Toissapäivänä siivosin ja vaihdoin verhot ikkunaan. Eilen olin hiusmallina ja sain tosi kivat ja hienosti värjätyt hiukset. Tänään menen salille ja käyn kaupassa. Voi kun joka päivälle olisi jotain tämmöistä tekemistä, ettei ehtisi liikaa ajatella.

Oon ollut nyt tietoisesti aika paljon yksin ja yrittänyt tehdä just sitä mitä siinä hetkessä tekee mieli. Maanantai-iltana toin peiton tähän sohvalle ja katselin telkkaria useamman tunnin peiton alla. Se tuntui mukavalta, olla vaan ja katsella Mustia leskiä. En mä silti ole pystynyt täysin välttämään murehtimista ja P:n miettimistä.

Kai mun on vaan edelleen vaikea hyväksyä mitä on tapahtunut. Ehkä mun aivot ei vaan suostu tajuamaan, että meidän suhde on ohi eikä koskaan enää palaa, vaikka kuinka ikävöisin. Ja kaikista vaikeimmalta tuntuu se, kuinka tylysti P muhun nykyään suhtautuu, vaikka vielä jonkin aikaa sitten sen piti rakastaa mua. Mun yks ystävä tais kyllästyä mun suruihin ja tylytti mua aiheesta joku aika sitten. Sen mielestä mun pitäs vaan lopettaa P:n ajattelu, hyväksyä et sillä on nyt joku toinen ja että se ei nyt vaan rakasta mua enää. Kai sekin tarkoitti hyvää, mutta ei mun olo siitä parane jos joku hieroo sitä mun naamaan, et P ei enää välitä ja rakasta. Päinvastoin, se tuntuu entistä pahemmalta. Lisäksi musta tuntuu vahvasti siltä, et tää mun ystävä rinnastaa mun ja P:n suhteen hänen ja oman exänsä tilanteeseen, jossa hän itse oli se jättäjä ja sitä kautta katsoo tätäkin tilannetta. Mutta eihän mitään suhteita voi verrata toisiin. Meidän tilanne ei ole yhtään sama asia kun heidän. Eikä tää mun ystävä voi ns. tulkita P:n tekemisiä ja ajatuksia, eihän se edes tunne P:ä. Eihän kukaan tiedä mitä sen päässä liikkuu, edes minä vaikka mun pitäis tuntea se kaikista parhaiten! Mut joo, nyt ei olla vissiin viikkoon puhuttu tän mun ystävän kanssa, mikä tuntuu aika kurjalta. Mut mitä te ootte mieltä, onko mun tehtävä tässäkin kohtaa alkaa pyytelee häneltä anteeks sitä, et hänen sanansa satutti mua?

Vaikka musta tuntuu pahalta ja edelleen se ikävä puskee pintaan, mä yritän kovasti nyt keskittyä johonkin muuhun. Oon jopa yrittänyt vähän unelmoida siitä, et jossain vaiheessa itsekin tapaisin jonkun.. Mut en halua liikaa antaa itelleni turhaa toivoa ettei sit vaan pety kun mitään ei tapahdu.

 

"Voi olispa aikaa kulunut jo tarpeeksi, kuukaudet menneet ja sydän ois ehjä, tai ettei ois hän lähtenyt sittenkään pois.." - Antti Tuisku

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ero takana, elämä edessä? Rämpimistä toipumisen tien viereisessä ojassa. Nyt kun osais vaan kääntyä risteyksissä oikeaan suuntaan..

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat