Kirjoitukset avainsanalla kasvatus

Meidän perheessä illat ovat välillä yhtä hulinaa. Tai siis olivat aikaisemmin.

Pitkät yöt ja rauhalliset yöunet eivät ole enää itsestäänselvyys, kun lapset ovat toisella kymmenellä. Illat ovat säännöllisten iltarutiinien sijaan täynnä harrastuksia, kavereita, koulutöitä ja erikokoisten ruutujen tuijottelua.

Toki yritämme vanhempina asettaa rajoja ainakin ruutuajalle iltaisin, mutta - ihmisiä kun olemme - rajojen kanssa ei aina jaksa olla johdonmukainen, jolloin iltarutiinit ja sitä myöten yöunet saattavat kärsiä...

Viime kesän jälkeen kuitenkin keksimme iltarutiinin, joka on tuonut merkittävän muutoksen parempaan päin. Aina niinä iltoina, kun muistamme tämän rutiinin, sekä aikuiset että lapset nukahtavat levollisin mielin.

Rutiiniin kuuluu se, että

  • Syömme iltapalaa viimeistään iltakahdeksalta (mieluiten yhdessä ja ilman kännyköitä/tabletteja.)
  • Patistamme lapset iltapesulle hyvissä ajoin, ja autamme kuopusta hampaiden pesussa.
  • Kun kuopuksen on aika asettua yöpuulle, kokoonnumme koko perhe hänen sänkynsä ympärille.
  • Teemme pienen "ajatuspiirin": sanomme vuorotellen jonkin hyvän tai mukavan asian toisistamme.
  • Vaihdamme joka ilta vuoroja: jos minä tänä iltana sanon "hyviä asioita" kuopuksesta, seuraavana iltana on minun vuoroni keksiä mukavaa sanottavaa puolisostani.
  • On tärkeää sanoa hyviä asioita mieluiten jostain, mitä toinen on sen sijaan, että antaisi kiitosta siitä, mitä toinen on tehnyt. (Tässä tosin emme ole tarkkoja. Vaikka emme halua kasvattaa lapsia ansaitsemaan hyväksyntää suorittamalla, on toisinaan toki mukavaa saada kiitosta myös arkisista asioista, joita on hoitanut tunnollisesti.)
  • Kun "hyvien asioiden piiri" on umpeutunut, eli jokainen on kuullut jotain mukavaa itsestään, sammutamme valot kuopuksen huoneesta ja annamme hänen nukahtaa rauhassa.

Lapset ovat tykänneet kovasti tästä "hyvien asioiden sanomisesta" iltarutiinina. Kun viimeiseksi ennen nukahtamistaan kuulee jotain hyvää itsestään, nukahtaa levollisin mielin.

Voisi kuvitella, että on vaikeaa ilta toisensa jälkeen keksiä mukavaa sanotttavaa samoista ihmisistä, mutta itse asiassa se ei ole ollenkaan vaikeaa! Hyvä ruokkii hyvää: mitä enemmän ajattelet positiivista toisesta ihmisestä, sitä enemmän positiivista sinulla riittää sanottavaksi.

Poimin tämän iltarutiinin kesällä joogaopettajakoulutuksesta, jossa meillä oli usein kurssikavereiden ja opettajien kesken tapana päivän opetuksen jälkeen sanoa vuorotellen jotain hyvää toisistamme.

Koulutuksessa tätä metodia sanottiin "Circle of acknowledgements." Se näköjään toimii aikuisten lisäksi myös pienemmillä ihmisillä.

Millaiset iltarutiinit teillä on?

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kävimme pääsiäislomalla perheen kanssa Lontoossa. Ennen lomaa kuopukseni, jolla on tapana murehtia kaikenlaista, kysyi minulta terrori-iskuista.

Vastasin pojalle, että meillä ei ole syytä huoleen: jos joskus Lontooseen on turvallista mennä niin tuolloin huhtikuussa, pian maaliskuun terrori-iskun jälkeen. Järkeilin lapsen kanssa, että terroritekojen takia turvatoimet ovat niin huipussaan, että uusi isku ei pian ole mahdollinen. Eikä salamakaan iske samaan puuhun kahta kertaa.

Vähänpä tiesin. Viime vuosien terroritekojen sarja on kauhistuttava: Pariisi 11/2015, Bryssel 3/2016, Istanbul 6/2016, Nizza 7/2016, Saint-Étienne-du-Rouvray 7/2016, Berliini 12/2016, Istanbul 1/2017, Lontoo 3/2017, Pietari 4/2017 ja Tukholma 4/2017, Manchester 05/2017, Lontoo 06/2017.

Terroristit iskivät tällä kertaa London Bridge- sillalla, jossa pyörimme pääsiäislomalla perheen kanssa. Edellinen Lontoon isku suuntautui Westministerin sillalle, joka näkyy tämän postauksen kuvissa. Siellä oli kukkia ja kynttilöitä tapahtumapaikalla, ja poliiseja tuli vastaan vähän väliä.

Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä, ja miten puhua lapsen kanssa kauhuteoista? Olen pohdiskellut asiaa tänään paljon, lukenut erilaisten asiantuntijoiden ohjeita ja löytänyt nämä näkökulmat:

  1. Myönnä itsellesi, että pelottaa
    Väkivalta ja kauhu eivät kuulu elämäämme. Jos jotain pahaa tapahtuu tutulla seudulla, on täysin ymmärrettävää, että pelottaa. 
    Pelkotilojen käsittelyssä on tärkeää hyväksyä, että pelko on osa elämää, eikä sitä kannata kieltää, tukahduttaa tai yrittää pyyhkiä pois.

  2. Pysy lapsen edessä rauhallisena
    Aikuisen rauhallinen olemus rauhoittaa lasta. Voit kertoa lapselle rehellisesti että olet järkyttynyt tai surullinen. Lapsi saa kuitenkin turvaa siitä, että aikuinen käyttäytyy rauhallisesti.

  3. Vastaa rehellisesti lapsen kysymyksiin
    Lasta kannattaa houkutella kysymään mieltä askarruttavia kysymyksiä. Kun niistä puhutaan ääneen, lapsi saa mieltänsä painavat asiat pois.
    Muista silti lapsen ikätaso. Esimerkiksi 13-vuotiaan esikoiseni kanssa puhun tapahtuneesta eri sanoilla kuin 10-vuotiaan kuopukseni.

  4. Laita telkkari kiinni!
    Älä missään nimessä anna lapsen katsella järkyttäviä uutiskuvia ainakaan yksin! Mielestäni lapsen ei tarvitsisi katsella niitä myöskään yhdessä aikuisten kanssa. Kuva on voimakas väline ja se herättää vahvoja tunteita eri lailla kuin sanat.

  5. Anna lapsen käsitellä asiaa leikin kautta
    Jännät tapahtumat siirtyvät usein erityisesti kuopuksellani legoleikkeihin. Ennen pääsiäislomaa häntä esimerkiksi huolestutti lentomatka ja lento-onnettomuudet. Siksi hän leikki legolentokoneilla toistuvasti onnettomuuksia ja pelastustilanteita. Se oli hänen tapansa käsitellä ahdistavia asioita.

  6. Älä alistu terrorille ja lopeta matkustamista
    Minä lähden viikon kuluttua Espanjaan. Aiomme vastedeskin matkustaa perheen kanssa ja varmaan jossain vaiheessa käymme taas Lontoossa.
    Matkailu avartaa. Kun näkee, miten ihmiset muualla elävät tajuaa konkreettisesti, kuinka paljon enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä on ihmisillä eri puolilla maailmaa. Tämä on se viesti, jota terroristit pyrkivät hämärtämään kylvämällä pakokauhua ja nostamalla esiin ihmisryhmien välisiä eroja.
    Arkeen hiipivä pelko on juuri se, mitä terroristit tavoittelevat.  Se, että et alistu pelolle vaan matkustat entiseen tapaan on yksi asioista, jotka voimme tehdä näyttääksemme, ettei meitä pelotella.

London Eye -maailmanpyörästä näkyy yhtä aikaa sekä Westminsteri Bridge, Tower Bridge että myös London Bridge. Näimme ne myös läheltä, kun kävimme jokiristeilyllä Thamesilla.
London Eye -maailmanpyörästä näkyy yhtä aikaa sekä Westminsteri Bridge, Tower Bridge että myös London Bridge. Näimme ne myös läheltä, kun kävimme jokiristeilyllä Thamesilla.

Millaisia ajatuksia sinussa viime aikojen tapahtumat ovat sinussa herättäneet?

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin | Snapchat (Aino): @ainomarja

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olemme viime aikoina jutelleet paljon Venlan kanssa omien rajojen vetämisestä ja siitä, miten vaikeaa on sanoa EI.

Hämmästyin kun tajusin, että omalla, viisaalla tytölläni on vaikeuksia tässä asiassa. Olin aina ajatellut, että Venla osaa arvostaa itseään niin paljon, että ei suostu mihinkään vain toisia miellyttääkseni.

Toisaalta en tajunnut, kuinka paljon empatiakyky vaikuttaa tähän asiaan. Molemmat lapseni ovat mielestäni uskomattoman empaattisia ja osaavat ikäisekseen hämmästyttävällä tavalla asettua toisen asemaan.

Jos on empaattinen, välittää ihmisistä ja saa mielihyvää toisten "hoitamisesta", voi helposti unohtaa itsensä.

Tytärtäni seuratessa jaksan aina hämmästellä, miten minun lapsestani on kasvanut noin empaattinen. Minähän olen omasta mielestäni ensisijaisesti itsekäs p*skiainen.

Toisaalta, kenties en aina ole ollut. Ehkä vuodet ovat muokanneet minusta tällaisen oman napanöyhdän kaivajan.

Juttelimme hiljattain aiheesta perusteellisesti ja löysimme nämä kymmenen näkökulmaa EI:n sanomisesta.

  1. EI on kiltille ihmiselle vaikea sana, niin kotona kuin työpaikalla. Töissä voi aluksi saada itsetunnolle pönkitystä, kun sanoo aina Joo. Ajan oloon mitta tulee kuitenkin vähitellen täyteen, sillä liika on liikaa. On huono juttu, jos Joojoo-naisesta sulkeutuu yhdessä yössä EI-muija. Se nimittäin tarkoittaa räjähdystä: sitä, että pitkään tukossa ollut kanava purkautuu yhtäkkiä. Jos purkaus suuntautuu ulkopuolelle, työyhteisö voi yllättäen joutua tutustumaan aivan uuteen, ei-enää niin mukavaan työkaveriin. Jos paha olo suuntautuu sisälle, Joojoo-nainen väsyy taakkansa alle.
  2. EI on vaikeaa sanoa, koska sen taustalla vaikuttaa pelko toisen reaktioista. Mitä jos minut hylätään, kun sanon EI? Jos en sen takia enää kelpaakaan? Tämä pelko on iso mörkö, mutta on tärkeää tiedostaa se. Silloin voi alkaa muuttaa käyttäytymistään.
  3. Jos EI:n sanominen pelottaa, kannattaa esimerkiksi visualisoida itselleen se pahin tilanne, johon EI voi johtaa. Tällaisen kuvitelman kautta huomaa, että ei edes pahin tilanne loppujen lopuksi olekaan niin paha, vaan siitäkin selviäisi. Tämäntyyppisen ajatusleikin kautta huomaa, että viime kädessä EI:n sanominen kannattaa.
  4. Kun on oppinut sanomaan EI, se kannattaisi aina sanoa arvostavasti. Valmistaudu tarvittaessa perustelemaan syyt kieltäytymisellesi.
  5. Kotona EI:n sanomista ei aina tarvitse perustella. Yksityiselämässä meillä jokaisella on omat rajamme ja oikeus koskemattomuuteen, eikä sitä tarvitse selitellä.
  6. Kun perustelet kieltäytymistäsi, käytä Minä-puhetta. Kerro, miltä sinusta tuntuu ja miksi olet päätynyt kieltäytymään. Näin et vahingossa sorru syyttelemään toisia.
  7. EI ei ole mustavalkoinen asia. Erityisesti töissä on hyvä oppia kieltäytymään ehdollisesti. "Ei nyt, mutta kahden päivän kuluttua." "Ei vielä mutta sen jälkeen, kun olen ensin tehnyt tämän asian, joka minulla oli kesken." Nämä ovat ajanhallinnan kannalta kuningaslauseita. Kuinka monta projektia onkaan pelastettu uusilla aikatauluilla? 
  8. Sano EI, jos on vaarana, että lupaat liikaa. Monessa asiassa on parempi luvata vähän vähemmän ja yllättää sitten positiivisesti.
  9. Varmista aina, että toinen osapuoli on ymmärtänyt kieltäytymisen. Joskus toinen ei halua tajuta sanaa EI, koska odottaa niin kovasti myöntymistä.
  10. EI on tärkeä sana. Kun sitä oppii käyttämään taitavasti, pääsee keskittymään elämässään tärkeisiin asioihin.

