Mun fiilikset aaltoilee tällä hetkellä aika lailla. Välillä on jo parempi olo, välillä tuntuu ettei vieläkään oikein mikään innosta. Yksinäisyys vaivaa taas paljon ja ikävä P:ä kohtaan on ja pysyy. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, vaikka varmaan parhaansa yrittää, sitä, miksi tää eteenpäin meneminen on mulle niin vaikeaa. Enkä mä toisaalta ihmettele, kaikilla muilla on joku jonka viereen nukahtaa. Ehkä mua voi ymmärtää vain toinen sellainen, joka on joutunut eroamaan ihmisestä jota on rakastanut ja rakastaa edelleen todella paljon. Onko siellä ruudun toisella puolella yhtään sellaista? Kohtalotoveria?

Oon yrittänyt miettiä, mitä mä todella nyt haluan. Minä? Mitä minä haluan? Noh, tietenkin jos kaikki olisi mahdollista haluaisin P:n ja mun suhteen ilman niitä huonoja puolia. Mutta koska ihmeitä ei kovin usein tässä elämässä tapahdu, niin se vaihtoehto on pois pöydältä. Niimpä mä tahtoisin uuden parisuhteen. Sellaisen, jossa puhutaan asioista ja kumpikin tietää mitä toisen päässä liikkuu. Mä haluaisin sellaisen miehen, joka osaa kuunnella, saa mut nauramaan ja joka ymmärtää mun outoa huumoriani. Sekin on tärkeää, että hän katsoo mua niin, miten ei ketään muuta katso. Mä haluan, että hän on kiinnostunut mun elämästä ja haluaa myös jakaa omansa. Mä haluan, että mun ei tarvitse koko ajan pelätä sitä, että mun mies etääntyy musta, vaan on sitoutunut omasta tahdostaan. Haluan, että voin olla lähellä tai kaukana ja tiedän, että se toinen haluaa mun tulevan aina takaisin. Niin, ja että meillä on suunnitelmia tulevaisuudelle, yhdessä. 

Mä haluaisin myös, että meidän arvot kohtaavat ja yhteinen arki olisi sujuvaa. Haluaisin että voitais tehdä kaikkea yhdessä ja että meitä kiinnostaa ainakin suurimmaksi osaksi samat asiat. Haluan myös omaa aikaa, meille kummallekin. Haluan välillä ikävöidä ja että hän ikävöi mua. Tärkeää on myös se, että kumpikin tulee juttuun toisen kavereiden ja vanhempien kanssa. Ja tietenkin se, että tullaan toimeen ihan kaikilla suhteen osa-alueilla, myös makuuhuoneessa.

Haluan miehen, joka haluaa minut. Ja jonka mä haluan. Sellaisen, joka näyttää myös muulle maailmalle, että mä olen hänen ja hän on ylpeä siitä. Jos tulee riitoja, ne riidellään ja sitten sovitaan. Kaikista tärkeintä on se, että siihen riitaan ei tarvitse enää palata, vaan se selvitetään pois alta. Haluan miehen, joka haluaa tehdä mut onnelliseksi ja toisin päin. Kaiken kaikkiaan haluan rinnalleni sellaisen ihmisen, joka tulee mua puoliväliin vastaan, ihan kaikessa. Niin ja rakkaus. Se ja tahto olla yhdessä, myös huonoina aikoina, on kaikista tärkeintä. Että rakastaa toista ihan hitosti.

Tuon parisuhteen lisäksi tahtoisin myös lisää energiaa, jotta jaksaisin taas innostua asioista. Tietenkin tahtoisin myös työtä tai edes sen koulupaikan. Päästä ylipäätään tekemään asioita, joissa olen hyvä ja joista innostun. Ai vitsi mä kaipaan sitä tunnetta kun on joku idea ja pääsee toteuttamaan sen.

Huoh. Haluaisin tosi kovasti suunnan elämälleni, oikean miehen rinnalleni ja olla onnellinen. Sitä kai me kaikki halutaan? Olla vaan onnellisia.

Pyydänkö mä liikaa?

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ero takana, elämä edessä? Rämpimistä toipumisen tien viereisessä ojassa. Nyt kun osais vaan kääntyä risteyksissä oikeaan suuntaan..

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat