P kävi. Tai ei edes tullut sisälle, toi vaan alaovelle pari multa jäänyttä mattoa. Olin salilla kun se laittoi viestin et voisi tuoda ne. Lupasin ilmoittaa kun oon kotona. Kyllähän siinä välissä kerkesi taas ajatella vaikka mitä. Ehkä se haluaa vihdoin puhua. Ehkä se pyytää anteeksi. Tai mitä jos sittenkin se haluaa kertoa kasvotusten että on alkanut seurustelemaan jonkun kanssa? Tai entä jos se haluaakin mut takaisin? En lopulta tiedä mitä odotin, mutta vissiin jotain muuta kuin että se vaan nakkaa ne matot mun syliin ja lähtee pois. Ja nyt itkettää.

Sen näkeminen ei todellakaan tee hyvää mulle. Olo on ihan paska. Heti ikävä nousee pintaan ja pettymys siitä kun ei se edelleenkään avautunut mulle. Enkö mä vieläkään ole tajunnut että ei se muutu? Mitä hittoa mä toivon? Ja jos se tulis pyytämään mua takas, niin haluaisinko mä edes palata? Mitä mä oikein haluan? Ja miks musta tuntuu tältä?

Oon niin väsynyt tähän miettimiseen ja vatvomiseen etten jaksa ajatella tätä enempää nyt. P:lle todennäköisesti tää oli vaan tehtävä, jonka se halusi hoitaa pois alta. Nyt ei sit olekaan enää mitään palautettavaa.. Ei mitään syytä laittaa viestiä ja nähdä. Huomenna voi olla turvonneet silmät..

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ero takana, elämä edessä? Rämpimistä toipumisen tien viereisessä ojassa. Nyt kun osais vaan kääntyä risteyksissä oikeaan suuntaan..

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat