Musta tuntuu, että mä olen odotushuoneessa, odottamassa elämäni alkua. Aika tuntuu pysähtyneen ja mun vuoroa ei vaan tule. Olen jo puutunut, lukenut samat lehdet yhä uudestaan ja uudestaan. Pelkään jo ettei jalkani kanna jos mua kutsuttaisiin. Mä toivon että vihdoin huudettaisiin mun nimi ja pääsisin sisään elämään.

Mietin tuossa semmoista, et muistaakohan pitkään yhdessä olleet sitä, kuinka paljon se parisuhde tuo sisältöä elämään? Kun on se toinen jonka kanssa voi suunnitella mitä ostetaan ruokakaupasta, mitä tehdään ensi viikonloppuna. Kun voi nauraa yhdessä telkkariohjelmalle tai herätä aamulla toisen kainalosta. Mulle moni kaveri sanoo, että sillon kun tuntuu yksinäiseltä mun pitäis tehdä jotain kivaa. Käydä lenkillä tai tehdä jotain hyvää ruokaa. Katsoa joku elokuva. Eli juuri niitä asioita, mitä tehtiin P:n kanssa. Ei siis varsinaisesti mieltä kohenna kun ne asiat muistuttaa siitä. Jos mä haluan itseäni piristää mä nykyään kuuntelen musiikkia ja kuvittelen asioita. Kuvittelen mun elämän. Ja sit taas muistan et se kaikki on pelkkää kuvitelmaa.

Mä alan pikkuhiljaa turtua ja unohtaa P:n. Enää ei tunnu niin pahalta, enkä enää halua edes ajatella koko ihmistä. Samoin S, sekin alkaa unohtua. Yleisesti ottaen aika välinpitämätön olo. Viikonloppuna olin juhlimassa kaverini kolmekymppisiä ja pääsin pussailemaan ja nukkumaan viereen. Mut ei se oikeestaan tuntunut miltään. Mietin vaan et tuleeko musta nyt se joka ei välitä mistään? Käyttää ihmisiä ja heittää ne sit pois kun ei jaksa kiinnostaa. Joku saattais ehkä huolestua tästä mun välinpitämättömyydestäni. Niin, jos olis se joku.

Kommentit (2)

Yksinäinen peltirumpu
Liittynyt23.12.2015

No nyt kun otit puheeksi niin olen samassa tilanteessa, työtön nimittäin. Olen tässä jo jonkin aikaa miettinyt, että kirjoittaisinko myös siitä? Koska kyllähän sekin tähän olotilaan vaikuttaa ja paljon. Olispa mukavaa jos meillä kummallakin (edes) sen asian suhteen tulisi muutos parempaan suuntaan!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ero takana, elämä edessä? Rämpimistä toipumisen tien viereisessä ojassa. Nyt kun osais vaan kääntyä risteyksissä oikeaan suuntaan..

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat