Kirjoitukset avainsanalla hirvi

Jo useamman vuoden ajan olemme pääsiäisen aikaan herkutelleet Pirkka-lehden sopivasti sovelletulla taatelilampaalla. Taatelin ja lampaan liitto on vastustamaton yhdistelmä ja kun paistia malttaa hauduttaa pitkään ja hartaasti, on lopputulos suussasulava.

Toin eilen heräteostoksena kotiin kilon hirven sisäpaistiä. Heräte oli varsinainen herätys itsellenikin, sillä hirvi on täysin uusi tuttavuus keittiössämme. Kokolihan laittaminen on muutenkin jäänyt etäiseksi. Siitä se sitten lähti, ajatus taatelihirvestä.

Alla olevan ohjeen pohjana on tuo jo mainittu Pirkan taatelilammas. Mausteita on laitettu vähän rapsakammalla kädellä ja paistoaikaakin lisätty kertoimella. Pieneltä koululaiseltamme saatu palaute tiivisti olennaisen: "Tämä on hyvää, eikä ole mitään purkkalihaa".

Taatelinen hirvipaisti

1 kg hirven sisäpaistia (ei mitään poisheitettävää)

loraus öljyä

2 makeaa sipulia isoina lohkoina

2 tl suolaa

1 tl mustapippuria

kourallinen tuoretta rosmariinia

1 dl tomaattimurskaa

250 g taatelia

5 dl vettä (+ pari dl vettä paiston puolivälissä)

Palastele lihat pieniksi kuutioiksi. Kaada öljy uuninkestävään paistokasariin, lisää sipulit ja lihat ja paista lihojen syyt kiinni. Lisää muut aineet ja laita paisti 175 asteeseen kolmeksi tunniksi. Siinä suunnilleen paiston puolivälissä lisää vähän vettä (jos siltä tuntuu). Tarjoile potaatin ja raikkaan salaatin kanssa.

Tömäkkä paisti ei raskasta jälkiruokaa kaipaa. Pieni makiapala, rakkaudella valmistettuna, on kuitenkin piste herkullisen aterian päätteeksi. Siksi tällä kertaa kruunaamme aterian herttaisilla keksisydämillä.

Ja jos aikaansa seuraa, voisi sanoa, että erilaiset kermatäytteiset keksikakut ovat viime vuosien yksi näkyvimmistä kakkutrendeistä. Mistään uutuudesta ei tosin ole kysymys - kesällä 1995 tein ensimmäisen keksikakkuni: kaksi keksipohjaa, pyöreitä, väliin kunnon kerros kermaa ja tuoreita mustikoita. Tosin tuolloin pintaa ei koristeltu kermapursotuksilla ja toinen toistaan mielikuvituksellisemmilla koristerakeilla vaan yksinkertaisesti siivilän läpi pirskotulla tomusokerilla :)

Samalla reilut parikymmentä vuotta vanhalla idealla tein myös tämänvuotiset äitienpäiväjälkiruoat (keksithän säilyvät).

Valmista ensin pieni annos Fantasiapikkuleipätaikinaa. Sydänkeksit on helppo valmistaa kahdella erikokoisella sydänmuotilla (esim. Wiltonin "sydänsarja").

Fantasiapikkuleivät (pieniä sellaiset 100 kpl)

250 g voita

3 dl sokeria

2 munaa

7 dl vehnäjauhoja

vähän vajaa 1 tl soodaa

vähän vajaa 1 tl leivinjauhetta

1 ml voi-vanilja-aromia

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri sekaisin, ei vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita joukkoon voi-vanilja-aromi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita sekaisin. Jauhota leivonta-alusta ja kauli ohuehkoksi levyksi. Ota isommalla sydänmuotilla pikkuleipiä ja tee niiden keskelle pienemmällä sydänmuotilla aukko. Paista piparkakkuja 175 asteessa vähän rapiat 5 min.

Täytä pikkuleipäleivokset. Siivuta muutama mansikka ja levitä viipaleet keksipohjan päälle.

Pursota kermavaahtoa mansikkasiivujen päälle. Jos haluat kermavaahdosta asteen verran napakampaa, lisää vaahdotuksen loppuvaiheessa seokseen muutama nokare maustamatonta tuorejuustoa. Makeutta vaahtoon saa mukavasti tomusokerilla.

Asettele toinen keksi leivoksen kanneksi ja koristele pintapuoli esm. kermavaahtopursotuksilla, mansikoilla, tomusokerilla, koristerakeilla... Tai jätä tällaiseksi :)

Ihania äitienpäivähetkiä!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Blogiarkisto

2019

Kategoriat