Sulkakorun tein keväällä, leikkaamalla kovetetusta nahasta, lenkki on hopeaa ja ketju hopeoitu! Kevyt ja kaunis kesän lempparikoru. Palanen on palvellu varmasti jo ainakin kolme vuotta, ja edelleen se tulee poimittua naulakosta.

Nämä ihanat hellepäivät ollaan vietetty melkein aamusta iltaan tuossa lähirannalla. Ite en uiskentele, vaan keskityn katsomaan lasten perään. Hyvinhän nuo jo pärjää, mutten ihan yksin uskalla vielä päästää. Niinpä pakkaan eväiden ja aurinkorasvan lisäksi korupakin matkaan. Eilen näpertelin lisää noita nahkasulkia, vähän pienempinä versioina kuin oma. Itselleni kun tulee tehtyä aika massiivisia koruja ?

Kommentit (0)

Seuraa 

Käsillätekijän päiväkirjaa itse tehdyistä ompeluksista, askarteluista ja koruista. Silimänkarkkia ovat valmiinakin löytyneet aarteet.

Teemat

Blogiarkisto