Kirjoitukset avainsanalla piparit

Munamuotti taipuu moneksi - tällä kertaa se sai olla luomassa ihastuttavia pieniä pupupikkuleipiä

Viikonloppuna juhlimme 7-vuotiasta Annia ja toivoin löytäväni pääsiäisvivahteiseen juhlapöytään jotain uutta, mutta samalla lapsille mieluisaa. Sukelsin jälleen kerran Pinterestin kiehtovaan maailmaan ja sieltähän ne pomppasivat pöydälle, pupuset siis!

Idea munamuotilla/ovaalimuotilla tehdystä suloisesta pupusta oli juuri sitä, mitä etsin! Sopivasti lapsenmielistä ja ajankohtaan sopivaa. Halusin pupuille töpöhännän, korvat, silmät ja kuonon, joten sokerimassat esille ja näpertämään.

Fantasiapikkuleivät (puolikkaallakin annoksella pääsee pitkälle)

250 g voita

3 dl sokeria

2 munaa

7 dl vehnäjauhoja

vähän vajaa 1 tl soodaa

vähän vajaa 1 tl leivinjauhetta

1 ml voi-vanilja-aromia

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri sekaisin, ei vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita joukkoon voi-vanilja-aromi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita sekaisin. Jauhota leivonta-alusta ja kauli ohuehkoksi levyksi. Ota pikkuleipämuotilla piparkakkuja ja paista niitä 175 asteessa vähän rapiat 5 min.

Pupujen kuorrutus

Valmista munanvalkuaisesta ja tomusokerista kaksi pikeeriä. Toinen napakka pikeeri rajausta varten ja toinen löysä pikeeri pupujen täyttöä varten.

Rajaa puput reunoista ja täytä löysällä pikeerillä. Pyöräytä valkoisesta sokerimassasta pallot hänniksi ja muotoile korvat. Käytä korvien keskiöissä ja kuonoissa on vaaleanpunaista sokerimassaa. Mustat silmät ovat koristerakeita. Kun pikeeri kuivuu, voisi pupuille tehdä vielä viikset elintarviketussilla.

Iloisia leivontahetkiä ja aurinkoista pääsiäisen odotusta!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keväänkeltaiset munat saavat raikkautta lime curdista ja auringon sävyjä pilttisoseesta

Leivonta on asia, jota ei tule ottaa liian vakavasti. Eikä varsinkaan piparinleivontaa. Ja munapipareita.

Etsin Pinterestistä tyttäremme synttäreille jotain uutta piparimallia ja kuinkas ollakaan, munahan se sieltä hyppäsi silmille jotta kolahti. Näin pääsiäisen alla kaikki keltainen kiehtoo niin kuin kiiltävä harakkaa, joten jauhot esille ja hommiin.

Ihan helppo laji munapipareiden valmistaminen ei kuitenkaan ole. Yritin päästä työn touhuun jo viime viikolla, mutta kaikki Mikkelin liikkeet kierrettyäni oli pakko todeta, ettei täältä saa munamuottia. Eräässä paikallisessa liikkeessä poikamyyjä tuli kyllä reippaana kysymään "Miten voin auttaa?", mutta kun kerroin hakevani munamuottia, hän tiesi, ettei heillä sellaista ole. Palvelualttiudesta kyllä pojalle pisteet kotiin, sillä hän osoitti munakelloa ja sanoi, ettei tuosta taida apua olla :) Juu ei, munakello ei tässä hädässä auta :)

Jäljelle jäi kolme vaihtoehtoa: tehdä muna leivinpaperista ja sitten piirustaa muna kerrallaan kaulittuun taikinaan, tilata munamuotti nettikaupasta tai mennä Jyväskylään ostoksille. Valitsimme Jyväskylän: ensin Confetiin ja sieltä Aalto Alvariin, niin saatiin koko perhe tyytyväiseksi :)

Kyllä nyt rouvan kelpaa, munamuotteineen!

Kun välineet on kasassa on aika miettiä, miten munaan päädytään. Pipareiden valmistamisessa käytin jo hyväksi koeteltua fantasiapiparireseptiä :) Ajattelin, että parisenkymmentä munaa riittää, joten tein taikinasta vain kolmasosan (yksi muna ja reilut puoli desiä enemmän jauhoja kuin ihan suoraan kolmella jakamalla):

Fantasiapikkuleivät (pieniä sellaiset 100 kpl)

250 g voita

3 dl sokeria

2 munaa

7 dl vehnäjauhoja

vähän vajaa 1 tl soodaa

vähän vajaa 1 tl leivinjauhetta

1 ml voi-vanilja-aromia

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri sekaisin, ei vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita joukkoon voi-vanilja-aromi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita sekaisin. Jauhota leivonta-alusta ja kauli ohuehkoksi levyksi. Ota munamuotilla pikkuleipiä, tee joka toiseen munaan esimerkiksi pursotintyllalla pieni aukko "keltuaista varten" ja paista piparkakkuja 175 asteessa vähän rapiat 5 min.

Entäpä täyte? Kaipasin jotain makeanraikasta, joten lähdin lähikauppaan ostamaan Lemon Curdia. Tulin kotiin Lime Curdin kanssa, mutta tuskinpa tuossa nyt vahinkoa tapahtui. Maistoin Limeä enkä tiedä, miten se Lemonista erosi. Nutella olisi ollut myös hyvä vaihtoehto.

Sitten ei muuta kun Lime Curdia kokonaiselle munalle ja reikämuna päälle. Jos piparit on tarkoitus syödä samoin tein, kannattaa tomusokeri ripotella munille tässä vaiheessa (ei enää keltuaisen laittamisen jälkeen).

Entä mistä keltuainen? Kaapissa sattui olemaan purkillinen "Aurinkoinen"-Pilttiä ja värinsä perusteella se oli kuin tehty tähän tarkoitukseen. Hieman liian juoksevaa, kyllä, joten laitoin purkillisen Pilttiä kattilaan, puolisen desiä hillosokeria perään ja annoin porista hiljalleen noin 10 minuuttia. Jäähtynyt hillo pieneen muovipussiin ja pursottamalla muniin keltuaiset.

No, tuliko näistä munista pipareita meidän tyttären synttäreille? Ei tullut :) Mutta hauska kokeilu joka tapauksessa ja saattaa olla, että näille on käyttöä vaikka pääsiäispöydässä!

Iloisia leipomishetkiä kaikille!

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2019

Kategoriat