Sataa vettä. Tultiin eilen L:n kanssa kotiin niistä häistä ja nyt pitäis osata aloittaa taas arki. Kouluun paluu ei nappaa edelleenkään, mutta mun on pakko yrittää nyt asennoitua niin että saan siitä mahdollisimman paljon irti, muuten tulevasta talvesta tulee todella pitkä. Ai niin, se työhaastattelu. En pidättele hengitystä, sain sellaisia viboja että jos he ylipäätään jonkun sinne palkkaavat, se en ole minä. Mulla ei taida taaskaan olla riittävästi kokemusta, jotta saisin kokemusta. Huoh..

Olo on jotenkin tyhjä. Ahdistunut. Reissussa L oli todella ihana, rakastunut ja välillä jopa vähän liiankin imelä. Heti kun tultiin kotiin se muuttui etäiseksi ja ärtyneeksi. Toki me ollaan oltu nyt hyvin tiiviisti yhdessä ja kumpikin kaipaa varmasti omaa aikaa. Ehkä se oli vaan väsynyt. Meitä kumpaakin on vaivannut samankaltainen ahdistus, mikä toivottavasti väistyy kunhan saadaan vanhat rutiinit taas käyntiin. Meidän on myös tarkoitus muuttaa läheiseen isompaan kaupunkiin, sinne missä mun koulu on. Mä toivon, et sen muuton jälkeen me kumpikin saadaan lisää sisältöä elämäämme mm. sillä että siellä on kavereita ja vähän enemmän äksöniä kuin täällä pikku kylässä jossa nyt asutaan. Kun vaan löytyis nyt sopiva koti, tällä kertaa ihan täysin yhteinen ja kummallekin omantuntuinen.

Ai niin, P laittoi yks päivä viestiä. Kuulemma mun lehtitilauksen lasku oli tullut sille. En kysellyt kuulumisia, hoidin vaan tuon asian kuntoon. P tulee edelleen aika usein mun mieleen jostakin, mut tunteet sitä kohtaan on kuivuneet. Jos oikein kovasti pinnistän, pystyn vielä tuntemaan sen valtavan rakkauden sitä kohtaan. Mut sen mukana tulee myös valtava epätoivo ja tuska, joten parempi jättää ne muistelut sikseen. 

Nää mun höpötykset on varmaan aika tylsää luettavaa kun enää ei juurikaan tapahdu mitään dramaattista. Muistan edelleen sen hetken kun kirjoitin tänne ensimmäisen "päiväkirjamerkinnän". Vois kai sanoa, et nyt oon päässyt yli siitä murskaavasta surusta minkä ero P:stä aiheutti. Oon nykyään eri ihminen, mut silti sama. Oon oppinut valtavasti itsestäni ja ylipäätään ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Tänä päivänä mä pidän itsestäni enemmän ja parempaa huolta. Ja tänä päivänä mä saan L:lta tukea, kehuja, rakkautta ilman että mun pitää niitä kerjätä. Mun itsetunto on parantunut huomattavasti ja mä olen alkanut ajattelemaan, että mäkin ansaitsen saada kaiken sen mistä haaveilen. Ja että mulla on lupa olla väärässä, huono, epäonnistunut ja kesken, senkin muistan jo paremmin. 

Mä selvisin. 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ero takana, elämä edessä? Rämpimistä toipumisen tien viereisessä ojassa. Nyt kun osais vaan kääntyä risteyksissä oikeaan suuntaan..

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat