Kirjoitukset avainsanalla Lapsuus

Juhlimme juhannusta mummolassani suvun kesken äidin kotitalossa, joka on yli satavuotias huvila keskellä kauneinta maaseutua. Mummon kuolemaan saakka perheelläni oli tapana viettää siellä kaikki kesälomat.

Juttelimme kerran mieheni kanssa siitä, miksi monet suomalaiset haluavat matkustaa samaan paikkaan lomalle uudestaan ja uudestaan. Aikoinaan halveksimme sellaista tapoihin juuttumista.

Omien lasten myötä ja keski-ikää lähestyessä olen alkanut ymmärtää ilmiötä uudesta vinkkelistä.  

Kun vietimme kesiä mummolassa, oli aina lämmin. Kävimme joka päivä uimassa.

Mummolan lähellä oli metsikkö, jota kutsuimme satumetsäksi. Edelleen sisälleni tulee kupliva tunne aina, kun samoilen jossain samanlaisten vaahteroiden tai lehmusten keskellä. Missään en ole nähnyt niin syvänvihreitä puita kuin satumetsässä.

Tuntuu että lapsuuden kesinä mummolassa söimme herkkuja joka päivä. Pyöräilimme serkkujen vanhoilla Jopoilla vähän väliä kioskille ostamaan irtokarkkia ja jäätelöä.

Sadepäivinä lojuimme päivät pitkät mummolan sohvassa ja ahmimme kirjastosta lainattuja sarjakuvia. Lapsuuden kesinä mummolassa ei ollut koskaan kiire.

Varmaan lapsuuden kesinä oli toisenlaisiakin päiviä. Alakoulukaverini muistaa minun valitelleen, kun kaikki lomat piti viettää mummolassa vaikka kaverit jäivät kotipaikkakunnalle.

Luultavasti myös riitelimme veljen kanssa. Tappelimme ja mekastimme, kuten serkukset tänä viikonloppuna, ja usein ei ollut mitään tekemistä. Silti ne muistot eivät ole jääneet päällimmäisiksi mieleen.

Tänä juhannuksena omat lapsemme touhusivat aamusta iltaan serkkujensa kanssa. Kävimme uimassa lähirannassa ja päästimme myös Napsu-koiran uimaan. Se osasi uida koiraa! (Vaikkakin aika huonosti.)

Saunoimme juhannusaattona ajan patinoimassa saunassa. Nykyään siellä on tavallinen puukiuas mutta muistan vielä, kun se oli savusauna. Isä lämmitti saunan ja ensimmäiseksi heitettiin häkälöylyt, jolloin kukaan ei saanut mennä saunaan sisälle.

Lapseni leikkivät serkkujensa kanssa mummolan vintillä piilosta. Veljenpoika kuiskasi, että siellä kummittelee. Muistan, kuinka ajattelin itse pienenä ihan samalla lailla. Nyt nukuin juhannusyönä vintillä makoisasti ja heräsin lintujen sirkutukseen.

Nautin viikonlopusta kun sain katsella, kuinka lapseni elivät minun lapsuuttani uusiksi. Luulen että juuri siitä on kyse, kun palataan samoihin, tuttuihin lomanviettopaikkoihin.

Lapsena sitä eli väkevämmin. Suru oli suurempaa, aurinko paistoi kirkkaammin, ilo tuntui voimakkaammin.

Juhannus mummolassa oli minulle tapa tavoittaa uudelleen vahvoja lapsuusmuistojani ja kokea ne uudella tavalla, omien lasteni kanssa. 

Millaisia muistoja sinulla on lapsuuden kesistä?

Uräidin Ruuhkavuodet myös:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (2)

Ossin Piia
1/2 | 

Aivan ihana kirjoitus tunnelmallisten kuvien kera! Itselläni ei ole mitään juhannusperinteitä, koska elimme äitini kanssa kaupungissa koko lapsuuteni. Juhannus ei siis merkitse minulle oikein mitään. Siis oikeesti. Mielenkiinnolla olen lievää ulkopuolisuutta kokien seurannut tätä "ilmiötä" ja ihmisten juhannuksenviettotapoja. Juhannukseen liittyy paljon odotuksia. :)

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos kommentistasi ? Meilläkään ei itse asiassa ole varsinaisia_juhannus_perinteitä - esim. viime vuonna vietimme juhannusta Virossa ( http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/uraaidin_ruuhkavuodet/juhannus_peips...) Se on kuitenkin perinne, että ainakin kerran kesässä jossain vaiheessa mummolaan on päästävä...

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuulin, kun pikkuveljeni kysyi äidiltä, kertoisiko tämä millaista oli, kun äiti oli lapsi. Sitten äiti rupesi kertomaan.

Muistan hyvin äidin tarinat siitä, kun enoni syötti pikkusiskolleen salaa seosta, johon oli käytetty kaikkia maustekaapin mausteita, äidin kertomukset hänen lemmikkiundulaateistaan ja vihreästä olohuoneen karvalankamatosta, jonka päällä äiti ja eno leikkivät eväsretkeä sekä muistot hiihtoretkestä mummolaan, jonka pikkuinen Aino teki aivan yksin.

Nämä äidin muistot ovat minulle tuttuja, joten nyt en kiinnittänyt huomiotani niihin. (Tämä on harvinaista - nauran sille mattojutulle vieläkin joka kerta.) Sen sijaan ajatukseni rupesivat laukkaamaan. 

Jos minulta kysytään joskus, millainen lapsuuteni oli, mitä sanon? 

"Kertoisinko köyhyydeeeen, laudat eessä ovieeen, vai sen kaiken rikkaudeeen?" Paitsi että emme me nyt kovin köyhiä ole (paitsi ilmeisesti aina silloin kun kysyn, voimmeko mennä huvipuistoon.) Lautoja oven edessäkään ei ole näkynyt.

Kalliita harrastuksia sen sijaan on ollut ja niistä kyllä kerron, taitoluistimen terän raapimisesta jäätä vasten ja näytelmärooleista. Ja edellistä laulua lainaten, tiedän kyllä vastauksen.

Kerron perheen keskeisistä tapahtumista, matkoista Viroon ja Thaimaahan, hupsusta koirasta, koulukavereista, siitä miten onnellinen olen ollut.

Ja onhan minulla vielä aikaa keräillä muistoja, niinkuin meillä kaikilla. Ehkä joskus en kerrokaan tästä kaikesta, vaan jostain ihan muusta.

Mutta jos nyt olisinkin yhtäkkiä aikuinen, jota pyydetään kertomaan lapsuusmuistoistaan tunnen, että kertomukset olisivat iloisia. Minulla on hyvä näin. 

Mistä sinä kertoisit lapsillesi? Mistä olet jo kertonut? 

Terveisin, Venla 12v.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva/photo: http://morguefile.com/
Monien muiden tapaan minäkin näin sen kuvan ja järkytyin. Kuva säväytti. Kouraisi syvältä. Olen tällä viikolla monesti miettinyt, mikä kuvassa on kauheinta.

Siinä voisi olla minun lapseni.

Niin moni meistä varmaan ajatteli. Kun ensin näki kuvan nauravasta pojasta nallensa kanssa ja seuraavaksi vahankalpean, elottoman lapsenruumiin, tajusi kouriintuntuvasti, että pakolaiset ovat samanlaisia ihmisiä kuin me. Kuvan poika oli ihan samanlainen pikkupoika kuin tuo omani, tai naapurin poika, tai lasteni kaverit.

On kauheaa, jos vasta järkyttävä kuva saa meidät tajuamaan, että pakolaiset, turvapaikanhakijat - ulkomaalaiset yleensä - ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin sinä ja minä. Ihmisiä, joilla on paljon enemmän yhteistä meidän kanssamme kuin eroavaisuuksia.

Tuntuu, että vasta yksi kuva sai meidät liikkeelle auttamaan muukalaisia. Tietenkin mahtavaa, että sai. Itse olen kuitenkin miettinyt, mitä sen jälkeen. Jonain päivänä, kun kriisi on ohi, osa heistä on edelleen täällä, juurtunut tänne.

Kuva/photo: http://morguefile.com/
Kävin pari vuotta sitten SPR:n ystäväkurssin, jonka kautta päädyin vapaaehtoistyöhön vanhusten hoitokotiin. Lähdin kurssille, koska aloin inhota itseäni ja sitä, kuinka sosiaalisesti ahdasta elämää elin. Elin todellisessa kuplassa - vietin aikaani suunnilleen samanikäisten, samaaa yhteiskuntaluokkaa ja koulutustaustaa edustavien ihmisten kanssa.

Kurssilla vieressäni istui maahanmuuttaja. Ihan hämmästyin, kuinka fiksuja ajatuksia hän esitti pienryhmäkeskusteluissa. Se oli ensimmäinen kerta, kun juttelin maahanmuuttajan kanssa. Ajatelkaa, ensimmäinen.

Olen kasvanut maalaiskaupungissa ja asun nykyäänkin paikassa, jossa ei juurikaan ole muita kuin kantasuomalaisia.

Ainoat erilaiset lapset meidän kylän päiväkodissakin on adoptoitu muualta. Muistan, kuinka huvikseni kerran kyselin 3-vuotiaalta Hipulta, onko hänen mielestään samassa ryhmässä oleva, Kiinasta kotoisin oleva tyttö jotenkin erilainen. Tyttö mietti ja mietti ja vastasi lopulta: "Joo. Sillä on vähemmän brätzejä kuin meillä muilla."

Minusta tytön kommentti on loistava esimerkki siitä, kuinka suvaitsevaisia lapset ovat. Ennakkoluulot ja vierauden tunteet kehittyvät vasta myöhemmin - päiväkodin hiekkalaatikolla vielä ymmärretään, että ihonväristä tai taustasta riippumatta meissä on enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia.

Kuva/photo: http://morguefile.com/

Monien muiden tapaan minäkin haluan jotenkin kantaa korteni kekoon ja auttaa tässä kriisissä, ainakin rahaa lahjoittamalla, jos ei muuta. Esimerkiksi Ladyn blogiin on hienosti koottu eri tahoja, joiden kautta voi auttaa.

Sen lisäksi juttelimme Hipun kanssa, että jossain vaiheessa voisimme hankkiutua SPR:n kautta ystäväksi maahanmuuttajalle. Sitäkin tapaa auttaa kannattaa harkita! Kun akuutti hätä on ohi, voi arki uudessa maassa olla maahanmuuttajalle raskasta, ainakin ilman ystäviä.

Mikä on sinun tapasi auttaa pakolaisia?
-----
The refugee crisis and the famous, sad photo of the Syrian little boy washed up on beach has raised many kinds of thoughts in my mind. Like many others I want to help. Now while the crises is acute we'll probably donate money. But we discussed with my 11 year old daughter that later on we'll probably start volunteer work with refugees, the friendship work organised by the Finnish Red Cross.
Have you already found your way to help?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (6)

1/6 | 

Juuri noin - siinä voisi olla minun lapseni. Kenen tahansa lapsi.
Pyrkimässä jonnekin - turvaan. Ja jos he tänne asti pääsevat, annetaan se turva.
SPR:n ystävätoiminta on todellakin hieno tapa auttaa sitten, kun akuutein kriisi on ohi.
Tosin tämä akuuttikin vaihe tulee kestämään pitkään - ja siihenkin on varauduttava, miten toimia, kun alkaa tulla kielteisiä oleskelulupapäätöksiä esim. juuri sille lapsiperheen äidille, jonka kanssa ehdimme jo ystävystyä. Voi kunpa ihmiset pystyisivät elämään rauhassa kotonaan. Mutta kun ei, niin tehdään heille se uusi, turvallinen kotin tänne.

2/6 | 

Nyt olemme lahjoittaneet vaatteita ja pelejä. Rahaa emme pysty lahjoittamaan, mutta meillä on paljon muuta, mistä voimme hyvin luopua. On upeaa lukea miten ihmiset osallistuvat ja auttavat. Se olisi voinut olla oma lapsi, kamala ajatus :(

3/6 | 

Se kuva järkytti todella. Sain ensin suojareaktion ja kauhistelin miten sellaista voi jakaa. Mutta tietenkin pitää jakaa, että ihmiset ymmärtävät todellisen hädän.
Lapset ottavat jokaisen ihmisen vastaan yhtä arvokkaana. Aikuisten asenteista lastenkin ajatukset sitten ajan myötä värittyvät. Juuri niin se menee.
Ihailen sinua, kun olet herännyt toimintaan ja antanut aikaasi tuollaiselle SPR:n toiminnalle.

4/6 | 

Kiitos kommentistasi Ei meidän osallistumisemme ystäväpalveluun mitään erityisen ihmeellistä ole. Toimin SPR:n vapaaehtoisena viime vuonna, jolloin kävimme kerran tai pari paikallisessa hoivakodissa tunnin verran juttelemassa asukkaiden kanssa. Usein otin lapset mukaan. Se oli mitättömän pieni osa omasta ajastani mutta heille iso asia. Ajattelimme aloittaa toiminnan uudestaan loppuvuonna, kun lopetan toisen vapaaehtoistyöni Diakonissalaitoksen Amigo-mentorointiohjelmassa. Jätin ystävätoiminnan tauolla Amigo-ohjelman vuoksi, sillä kaikkeen ei aika riitä.

5/6 | 

Mahtavaa, että olette löytäneet käytännöllisen tavan auttaa juuri nyt. Eikö ole ihana ajatus että se, mikä teille on tarpeetonta, voi olla jollekin toiselle korvaamaton apu!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

©Nordbooks

- Kaupallinen yhteistyö: arvontapalkinnon sponsoroi Nordbooks -

Sain pitkästä aikaa mahdollisuuden järjestää mukavan kirja-arvonnan. Palkintoina kolme blogini lukijaa saa Hanna van der Steenin Kullanhohtoisia unelmia -satukirjan.

Kullanhohtoisia unelmia on jännä, vähän erilainen satukirja. Se sisältää kahdeksan lämminhenkistä satua, jotka käsittelevät erilaisuutta, luovuutta ja lasten oikeutta saada olla lapsia. Kirjan sadut pohtivat muun muassa avioerotilannetta, lapsen tai aikuisen erilaisuutta sekä muuton aiheuttamaa muutosta lapsen elämässä. Mielikuvitustarinat on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, rikkaalla lapsen kielellä.

Ylilääkäri Jari Sinkkonen on kirjan kummi. Kirjan esipuheessa Sinkkonen kirjoittaa: "Kullanhohtoisia unelmia -tarinakokoelma käsittelee mielikuvituksen ja lempeän huumorin kautta vakaviakin asioita. Kuitenkaan tarinoiden sävy ei ole osoittelevan opettavainen. Tämän kirjan avulla lapsi voikin oppia käsittelemään monia asioita ilman, että hän on itse asiasta tietoinen. Pidän kovasti näistä teksteistä ja toivon, etä Sinäkin viihdyt niiden parissa."

Kullanhohtoisia unelmia on myös siitä poikkeuksellinen teos, että kirjan tekijänpalkkiot menevät Pelastakaa Lapset ryn hyväksi!

Kirja on kuvitettu Johanna Lyömilän nukkevalokuvilla. Nuket valmistivat Aimokoulun 7-10-vuotiaat oppilaat. Aimokoulu on Hämeenlinnan lasten ja nuorten kuvataide- ja käsityökoulu.

Vastaa tähän postaukseen, niin olet mukana arvonnassa:

 

Maksimimäärä arpoja yhdelle osallistujalle on siis 10. Vastaa tähän postaukseen ja ilmoita, monellako arvalla olet mukana arvonnassa. Muistathan ilmoittaa myös sähköpostiosoitteesi (ellei se käy muuten ilmi esim. Blogger-tunnuksestasi) jotta saan sinuun yhteyden.

Arvonta päättyy kahden viikon kuluttua eli keskiviikkona 10.6. klo 20. Sen jälkeen ilmoitan onnelliset voitttajat.

Arpaonnea kaikille lastenkirjojen ystäville!

 

 

Yhteistyössä:  Nordbooks.


Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (51)

42/51 | 

Minä olen onnistunut välttymään monelta somekanavalta, joten kaksi arpaa mukaan mielenkiintoisen palkinnon tavoitteluun. Joskus sekin voi riittää :).

43/51 | 

Oho ja hups, luultavasti liityin vasta nyt blogger lukijaksi, vaikka mielestäni olen ollut sitä jo aikojen alusta. Miten nyt niin olen sekoillut. Blogger, Bloglovin, Insta, google ja täytyypä tarkistaa tuo twitter. Joka tuutista seuraan ja kahdella arvalla lähden taistoon.

Sinkkonen kun on kerran kummina, on taatusti erinomainen kirja.

Ihanaa viikonloppua

44/51 | 

Seuraan Bloggerissa, Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä, joten neljällä arvalla mukaan :)

unelmiaonnesta(at)gmail.com

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat