nautin suunnattomasti uudesta ympäristöstä. Sillä samaisella reissulla olen edelleen :).

Perjantaina olisi ollut hääpäiväni, jos olisin edelleen naimisissa. Vaikka liitto eroon päättyikin, on se ollut merkittävä päivä. Ja toistaiseksi ainoa kerta, kun naimisiin olen mennyt. En kyllä uutta kierrosta ole suunnitellut. Siellä meidän vihittiin kirkon kappelissa, kahden todistajan läsnä ollessa. Ja lähdimmekin sitten siitä suoraan etelänmaille. Matkalla soiteltiin sukulaisille uutiset. Eihän avioliitto sinänsä muuta elämää, mutta toi silloin sellaisen vahvemman yhteenkuuluvuuden tunteen. Ryhdyttiin hankkimaan yhteistä omistusasuntoa, suunnittelemaan tulevaisuutta saman nimen alla. Tuosta päivästä on nyt 18 vuotta.

Eilen oli kuolinvuosipäivä, tuon samaisen miehen, jonka kanssa kappeliin menin. Olimme olleet erossa jo viisi vuotta siinä vaiheessa, mutta totta kai sillä on suuri merkitys elämääni lasten kautta. He menettivät isänsä ja toisen kasvattajan sekä tukijan elämästään. Päivä ei unohdu koskaan. Olin jokseenkin paniikissakin silloin, koska en tiennyt kuinka jaksan ja pärjään ilman hänen tukeaan. Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin, ihminen sopeutuu monenlaiseen, kun on pakko.

Joku tässä sanoi, että miksi muistella menneitä. Itse olen sitä mieltä, että joskus on hyvä muistella hyviä ja myös kipeitä asioita. Sitten taas muistaa, miksi olen nyt tässä ja miksi olen tällainen kuin olen. Nuo kolme merkkipäivää muistuttaa minua rohkeudesta, vahvuudesta ja koko elämän kirjosta. Ihmeellistä, kuinka monen tapahtuman merkityksen tajuaa vasta jälkikäteen.

Muistellaan vaan menneitä, mutta ei jäädä märehtimään :).

Kommentit (0)

Seuraa 

Kahden teinin yksinhuoltaja. Oman äitini sanoja lainatakseni: "Sarin elämästä tulee väkisinkin mieleen sana tuulitunneli." Paljon on sattunut ja tapahtunut, hyvässä ja pahassa. 

Kirjoittelen elävästä elämästä, ilman punaista lankaa, asioista suoraan niiden oikeilla nimillä.

 

Blogiarkisto

Kategoriat