Kirjoitukset avainsanalla Suklaa

Kunnon pasha kuuluu pääsiäiseen - vaikka sitten kääretorttuhalon täytteenä

Nyt on kevät! Lapset telmivät ulkona ja vesipisarat putoilevat räystäältä. Aurinko lämmittää, vihdoinkin, koko pitkän talven jälkeen!

Pääsiäinen on ilon ja valon juhla! Tässä taas yksi vinkki juhlapöytään, suklaarouheisella pashalla täytetty pääsiäishalko! Tämä ohje ei oikein istu "nopean ja helpon" -otsikon alle, mutta välillä on mukava nähdä vaivaa näyttävän kahvipöytäleivonnaisen eteen. Vai mitä mieltä olet, palkitaanko vaivannäkö?

Suklaapasha

50 g voita

1 dl tomusokeria

1 keltuainen

200 g maitorahkaa

1 tl vaniljasokeria

2 tl lime curdia (ei sattunut kaapista löytymään sitruunaa, mutta saman asian hoitaa siis noin puolen sitruunan mehu ja ripaus sitruunan kuorta)

1/2 dl manteli/pähkinärouhetta

1 dl pieneksi palasteltua suklaata

1,5 dl kermaa

Vaahdota voi ja tomusokeri ja lisää keltuainen vaahtoon. Lisää kuivat aineet ja sekoita. Vaahdota kerma ja lisää lopuksi pashaseokseen. Kaada pasha valumaan esimerkiksi keraamiseen/muoviseen kahvisuppiloon (suodatinpussin sisälle).

Nosta suppilo pashoineen korkeareunaiselle lautaselle ja laita se pariksi tunniksi jääkaappiin valumaan. Nesteiden valuessa pasha tiivistyy ja saa sille luonteenomaisen rakenteen.

Jos haluat notkeamman täytteen, jätä valutus pois. Makuasioita nämäkin :)

Kääretorttupohja

4 munaa

saman tilavuusmitan verran sokeria

2/3 tilavuusmittaa vehnäjauhoja ja 1/3 tilavuusmittaa perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri ja lisää toisiinsa sekoitetut jauhot. Paista kääretorttupohjaa 200 asteessa n. 10 min. Kun pohja on hieman jäähtynyt, kumoa se sokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.

Kun pohja on jäähtynyt, sivele pasha pohjalle. Jos kaapissasi sattuu olemaan esim. aprikoosisosetta, sivele sitä pohjalle.

Kääri torttu rullalle ja siirrä toviksi jääkaappiin vetäytymään.

Vaikka kakun pintaan tuleva sokerimassa ei joudukaan kosketuksiin minkään sokeria sulattavan ainesosan kanssa (kerma, liivate), kannattaa kääretorttu kuoruttaa ennen päällystämistä vaikka voikreemillä. Näin sokerimassa pysyy mukavammin päällä.

Voikreemi

n. 100 g voita

2-3 dl tomusokeria

tujaus vaniljasokeria

Vaahdota voi ja tomusokeri ja lisää joukkoon tujaus vaniljasokeria. Toiset tykkäävät notkeammasta kreemistä, toiset jäykemmästä. Tärkeintä lienee kuitenkin se, että tomusokeria on sen verran, ettei kreemi maistu pelkältä voilta :)

Seuraavaksi siis kreemit kääretortun pintaan.

Siirrä torttu jääkaappiin.

Kaulitse sokerimassasta/vaahtokarkkimassasta kääretortun ympärille menevä suorakaide. Massaa menee peruskääretortun päälle n. 350 g. Massalevyn paksuudenhan voi jokainen itse päättää, mutta liian ohut levy on vaikea käsitellä.

Siisti halon reunat.

Laita kaksi palaa tummaa suklaata Minigrip-pussiin (siihen minikokoiseen) ja sulata suklaat mikrossa. Nappaa pussin kulmaan pieni reikä ja pursota halon päälle "koivuraidat".

Kakun kasaaminen

Leikkaa kakun molemmat päät siisteiksi. Valitse sopiva kakkualusta ja leikkaa siihen sopiva "päärunko". Leikkaa oksaosaa varten jäljellejääneen kakkuosan toinen pää vähän vinoksi niin se istuu nätimmin runkoon.

Linnunpesä

Purista ruskeaa sokerimassaa puhtaassa valkosipulipuristimessa "spagetiksi" ja laita spagetti pieneen muffinivuokaan oksamaisen sekaisin kuivumaan. Istuta pienet suklaamunat pesään.

Käytä vihreitä oksia/yrttejä oksan kiinnityskohdan peittelyyn.

Iloisia leivontahetkiä!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vadelma-dajmtäytteinen suklaakreemikakku suklaavalumilla, sokerimassaruusuilla ja pupuilla koristeltuna

Nyt ei meillä surra suotta,

ollaanhan jo kahdeksan vuotta!

Tänä viikonloppuna olemme viettäneet keijukaisprinsessamme kahdeksanvuotissynttäreitä asiaankuuluvin juhlallisuuksin. Lauantaihin iloa ja lattian tuminaa toivat kaverisynttärit ja enimmän tähtipölyn laskeuduttua saimme vieraiksemme sukulaisten kovimman ytimen. Illan jo tummuessa kahvittelimme naapureiden kanssa.

Juhlia riitti myös tälle päivälle. Ja mikäs se on juhliessa, kun on niitä, joiden kanssa iloa jakaa.

Niin. Iloa voi jakaa myös kuvien muodossa. Tällä kerta keskityn kuvissa tarjoiluihin, tuovathan ne tilaisuuteen oman juhlallisuuden tunteensa. Varsinkin, kun kakkujen suunnittelussa oma synttärisankarimme on ollut keskeisessä roolissa.

Vadelma-dajmtäytekakku sai pinnalleen suklaakreemin ja suklaavalumat. Päivänsankarin toiveesta kakun keskeinen koristeluelementti oli tällä kertaa suklaapuput.

Metwurstivoileipäkakkua.

Vanha kunnon kinkkuvoileipäkakku sai tällä kertaa vähän texmextyylisemmän koristelun.

Frozenkakkua mansikka-oreotäytteellä.

Kun pieni pala riittää eli salted caramel pie.

Makumielipiteitä takuuvarmasti jakava lakukakku.

Mignon-valkosuklaajuustokakku on helppo ja vaivaton valmistaa. Suklaa hoitaa hyytymisen, jolloin liivatteita ei tarvita.

Valkosuklaamuffinit. Synttärisankari teki pohjatyöt, äiti pursotti kuorrutteet päälle. Yhteistyössä on voimaa!

Tortillarullat kinkku- ja kurkkutäytteellä.

Keväisen vihreät macaronsit.

Prinsessan kakkutikkarit.

Juhlaviikonlopun jälkeen on taas aika laskeutua arkeen. Ja veikkaan kyllä, että huomenna herääminen käy työstä - sen verran on touhua ja tohinaa näihin päiviin mahtunut. Ja hyvä niin! Lapset ovat suunnattoman suuri onni ja iloa :)

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2019

Kategoriat