Onko sinun helppoa sanoa EI?
 

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin | Snapchat (Aino): @ainomarja

Kommentit (2)

Lyyli
1/2 | 

Hyvä juttu, osui ja upposi. Olen niin kiltti, etten aina osaa pitää puoliani. Kiitos tästä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Minä en paljoa arkisin lapsiani näe. Pitkien työpäivien jälkeen arki-illat ovat kovin lyhyitä. Ei silloin montaa sanaa ehdi vaihtaa.

Koen kroonisesti huonoa omatuntoa tilanteesta. Toisaalta en ole keksinyt, mitä voisin tehdä asialle. Töissä on käytävä, eikä tämänikäisten lasten äidillä ole enää oikeutta lyhentää työaikaakaan. Siksi olen päättänyt panostaa tänä vuonna laatuaikaan jokaisen perheenjäsenen kanssa.

Laatuaika on kasvatusalan ammattilaisten mielestä väärä ratkaisu. Psykologien mukaan tärkeintä ovat "kiireettömät hetket, jotka syntyvät arkisten asioiden tekemisestä yhdessä vanhempien kanssa."

Monet ammattilaiset kehottavat unohtamaan laatuajan ja ottamaan lapsen mukaan arkiaskareisiin. Esimerkiksi arvostamani Jari Sinkkonen korostaa, että tärkeintä on keskittyä katsomaan ja kuuntelemaan lasta.

Tässä on mielestäni ristiriita. Annapas, kun kerron miksi.

Kävimme eilen kuopuksen kanssa caravan- ja matkamessuilla messukeskuksessa. Päivä oli todellista laatuaikaa, sillä houkuttelin pojan mukaani sanomalla, että menemme messuilla juuri sinne, minne hän haluaa.

Ja niin me menimmekin. Poika istui päivän aikana varmaan kolmenkymmenen menopelin ratin takana ja minä apukuskin penkillä. Ihmettelimme autojen nippeleitä ja nappeleita, testailimme pehmoisia patjoja ja haaveilimme lomareissuista.

Omistin koko päivän pojalle. Kuuntelin häntä, huomioni ei jakaantunut minnekään muualle. Juttelimme autoista, tietokonepeleistä, pojan kavereista, koulun kuulumisista. Ihan täydellinen päivä.
 

Ei minulla arjessa ole mahdollisuutta tuollaiseen. Työpäivääni menee matkoineen (kelistä riippuen) noin 11 tuntia.

Nousen aamulla kuuden jälkeen lenkittämään koiran. Metsästä palattuani herättelen lapset, vien heidät työmatkalla kahdeksaksi kouluun ja pääsen työpaikalle yhdeksän jälkeen.

Kotiin tulen joskus iltakuuden ja puoli seitsemän välillä, jos bussit kulkevat normaalisti. En syö päivällistä perheen kanssa. Luojan kiitos mies hoitaa lasten iltapäivät ja ruoanlaiton. 

Työpäivän jälkeen on vuorossa lasten kuljettamista harrastuksiin, koiran lenkittämistä, muutamana iltana oma harrastusvuoro ja päivän päätteeksi iltapala. Iltapalapöydässä vaihdamme lasten kanssa kuulumiset, mutta silloin huomiosta taistelevat molemmat lapset. Ei siinä pysty keskittymään rajoituksetta molempiin lapsiin. Asiansa saa perille se, joka on äänekkäämpi.

Iltatoimien jälkeen raivailen kotia (jos raivailen): likapyykkejä, astioita, tavaroita. Ei se ole oikea hetki "ottaa koululaisia mukaan kiireettömiin arkiaskareisiin". Tärkeämpää olisi, että he pääsisivät ajoissa sänkyyn, jotta seuraava aamu ei olisi aivan mahdoton.

Arkemme on niin kiireistä, että ei siinä ehdi antaa jakamatonta erityishuomiota kummallekin lapselle erikseen. Viikonloppuisinkin on molempina päivinä lasten harrastuksia. Harrastukset ovat lapsille rakkaita ja tärkeitä, siksi yritämme tarjota niihin mahdollisuuden kroonisesta aikapulasta huolimatta. Viikonloppuisin hoidetaan vielä viikkosiivous ja pyykinpesu, jos hoidetaan.

Meille erikseen järjestetty, kahdenkeskinen laatuaika sekä aikuisten että lasten kesken on ihan ehdoton juttu. Ilman sitä hukkuisimme kiireisen arjen keskelle, emmekä koskaan ehtisi vaihtaa kunnolla kuulumisia.

Millaista teidän perheen ajankäyttö on?

Blogini muualla somessa:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | YouTube | Snapchat @ruuhkavuodet

Kommentit (8)

Neiti Nimetön
1/8 | 

Täällä toinen kroonikko, vaikka lapset ovat vielä paljon pienempiä. Oikeastaan halusin vain jakaa jännän huomioni tuosta laatuajasta, kun minäkin lähtökohtaisesti ajattelin, että sitä olisi hyvä järjestää molemmille lapsille. Mutta kun sitten järjestettiin muutaman kerran siten, että mies lähti esikoisen ja minä kuopuksen kanssa tahoillemme viettämään laatuaikaa lapsen kanssa, suurin osa laatuajasta kului siihen, että lapset kyselivät toistensa perään. Mukavinkaan tekeminen ei ollut niin mukavaa, etteikö se olisi aiheuttanut pahan mielen kyyneleitä, kun sisarus ei saanut olla samassa hommassa mukana. Heillä on vain 1,5 vuotta ikäeroa. 

Suunnitelma B laatuajalle on koko perheellä jonkin mukavan tekeminen. Kummasti pitkä viikonloppu poissa kotoa, kylpylässä polskien, sisäleikkipuistossa touhuten ja ravintolassa syöden hellii kolkuttavaa omatuntoa. Vaikka sitten vain kerran vuodessa, loppu laatuaika vietetään esimerkiksi muistipelin ääressä, koko perheellä toki.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hauskaa, kuinka erilaisia lapset voivat olla =) Itse teen aika paljon juttuja erikseen lasten kanssa ja he tuntuvat kyllä nauttivan erityishuomiosta. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että lapsilla on kolme vuotta ikäeroa ja toinen on tyttö ja toinen poika. Hiljattain esim. vietimme Venlan kanssa tyttöjen päivän Helsingissä ja visiitin kohokohta oli alusvaateliike. Poika olisi sillä reissulla kyllä pitkästynyt :D
Parasta on tietenkin perheen yhteinen aika. Minun lomani yritämme viettää tiiviisti koko porukalla, minulla kun on vähemmän lomaa kuin muilla.

Ihania yhteisiä hetkiä teidän perheelle! <3

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Rva Kepponen
2/8 | 

Teillähän pysyy paketti kasassa, koska isä on lasten kanssa ja hänen kanssaan voi viettää sitä normaalia arkiaikaa ja syödä illallista. Sitten äidin kanssa voi viettää kahdenkeskistä aikaa.

Aikamoista kuhinaa ja säätöä meidänkin arki-illat ovat, kun viiden ihmisen menoja ja toiveita sovitellaan yhteen. Ei meillä arkisin kodin askareisiin juurikaan lapset osallistu, koska ne pitää saada nopeasti valmiiksi. Esikoinen on ainoa, joka arkena osallistuu, koska häneltä hommat sujuvat ja hänellä on muuten tapana hautautua omiin oloihinsa. Sitten viikonloppuna voidaan siivoilla ja kokata porukalla. Ellei sitten tehdä jotain kivempaa ;) 

Minäkin tykkään tehdä asioita lasten kanssa myös niin, että on vain yksi lapsi mukana. Meidän lapsilla on varsin erilaiset kiinnostuksen kohteet. Esikoinen tykkää kaikesta musiikkiin liittyvästä, ruuasta ja ruuanlaitosta ja tiedejutuista, keskimmäinen on hyvin urheilullinen sekä myös askartelijatyyppi, kuopus on puolestaan rakastaa laskettelua ja pullakahveja, joilla hän puhuu aikuisen pyörryksiin. Joten minä teen yhden lapsen kanssa jotain kivaa, josta juuri hän tykkää. Minähän olen kiinnostunut noista kaikista, paitsi hipasta ja fudiksesta :D

Toki suurin osa viikonlopuista kuluu yhteisiin lautapeleihin, Pokemon Go jahteihin, kirjastoreissuihin ja leffailtoihin.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Olet aivan oikeassa: meillä pysyy paketti kasassa, koska mieheni on läsnä lasten arjessa. Ideaalivaihtoehto olisi, jos molemmat pystyisimme esim. tekemään lyhyempää työpäivää ja viettämään aikaa lasten kanssa. Valitettavasti se ei ole meille taloudellisesti mahdollista.

Teidän viikonloput kuulostaa ihanilta! Miten te oikein ehditte tuon kaiken: lautapelejä, Pokemon go -jahtia, leffailtoja.... Meillä menee viikonloppuisin tosi paljon aikaa lasten harrastusvuoroihin: tytöllä on la-su yht. neljät treenit ja kaikkiin pitää kuljettaa. Mutta pysyypähän pois pahanteosta, kun harrastaa ;-)

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Vierailija
3/8 | 

Eipä noihin termeihin kannata juuttua. Aika lapsen kanssa on aikaa lapsen kanssa, ihan ilman etuliitteitä. 

Minäkin teen pitkää päivää, kausittain ylitöitäkin sekä iltaisin ja viikonloppuisin. En silti suostu rupeamaan kiireiseksi. Jos on tekemistä enemmän kuin päivään sovinnolla mahtuu, sitten pitää jostain karsia. Kaikkea ei voi saada ainakaan samaan aikaan. 

Meillä on kaksoset, ja olen kokenut hyväksi tehdä heidän kanssaan asioita erikseen. Tarha-aikoina meillä oli Martti- päivä ja Pertti-päivä, kummallekin omansa. Silloin pidin vapaapäivän (kiitos niiden ylitöiden) ja touhuttiin jotain kahdestaan toisen lapsen kanssa. Heidän kasvettuaan olen käynyt lyhyehköillä matkoilla kahdestaan vain toisen kanssa.  

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos hyvästä kommentista! Tämä kohta siinä kolahti eniten: "Jos on tekemistä enemmän kuin päivään sovinnolla mahtuu, sitten pitää jostain karsia. Kaikkea ei voi saada ainakaan samaan aikaan. "
Pohdin tilannettamme joka viikko, mutta en oikeasti ole kaikkien näiden vuosien jälkeenkään keksinyt mistä voisin karsia.

- Töissä pitää käydä, jotta voimme maksaa laskut, asua ja syödä.
- Töitä minulle ei ole löytynyt lähempää kotia. (Näinä aikoina ei ole syytä olla liian nirso vaan täytyy olla kiitollinen että on töitä, vaikka sitten pidemmän matkan takana.)
- Kolmasluokkalaisen vanhemmalla ei enää ole oikeutta tehdä lyhennettyä työpäivää, joten esim. osa-aikatyö ei ole minulle vaihtoehto.
- Lapset tykkäävät harrastaa, harrastukset kehittävät ja antavat virikkeitä, siksi haluamme käyttää niihin aikaa ja rahaa.  
- Oma liikuntaharrastus pari kertaa viikossa on tärkeä varaventtiili jaksamisen ja työkyvyn kannalta.
- Koira on ulkoilutettava vähintään pari kertaa päivässä, enkä voisi kuvitellakaan luopuvani lemmikistä, sehän on perheenjäsen.
Mistä sinun mielestäsi voisin karsia?
Kodin siisteydestä olen karsinut, sillä läheskään joka ilta en jaksa siistiä vaan teen jotain, josta nautin ja saan energiaa.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Vierailija

Hei, en tiedä osaanko neuvoa - eikä minun toki pidäkään, sinä tunnet arkesi parhaiten. Mutta pari kommenttia sparrauksen vuoksi, toivottavasti jokin niistä sopii sinulle. Nämä ovat omista kokemuksistani nousseita, vähän samankaltaisesta taustasta kuin sinun. Mutta kuten sanottu, sinä tiedät parhaiten. Työtä pitää tehdä siellä missä sitä on, se on selvä. Työmatkojen hyötykäyttöä mietin; onko sinulle mahdollista tehdä osa työpäivästä matkalla töihin? Itse pidän esim. junaa oikein oivana "etätyöpaikkana". Taikka jos työnteko ei onnistu, voitko vaikka nukkua bussissa? Työn ulkopuolisessa elämässä olen saanut paljon helpotusta delegoinnista. Varmasti lapset tai puolisosi voivat  myös ulkoiluttaa koiraa niin, ettei se ole aina sinun vastuullasi. Samoin kuljetukset harrastuksiin varmaankin jaatte puolisosi kanssa ja ehkä harrastatte myös kimppakyytejä naapureiden tai lasten kaverien vanhempien kanssa? Tai jos julkiset kulkevat, niin kymmenen korvilla ja sen yli olevat lapset voivat liikkua myös niillä taikka pyöräillä jollei matka ole hurjan pitkä (itse kuljin pyörällä harrastuksiin kesät talvet, vaikka matkaa oli harrastuksesta riippuen 5-10 km suuntaansa, omat lapseni ovat pyöräilleet matkoja 10 kilometriin asti, eikä ole ollut edes hankalaa, kun harrastukseen on ollut halu mennä). Harrastuksistakin voi tarvittaessa tinkiä. En tarkoita että kaikkea pitää lopettaa mutta eivät harrastuksetkaan ole automaatti jolla on tarkoitus ajaa ketään, edes äitiä, ihan loppuun. Oman liikuntaharrastuksen kohdalla joustaisin sillä tavalla etten väkisin pyrkisi pitämään mitään aikaan sidottua jumppaa tms vaan kävisin lenkillä tai salilla vaikka sillä välin kun lapsi on soittotunnilla.  Kun on salilla oma treeniohjelma, niin saa kyllä tehot irti yksinkin. Siivouksen suhteen en minäkään ottaisi stressiä. Hyvä on kuitenkin osallistaa koko perhe siihenkin. Kun kaikki tietävät mitä tehdä, tavallinen talo tulee nopeasti siistityksi sitten kun on tarvis. 

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos kommentistasi, ihanaa kun jaksat kommentoida ja myötäelää! <3

Kaikkia esilletuomiasi seikkoja olen kyllä pohtinut, ja varmaan jatkan pohtimista...

Meidän työpaikalla ei valitettavasti ole mahdollista laskea työmatkoihin käytettyä aikaa etätyöajaksi. Yritän kyllä hyödyntää matka-ajan siten, että popsin yleensä aamiaisen matkalla töihin sekä viimeistelen ehostuksen bussissa. Näin saan muutaman minuutin lisää aikaa nukkua aamulla...

Olisi ihanaa, jos voisin pyytää puolisoani ulkoiluttamaan koiraa, mutta sitä en tee. Hän ei nimittäin koskaan halunnut koiraa ja lemmikki otettiin meille vain sillä ehdolla, että hänen ei koskaan tarvitsisi ulkoiluttaa sitä. On hän toki joutunut joustamaan tästä periaatteesta, mutta säännöllistä ulkoilutusta en voi sälyttää hänen niskoilleen. Venla hoitaa oman osansa ulkoiluttamalla koiran päivällä koulun jälkeen. Kuopus ei valitettavasti vielä siihen pysty, sillä koiramme on niin iso, että se voisi vetää hänet kumoon innostuessaan.

Kuljetukset harrastuksiin jaamme hyvinkin tasapuolisesti: puoliso yleensä vie lapset arkisin harrastuksiin ja minä haen sitten töiden jälkeen. Valitettavasti kimppakyytejä meille ei ole tarjolla, sillä asumme sellaisessa paikassa, jossa ei asu paljoa muita lapsia, eikä ainakaan samoja lajeja harrastavia. Julkista liikennettäkään meillä ei ole käytössä koulubussivuorojen jälkeen, enkä halua että lapset pyöräilisivät harrastuksiin. Meiltä on lähimpäään taajamaan viitisen kilometriä, jossa moni harrastuksista on, mutta tie sinne on mutkainen, mäkinen ja talvella liukas. Poliisi on määritellyt tien vaaralliseksi koululaisille. En itsekään kävele tai pyöräile mielelläni tuolla tiellä.

Minulla on yksi aikatauluun sidottu jumppa viikossa, ja se on kyllä henkireikä. Sinä iltana on ihan pakko päästä lähtemään töistä ajoissa, koska minähän olen maksanut tuosta jumpasta etukäteen.

Siivouksen suhteen emme onneksi stressaa. Rakas mieheni hoitaa koko talon imuroinnin viikonloppuisin, lapset vastaavat omista huoneistaan ja minä putsaan vessan, kylppärin ja vastaan pyykkihuollosta.

Kyllä tämä tästä, päivä kerrallaan...

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat