Kirjoitukset avainsanalla ensilumi

Kahvipussit taipuvat moneksi - tällä kertaa liukuriksi

Ensilunta odotetaan meidän perheessä kuin kuuta nousevaa. Ja voi sitä riemua, kun aamulla herätessä huomataan, että yön aikana maa on saanut hentoisen kuurakerroksen. Vauhdilla saappaat jalkaan, toppapuku niskaan ja suorinta tietä pulkkamäkeen! Kyllä siinä pulkan pohja saa kyytiä, kun laskemisen iloa on toteutettava mäessä, jossa lumi on pelkkä kaukainen toive.

Mutta käykö niin, että pulkkailun riemu jääkin lyhyeksi: talvivarasto suljetaan ennen ensilaskuja vain sillä perusteella, ettei joulupukin tuoma ja vielä uutuuttaan kiiltävä menopeli vaurioituisi. Miksi turhaan kärvistellä naarmuuntuvan pulkanpohjan kanssa, kun kahvipusseista saa näppärästi askarreltua liukurin! Liukuri luistaa ja kestotestikin läpäistiin jo viime keväänä: laskuväline on vähintäänkin hintansa väärti!

Tarvikkeet:

8 kahvipussia

2 pätkää leivinpaperia

sakset ja silitysrauta

Leikkaa kahvipusseiseta pohja pois ja yksi sivusauma auki:

Silityslauta on mitä oivallisin työskentelyalusta. Aseta pätkä leivinpaperia alimmaksi, seuraavaksi kaksi kahvipussia lomittain hopiaiset puolet vastakkain. Pussit asetellaan lomittain (ei suoraan päällettäin) siksi, että seuraavat pussit kiinnitetään aina edellisten pussien ylijääneisiin reunoihin:

Ja lopuksi leivinpaperi:

Kuumenna silitysrauta kuumaksi ja silitä päälimmäisen leivinpaperin päältä niin, että kahvipussien muovi kuumenee ja pussit sulavat tiiviisti toisiinsa. Silittäminen kannattaa tehdä huolellisesti, jotta pussit todella tarttuvat toisiinsa.

Asettele seuraavat pussit edellisen silityksen ylijääneisiin reunoihin ja jatka silittämistä:

Kun pussit on käytetty, leikkaa kahvipussilevystä vähän niin kuin liukurin muotoinen kappale. Risakin liukuri toimittaa hyvin mallikappaleen virkaa:

Sitten ei muuta kun mäkeen suihkimaan. Kyllä se lumikin sieltä tulee - aikanaan :)

PS. Ja jos kahvipussiliukurista jotain lisähyvää hakee (kierrätyksen lisäksi), niin kyllä se on tilansäästö ja näppäryys. Liukuri rullalle ja kuminauha ympärille, niin mäenlaskuväline kulkee mukana vaikka repun sivutaskussa. Ei paljoa paina ja vauhtimäet ovat aina käden ulottuvilla :)

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Blogiarkisto

2019

Kategoriat