Kirjoitukset avainsanalla pinaatti

Vihdoinkin on se aika vuodesta, kun läppärin voi kantaa pihalle ja naputella sitä sun tätä vähän turhankin isoksi kasvaneen koristepajun varjossa. Ja mikäs se on naputellessa: aurinko paistaa, linnut laulaa ja lukuvuosi vetelee viimeisiään. Suvivirttä odotellessa voikin aloittaa pakastimen tyhjennyksen... Työsarkaa kun riittää: talven aikana kyllä marjoja kuluu, mutta samalla ovenavauksella pakastimeen tulee työnnettyä jos minkäkinlaista "tuikitarpeellista" ja "vielä käyttökelpoista". Ja  vaikka käyttökelpoisen hyödyntäminen vaikka sitten pakastamisen jälkeen onkin ekoteko ja nykyaikaa, ei sitä pieni ihminen enää muutaman kuukauden kuluttua muista, mitä aarteita kylmän kätköihin tulikaan laitettua.

Aloitin pakastimen tyhjennysurakan helpoimmasta päästä eli parista pinaattipussinpuolikkaasta ja annoksesta ise kerättyjä, paistettuja ja sitten pakastettuja kanttarelleja.

 

Pakastimentyhjentäjän kanttarelli-pinaattipiirakka

Valmistettu 25 cm x 25 cm kokoiseen neliöirtopohjavuokaan (jonka reunan lukitusmekanismi ei tälläkään kertaa suostunut toimimaan...)

Pohja

150 g voita

3 1/2 dl vehnäjauhoja

4 rkl vettä

50 g pjuustoraastetta

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Nypi pehmeä voi ja muut ainekset sekaisin. Levitä taikina vuoan pohjalle ja noin parin sentin korkeudelta vuoan reunoille.

Esipaista pohjaa 200 asteessa n. 10 min.

Täyte

n. 260 g pakastettuja kanttarelleja (valmiiksi pilkottuja)

n. 150 g pinaattia

reilu puntti ruohosipulia

tujaus mustapippuria

Silppua ruohosipuli ja levitä täyteainekset esipaistetun piirakkapohjan päälle.

Munakerma

2 dl ruokakermaa

2 dl maitoa

4 munaa

130 g juustoraastetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada munakerma täytteen päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa vielä n. 30-35 min. kunnes pinta saa kauniin värin.

Herkullisia leivontahetkiä!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Blogiarkisto

2019

Kategoriat