Heräsin painajaiseen. Siinä mä olin P:n kanssa kun se sai puhelun siltä työkaverinaiselta. Sit P lähtee mua karkuun ja mä juoksen sen perässä jotain taloa ympäri ja huudan et lopettais ja et mikä sitä vaivaa.

Eilen illalla mulla oli jopa hyvä olo. Nyt mä yritän toitottaa itselleni et se oli vaan unta, se oli vaan unta. Silti tuntuu ihan kauheelta. Kaikki ne rauhalliset ja ei-syyttävät keskustelun avaukset mitä mä olen miettinyt sanovani sitten kun nähdään, tuntuu vaihtuneen syytöksiin ja vihaan. Miten se voi tehdä mulle noin?? Hei se oli vaan unta. Mut se kai siinä tuntuukin niin pahalta, että siinä unessa oli paljon totta. Se juoksee mua karkuun. Ei suostu selvittämään asioita. Ei suostu todennäköisesti miettimään niitä edes itsekseen. Juoksee vaan jonkun toisen luo ettei tarvis miettiä. Ja siinä samalla mitätöi mut mustamaalamalla. En ymmärrä miksi se tekee noin..

Mä makaan edelleen sängyssä. En halua nousta. Mitä mä edes tekisin? Siirtyisin sohvalle kattoo telkkaria. Eilen mä jo suunnittelin et lähden kaupungille, meikkaan oikein kivasti ja laitan kivat vaatteet. Tukan hyvin. Sit kävisin ehkä ostaa jotain uusia kesävaatteita. Lounaallakin. Mut nyt tuntuu ettei huvitakaan. Helvetin uni. Eihän tommosen sais antaa vaikuttaa, se oli vaan unta!

Toinen mikä mua ärsyttää suunnattomasti on se, et miks P ei voinut sanoa minä päivänä voidaan puhua. Kun sanoin tästä et aatteliko hän et mä täällä nyt sit odottelen millon herralle mahtaa sopia niin vastaus oli vaan et ei tarvi ootella, et hän sit kysyy käykö vai ei. Se ei vaan tajua.. Tai sit se tasan tietää miltä tää musta tuntuu ja nauttii siitä vallasta mikä sillä on. Tuo on yks asia mitä mä olen joutunut paljon miettimään. Se aina väittää ettei nauttisi mun kurjuudesta, mutta mistä sen voi tietää? Niin paljon se kuitenkin tietoisesti mulle sitä kurjuutta aiheutti. Ei se olis ihan tuulesta temmattua et sen itsetuntoa hivelis nää mun yksipuoliset tunteet sitä kohtaan. Et se haluaakin mun roikkuvan siinä. Tääkin on asia josta mä en tuu koskaan tietämään totuutta.

Painajaisia. Niitä mä näin joskus tosi useinkin. Yhdessä mä etsin P:ä jostain juhlista. Availen ovia ja kyselen ihmisiltä et onko ne nähneet sitä. Koko ajan mulla on tunne että jotain kauheeta on meneillään. Et se pettää mua jossain. Sit yhden oven takaa mä löydän sen, sängystä jonkun toisen naisen kanssa. Mut P ei oo siinä yhtään pahoillaan vaan alkaa virnuilemaan eikä nää siinä mitään väärää. Huh, ahdistaa ajatuskin siitä unesta. Ja noita on monta. Sellasia missä mä etin P:ä ja tiedän et se ei halua mun löytävän sitä. Ja sit mä löydän sen joskus mun kaverin kanssa, joskus tuntemattomien, useidenkin naisten kanssa sängystä. Ei liene epäselvää mitä noi unet tarkoittaa..

Nyt mun pitäs päättää et annanko mä sen pilata mun päivän. Jos mä olisin vahva niin mä nousisin ylös ja tekisin niin kuin suunnittelin. Mut mä en tiedä. Mua vaan ahdistaa. Miks tän pitää olla tämmöstä?

Kommentit (4)

Vierailija

Unet voivat olla tosi uuvuttavia ja mielenkiintoista huomata miten samantyyppisiä nuo teemat ovat; että etsit sitä miestä jostakin jne. Mulla meni aina monta päivää, että olin ihan poikki niiden jälkeen. Mun tekisi ihan hirveästi mieli yrittää auttaa tai neuvoa sua johonkin suuntaan, mutta en oikein uskalla tehdä sitä koska tämä on kuitenkin henkilökohtainen tarinasi ja siitä mitä taustalla saattaa vaikuttaa en voi tietää yhtään mitään. Mulla on vain oma kokemukseni, johon voin yrittää peilata. Jos kuitenkin uskallan kertoa parista asiasta niin voit itse päättää haluatko miettiä niitä. Muistan, että tuossa pari kirjoitusta sitten puhuit masennuslääkityksestä niin voisin ehkä valottaa vähän omia kokemuksiani siitä. Kokeiltiin useita erilaisia, mutta ne eivät vaikuttaneet oikeastaan yhtään mitenkään. Toivon, että olisit ehkä onnekkaampi että saisit niistä apua, mutta omalla kohdallani homman nimi oli nimenomaan se, että vaikka oireeni olivat masennusoireita niin ne sai aikaan pohjimmiltaan kuitenkin se syvä suru ja suruunhan ei varsinaisesti ole lääkettä ja siihen auttaa varmaan ainoastaan... no, se sureminen.  Ja vaikka keskivaikean masennuksen diagnoosin sainkin, siihen perään lisättiin että kyseessä ovat ennemminkin pitkittyneen surun aiheuttamat masennusoireet (niihin liittyi vahvasti myös tuo itsekin mainitsemasi ahdistus joten sekin on ihan normaalia - äärettömän tuskaista, mutta kuuluu asiaan eikä sitä tarvitse säikähtää). Toisaalta se oli kuitenkin myös helpotus, että en ole muutoin masennukseen taipuvainen, mutta tässä muutaman vuoden aikana on aika hyvin kirkastunut se miten huonosti masennusta tai masennuslääkityksen vaikutusmekanismeja ja kemiaa vielä tänäkin päivänä tunnetaan. Se mikä auttaa toisella ei tehoa johonkuhun toiseen ollenkaan ja päinvastoin, ja paljon selviää vain kokeilemalla. Haluaisin myös varmistaa, että olethan tietoinen Kela-terapian mahdollisuudesta? Kelan osittain korvaamaan ns. kuntoutusterapiaan tuli vuoden alusta suuria muutoksia eli Kelan korvaama osuus kuluista nousi merkittävästi. Eli jos sinulla ei esim. ole yksityistä sairauskuluvakuutusta niin tuon korvattavuuden ansiosta edes omalla rahalla terapiassa käyminen ei maksa tänä päivänä juuri mitään siihen nähden miten paljon apua siitä voi olla. Oikeastaan olen sitä mieltä, että tekisi hyvää kenelle tahansa vaikka ei mitään suurempaa käsiteltävää olisikaan (toki henkilökemian toimiminen terapeutin kanssa on oleellinen asia ja itselläni kävi tässä tuuri). Kuntoutusterapia yms. kuulostavat sanoina aika isoilta ja pelottavilta, mutta se ei oikeastaan ole sen kummempaa, että vain puhut asioista ja terapeutti kuuntelee; puhut, puhut ja puhut (ja itket välillä) niistä samoista asioista niin kauan että ne on käyty etu- ja takaperin läpi siihen pisteeseen, että alitajuntasi on saanut ne käsiteltyä ja huomaat jossain vaiheessa että et tunne enää tarvetta vatvoa samoja asioita. En suosittele enkä ehdota, mutta lähinnä vain varmistan että olet tietoinen mahdollisuudesta. Tunnen vain tämän oman kokemukseni, mutta voin vilpittömästi sanoa että se on ollut parasta mitä itselleni on koskaan tapahtunut, koska nyt ymmärrän ne syyt miksi ko. suru oli itselleni niin vaikea ja se on taas antanut tilaa käsitellä myös kaikkia muita asioita. Kaiken kaikkiaan sen kaiken kauheuden jälkeen olen nyt ainakin omasta mielestäni aiempaa ehjempi, varmempi ja rennompi ihminen.

Yksinäinen peltirumpu
Liittynyt23.12.2015

Moi!
Joo mä mietin kyllä todella pitkään että haluanko aloittaa ne masennuslääkkeet. Oikeestaan mä sain ne jo joskus talvella, mut en sit kuitenkaan alottanut niitä, koska yks hoitaja jonka luona kävin sanoi ettei hän näkis et tarvitsen niitä. Niinkuin säkin sanoit, sen mielestä mä olin vaan surullinen ja suru lähtee suremalla. Nyt mä kuitenkin ajattelin, että kokeilen onko niistä mitään apua. Toivoisin että olis, ettei ihan turhaan niitä söis.
En oikeestaan oo tullut ees ajatelleeksi muita paikkoja missä voisin käydä puhumassa kuin tuo psykologi, jonne sain lääkärin lähetteen. Kiitos vinkistä, pitää ottaa selvää tuosta Kela-terapiasta. Kyllähän tässä alkaa välillä jo olemaankin semmoinen olo et on puhunut tän asian jo puhki moneen otteeseen. Mut vielä taitaa olla aika pitkä matka edessä, valitettavasti. Kiva kuitenkin kuulla et sä sait apua kun sitä tarvitsit ja että oot selvinnyt raskaista ajoista voittajana. Mä tuun täällä perässä, hitaasti mut nyt jo alkaa tuntumaan että varmasti :)

Vierailija

Kiva kuulla! Mä ajattelen itse, että mikä vaan voi helpottaa oloa on kokeilemisen arvoista ja lääkkeet vaikuttavat eri ihmisiin todella eri tavoin ja pyydä ihmeessä sitten jotain erilaista mikäli alkaa tuntua siltä, ettei nykyinen ala auttaa (jos siis itse vaan haluat). Mikäli terapia tulee jossain kohtaa ajankohtaiseksi tai kyseeseen niin psykologisi osaa varmasti auttaa siinä eteenpäin ja ehkä suositella jotain sopivaa tuntemaansa henkilöä. Aurinkoisia päiviä sulle!

Yksinäinen peltirumpu
Liittynyt23.12.2015

Joo kyllä tässä vaiheessa haluais jo löytää jotain kättä pidempää et tää olo helpottuis. Kiitos sulle välittämisestä ja aidosta kiinnostuksesta auttaa, se merkkaa mulle todella paljon! Toivotaan että ollaan jossain vaiheessa molemmat selvitty lopullisesti näistä suruista ja menetyksistä. Aurinkoa sunkin päiviis :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ero takana, elämä edessä? Rämpimistä toipumisen tien viereisessä ojassa. Nyt kun osais vaan kääntyä risteyksissä oikeaan suuntaan..

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat