Tänä aamuna tilanne oli se, että meinasin jäädä sänkyyn koko päiväksi. En vaan kertakaikkiaan keksinyt yhtään hyvää syytä nousta sängystä. Nälkä oli ainoa asia mikä mut sieltä sit lopulta ajoi jääkaapille toteamaan, että se on tyhjä. Kaupassa käyminen olikin sitten koko päivän aikana ainut järkevä asia mitä tein. Muuten tuli ajateltua S:a. Joku pieni osa musta odottaa toiveikkaana, että se tajuais kuinka törkeästi se mua kohteli ja pyytäisi anteeks. Mut toisaalta mä tiedän että ei se tule muhun enää ottamaan yhteyttä. Hän kun ei siedä yhtään draamaa. Vaikka mä en olis mitään draamaa halunnut itsekään, vaan puhua niin kuin aikuiset ihmiset, suoraan ja rehellisesti. Mut ilmeisesti sekin täyttää draaman määritelmän.

Mikä siinä on niin vaikeata? Puhumisessa. Sen kun vaan avaa suunsa ja kertoo mitä ajattelee. Luuleeko miehet, että suoraan puhuminen aiheuttaa aina poikkeuksetta meissä naisissa sen draamakohtauksen? Mussa sen aiheuttaa ainakin poikkeuksetta se jos mies ei puhu. Se on maailman turhauttavin tunne kun ei saa toisesta mitään selvää! En minä ole mikään ajatusten lukija! Muutenkin se on niin munatonta toimintaa, että luikitaan heti karkuun kun tulee jotain asioita joita pitäisi selvittää. Sit vielä kaiken lisäks sysätään kaikki sen niskoille joka yritti ja päätetään ettei itsessä ole mitään vikaa. Helvetti että käy suututtaa..

Tässä S:n tapauksessa mua vaan ei lakkaa hämmentämästä se, et miten ristiriitaisesti se toimi. Jos mä olin sen mielestä vaan "tosi kiva" niinkuin hän tuntojaan ilmaisi, niin miksi hän sitten puhui mulle kaikkia niitä asioita mitä puhui? Miks hän kutsui mun prinsessaksi kun toivotti hyvää yötä pusuhymiöiden kera? Miks hän puhui asioista sellasessa muodossa, että me tullaan tekemään niitä yhdessä? Oliko hänellä mua kohtaan jotain tunteita mut meni vaan jotenkin shokkiin kun paljastin omani? Vai pitikö hän mua pelkkänä hyödykkeenä joka ei merkannut mitään? Tää arvailu vie multa oikeesti kohta järjen..!

Juttelin yhden miespuolisen ystäväni kanssa joku aika sitten ja hän miettii edelleen, vuosien jälkeen miksi heille tuli ero silloisen kihlattunsa kanssa. Mä pystyn kyllä hyvin samaistumaan hänen tuntemuksiinsa ja pelkään että mulle käy samalla tavalla. Etten oikein saa mistään enää kiinni enkä osaa alottaa mitään vakavaa juttua kun edelliset kummittelee selvittämättöminä taustalla. Miten sitä osais vaan jatkaa elämäänsä ja unohtaa nuo miehet jotka selkeästi eivät mua ole arvostaneet? Koska tosiasiahan on se, että mä olen tosi yksinäinen. Ja kaikista heikoimpina hetkinäni mä mietin, et käyttäkää mua hyväksi, hyötykää musta minkä haluatte, kunhan ei tarvis olla yksin.. Aika säälittävää, vai mitä?

Kommentit (2)

Yksinäinen peltirumpu
Liittynyt23.12.2015

Kiitos Mari! Välillä sitä jo toivoo, että vois muuttua kivikasaksi niin ei tarvisi jatkuvasti näitä pettymyksiä kokea tunteiden takia. Mut ei kai tässä auta kun vaan yrittää puskee eteenpäin :/

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ero takana, elämä edessä? Rämpimistä toipumisen tien viereisessä ojassa. Nyt kun osais vaan kääntyä risteyksissä oikeaan suuntaan..

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat