Kotiuduin hetki sitten reissusta ja kohta pitää lähteä uudestaan, tällä kertaa talkoolaiseksi yhdille festareille. Musta vähän tuntuu et ens viikon mä vietän ylhäisessä yksinäisyydessäni tekemättä yhtään mitään. Ah, sitä odotellessa.

Ei sillä, etteikö tuolla edellisellä reissulla olis ollut kivaa. Siellä nimittäin oli, tosi kivaa. Kaikki meni jotenkin hirveän hyvin ja sujuvasti. Parasta oli se, että pääsi hetkeksi irti kaikesta. Vaikka siinä illan kähmässä puhuttiinkin ystäväni kanssa henkeviä, niin silti pystyin suurimmaksi osaksi olemaan täysin ajattelematta P:ä. No okei, heti kun saavuttiin määränpäähämme, mulle tuli aivan valtava ikävä sitä. Me oltais hyvin voitu tehdä samanlainen patikkaretki yhdessäkin..

Matkalla kotiin alkoi taas vähän ahdistamaan. Ajattelin, että siellä ne samat kuviot ja tunteet odottaa. Ehkä tähän loputtomaan selviytymiseen ainoa ratkaisu olisi vaan muuttaa muualle. Johonkin, missä ei ole vaarana törmätä P:n ja sen mahdolliseen uuteen tyttöystävään. Kaukana täältä en ehkä ajattelis sitä koko ajan. Tosin jos olisin ihan yksin siellä kaukana poissa, ajattelisinko kahta kauheammin?

Miksi on niin vaikeaa olla rakastamatta ja ikävöimättä ihmistä, joka ei ikävöi eikä rakasta mua?

Kommentit (2)

A-molli

Hei! Kiitos blogista! Todella mielenkiintoisia ajatuksia erosta ja siitä selviämisestä. Olen itse hiukan samanlaisessa tilanteessa, ja toistamiseen. Itse asiaa pähkäiltyäni olen todennut, että yksi suuri syy siihen, miksi löydän itseni jälleen kerran tästä tilsnteesta, on se etten koskaan edes opetellut tuntemaan itseäni. Olen aina ollut parisuhteessa muutettuani pois lapsuudenkodistani.

Kuten sinäkin, olin aina kuvitellut tämän ideaalisen parisuhteen, jossa kaikki toimii. Ongelma vain on siinä, että alussa kaikki tuntuu olevan täydellistä, aina siihen asti kun kaikki romahtaa. Ensin ajattelin olevani todella huono-onninen, sitten huono ihminen, nyt olen tajunnut että minun tulee oppis tuntemaan itseni, ennen kuin oletan toisen tuntevan minut ja tekevän minut onnelliseksi. Ensin minun pitää oppia tietämään mikä itse asiassa tekee minut onnelliseksi.

Tässä muutamia ajatuksia, ja ne toki toimivat vain minulla, mutta ehkä sinullekin tekisi hyvää olla hetki vain yksin, ja ainakin niin kauan kuin edellinen ero tekee kipeää. Itse en osannut odottaa, ja tässä sitä ollaan. Tsemppiä. Se sattuu, mutta ei ikuisesti.

Yksinäinen peltirumpu
Liittynyt23.12.2015

Moikka! Oot ihan oikeassa siinä, että ennen kuin voi oikeastaan edes saavuttaa onnea ja onnellisuutta, pitäisi opetella tuntemaan itsensä ja tietää mikä on se asia mikä tekee onnelliseksi. Ehkä mä olen jotenkin aina vaan ajatellut, että jos itse rakastaa toista niin se riittää siihen, että se toinen rakastaa myös mua. Itseni rakastaminen sitten onkin jäänyt vähemmälle.
Elämä on kyllä yhtä opettelua ja itsensä löytämistä, jatkuvasti. Nyt yksin ollessa olenkin alkanut löytämään itseni uudestaan. Vielä kun pääsisi tästä yksinäisyyden ja surun tunteesta ja olisi onnellinen ihan vaan näin, ilman ketään toista vierellä.
Hienoa et oot tajunnut että mitä se onnellisuus vaatii, toivottavasti pääsemme kumpikin vielä siihen tilanteeseen että enää ei satu!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ero takana, elämä edessä? Rämpimistä toipumisen tien viereisessä ojassa. Nyt kun osais vaan kääntyä risteyksissä oikeaan suuntaan..

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat