Muistatte varmaan kun kerroin tästä yhdestä ystävästäni, joka ei enää pidä yhteyttä? No, nyt tilanne on se että meni välit poikki. Uskon, että lopullisesti. Se, että miksi näin kävi, on kyllä käsittämätön juttu.

Kaikki alkoi siitä, että päädyin laittamaan hänelle viestiä joskus viikko sitten. Pyysin palauttamaan yhen tavarani. Siinä tuli sitten sanottua, kun hän vihdoin kysyi kuulumisiani, että eipä ne taida häntä kiinnostaa. Myönnän kyllä, että olisin asian voinut vähän eri tavalla esittää, mutta tulipa siinä toimittua impulsiivisesti ja ärtyneessä mielentilassa. Eilen tulikin sitten pitkä viesti. Siinä hän kertoi mm, että on minuun pettynyt, muistutti kuinka haastavaa elämää hän elää ja että minun pitäisi tämä ymmärtää. Lisäksi hän sanoi, että hänellä ei riitä resurssit tässä elämäntilanteessa mulle enempää. Lopuksi toivoi että asiani järjestyvät ja etten aiheuttaisi omalla pahalla olollani enempää hallaa elämälleni.

Mä olin aivan puulla päähän lyöty. En ollut ehtinyt mitään muuta fiiliksistäni sanoa kuin ton minkä edellä mainitsin. Sen perusteella tuli aikamoinen vuodatus, jonka mukaan hänen toiminnassaan ei ole mitään kritisoitavaa, kaikki vika on minussa. Tuosta lähti sitten vyörymään sellainen lumipallo, että se paisui aivan järjettömäksi. Lopulta tilanne on se, että minä olen sairas, paha ja myrkyllinen ihminen, joka on itse syyllinen omaan erooni ja sen lisäksi huono ihminen, huono ystävä, mielisairas ja/tai luonnevikainen, riippuen hänen mielestään siitä johtuuko paha oloni ja ailahteleva käytökseni mielisairaudestani vai luonteestani.

En todellakaan väitä, että olisin itse ollut mitenkään rakentava tai pysynyt viilipyttynä. Vitutti suunnattomasti ja annoin sen näkyä. Silti mä en ikinä etsis kenenkään heikointa kohtaa ja tökkäis puukkoa sinne koska haluaisin satuttaa. Hän nimittäin toi tilanteeseen mukaan mun eron ja muita sellaisia asioita joista olen hänelle uskoutunut ja sivalsi niillä. Mun tarkotus kun oli puhua meistä ja meidän väleistä, meidän ystävyydestä ja siitä onko se sitä ollut. Puhuin omista tunteistani hänen toimintaansa nähden. Puhuin hänen seurustelukäyttäytymisestään ja sen vaikutuksesta ystävyyssuhteiden kaikkoamiseen. Puhuin siitä kontrastista, mikä oli ennen ja jälkeen hänen seurustelunsa alkamista. Mut se oli ihan sama mitä sanoin, vika ei ollut hänessä vaan minussa. Minun pitää katsoa peiliin ja miettiä. Varmasti katsonkin ja mietinkin. En vaan pysty käsittämään, miten joku, joka sanoo toista sairaaksi, kehtaa sanoa sen ilman että itsekin sinne katsoo. Ai niin, hän sanoi myös että mun murheet ja surut on pieniä hänen murheiden rinnalla. Voitte varmaan arvata millasia fiiliksiä tuommosen kuulemisesta tulee..

Niin, kaikki tämä käytiin viestien välityksellä. Yritin useampaan otteeseen ehdottaa että selvitetään asiat kasvotusten. Ei suostunut. Helpompihan se tietysti on sivaltaa kun ei tarvitse katsoa toista samalla silmiin.

Kaiken kaikkiaan olo on todella äimistynyt. Selvää on se, että ystävyyttä tämä ei ollut. Silti oon kyllä todella surullinen ja pahalla mielellä siitä, et asioita ei voida selvittää edes siihen pisteeseen, että saataisiin asiat sanottua ja voitas moikata jos jossain tavataan. Nyt ne jää niin, että meillä on ilmiriita päällä. En mä voi hänen sanojaan ihan noin vaan anteeksi antaa, mut koska itseni tunnen, niin haluaisin aina puhua asiat halki, jotta en jäis niitä murehtimaan ja ettei omat energiani menis semmoseen.

Enpä olis ikinä osannut kuvitella että tämän ihmisen kanssa käy näin. Mutta elämä on tosiaan yllätyksiä täynnä. Olispa hienoa jos seuraavat yllätykset olis positiivisempia. Jos tästä tilanteesta jotain positiivista yrittäs löytää, niin ainakin mä olen entistä onnellisempi siitä, että mulla on elämässä useampikin hyvä ystävä ja monia kivoja ihmisiä, jotka eivät nosta itseään ja omaa elämäänsä muiden yläpuolelle, vaan ollaan kaikki samalla viivalla iloinemme ja suruinemme.

Kommentit (6)

Tuulentyttö
Liittynyt19.5.2016

Tuo on vaikea paikka, kun aiemmin tärkeä ystävyys päättyy riitaisissa merkeissä. Voimia, tällaiset jutut palaavat helposti mieleen vielä pitkän ajan päästäkin. ?

Yksinäinen peltirumpu
Liittynyt23.12.2015

Kiitos tuesta! Ikävää on myös se, että tuo tilanne jatkui tuosta vielä niin, että hän lopulta tuli juttelemaan mutta ei selkeästi ollut valmis kuitenkaan vastaanottamaan minkäänlaista informaatiota siitä miten tilanteen koen tai miltä musta on tuntunut. Lopulta olinkin sitten (jälleen) mielisairas ja kateellinen. Käsittämätöntä tässä on se, että tuo ei edes hänelle riittänyt vaan just äsken tuli vielä pitkä viesti jossa sama linja jatkuu. Yön yli nukuttuani ja tuon viestin jälkeen oon kyllä entistä vakuuttuneempi, että en halua hänen kanssaan olla enää missään tekemisissä. Voi että kun vaan nyt tosiaan osais olla tuota enempää ajattelematta ja jättää omaan arvoonsa.

H.M.

Sydäntäni raastoi kun luin tuon jutun.Itselläni on samantapainen juttu meneillään.Olen myös ystäväni kanssa viestien välityksellä keskustellut asioista.Hän on narsisti ja kaikki vika asioihin on aina muissa,ei koskaan hänessä itsessään.Olen vuosikymmenet toiminut täysin hänen ehdoillaan koska olen halunnut säilyttää välit.Olen joutunut omassa elämässäni ja avioliitossani tekemään monenlaisia kompromisseja hänen vuokseen.Olen unohtanut usein omat tarpeeni kunhan hänellä vain olisi hyvä mieli.Narsisti ei kestä yhtäkään poikkipuolen sanaa.Toukokuun 8pv hän kuitenkin alkoi jälleen syyttää minua asiasta jota en ole koskaan tehnyt.Viestitin hänelle,että nyt riitti,olet anteeksipyynnön velkaa.Eikä se muuta tarvinnutkaan,siitä alkaen on ollut hiljaista.Sen verran hän viestitti ettei aio lukea enää viestejäni eikä olla yhteydessä.En ole hänelle enää kirjoitellutkaan.Hän tekee aina itsestään marttyyrin,minussa on vika,ei hänessä.Hän on kaikki muut ihmiset karkoittanut luotaan käytöksellään,minä olen vuosien ajan ollut ainoa kontakti.Nyt hän karkoitti minutkin.Jokin raja tuli vastaan,en suostu kynnysmatoksi enää.Suren tilannetta mutta toisaalta tunnen helpotusta ja vapautuneisuutta.Kuin olisin päässyt vankeudesta pois.Johan se 60vuotta jatkuikin.

Yksinäinen peltirumpu
Liittynyt23.12.2015

Hei! Kuulostaa kyllä todella samankaltaiselta tilanteelta, hänkään ei vaan kerta kaikkiaan pysty kuulemaan mitään kritiikkiä itsestään ja kaikki mistä hän minua syyttää, kuulostaa siltä kun puhuisi itsestään. Me ei tämän henkilön kanssa tosin olla ehditty tuntea vasta kun parisen vuotta, mutta siitä ajasta kyllä suuri osa on mennyt kaikenlaisten murheiden vatvomiseen ja kuunteluun. Ehkä H.M meille tosiaan on parempi että jätetään taakse sellaiset ihmiset, jotka odottaa muilta täydellisyyttä, mutta sallii itselleen ihan kaikenlaisen käytöksen. Surraan hetki, mutta muista ettet syytä itseäs! Yritän tehdä saman. Iloa ja kivoja ihmisiä elämääsi!

Niina

Voi kuinka tuttua! Itselle kävi noin suunilleen vuosi sitten. Pitkä ystävyytemme kaatui luottamuspulaan. Ystävyyden menetys on vähän kuin läheisen kuolema, se sattuu ja sattuukin kauan. Suru muuttaa muotoaan vihasta ja pettymyksestä anteeksiantoon ja lopulta hyviin muistoihin. Sillä niitähän on pitkällä yhteisellä taipaleella paljon ja niitä kukaan ei ikinä voi viedä sinulta pois. Anna siis itsellesi kunnolla aikaa surra menetettyä suhdetta ystävään, mutta kuivaa jossain vaiheessa kyyneleesi, koita unohtaa loukkaavat sanat ja anna muistojen tulla. Huomaat joskus jopa hymyileväsi. :)

Yksinäinen peltirumpu
Liittynyt23.12.2015

Ikävä kuulla että sulle on käynyt samoin. Mäkin pidin tätä ihmistä ihan oikeana ystävänäni, mutta nyt kun asiaa mietin, niin alusta asti asetelma on ollut se, että hänellä on vaikea elämäntilanne päällä ja minä kuuntelen ja tsemppaan minkä osaan, kannan itsekin hänen taakkaansa harteillani omien murheideni lisäksi. Ehkä siis jopa parempi näin, ei kukaan loputtomiin voi olla toiselle tukihenkilö. Kiitos tsempistä, hyvä tietää et kyllä tästäkin eteenpäin mennään :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ero takana, elämä edessä? Rämpimistä toipumisen tien viereisessä ojassa. Nyt kun osais vaan kääntyä risteyksissä oikeaan suuntaan..

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat