Kirjoitukset avainsanalla ajatuksia

Kuva/photo: http://morguefile.com/
Monien muiden tapaan minäkin näin sen kuvan ja järkytyin. Kuva säväytti. Kouraisi syvältä. Olen tällä viikolla monesti miettinyt, mikä kuvassa on kauheinta.

Siinä voisi olla minun lapseni.

Niin moni meistä varmaan ajatteli. Kun ensin näki kuvan nauravasta pojasta nallensa kanssa ja seuraavaksi vahankalpean, elottoman lapsenruumiin, tajusi kouriintuntuvasti, että pakolaiset ovat samanlaisia ihmisiä kuin me. Kuvan poika oli ihan samanlainen pikkupoika kuin tuo omani, tai naapurin poika, tai lasteni kaverit.

On kauheaa, jos vasta järkyttävä kuva saa meidät tajuamaan, että pakolaiset, turvapaikanhakijat - ulkomaalaiset yleensä - ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin sinä ja minä. Ihmisiä, joilla on paljon enemmän yhteistä meidän kanssamme kuin eroavaisuuksia.

Tuntuu, että vasta yksi kuva sai meidät liikkeelle auttamaan muukalaisia. Tietenkin mahtavaa, että sai. Itse olen kuitenkin miettinyt, mitä sen jälkeen. Jonain päivänä, kun kriisi on ohi, osa heistä on edelleen täällä, juurtunut tänne.

Kuva/photo: http://morguefile.com/
Kävin pari vuotta sitten SPR:n ystäväkurssin, jonka kautta päädyin vapaaehtoistyöhön vanhusten hoitokotiin. Lähdin kurssille, koska aloin inhota itseäni ja sitä, kuinka sosiaalisesti ahdasta elämää elin. Elin todellisessa kuplassa - vietin aikaani suunnilleen samanikäisten, samaaa yhteiskuntaluokkaa ja koulutustaustaa edustavien ihmisten kanssa.

Kurssilla vieressäni istui maahanmuuttaja. Ihan hämmästyin, kuinka fiksuja ajatuksia hän esitti pienryhmäkeskusteluissa. Se oli ensimmäinen kerta, kun juttelin maahanmuuttajan kanssa. Ajatelkaa, ensimmäinen.

Olen kasvanut maalaiskaupungissa ja asun nykyäänkin paikassa, jossa ei juurikaan ole muita kuin kantasuomalaisia.

Ainoat erilaiset lapset meidän kylän päiväkodissakin on adoptoitu muualta. Muistan, kuinka huvikseni kerran kyselin 3-vuotiaalta Hipulta, onko hänen mielestään samassa ryhmässä oleva, Kiinasta kotoisin oleva tyttö jotenkin erilainen. Tyttö mietti ja mietti ja vastasi lopulta: "Joo. Sillä on vähemmän brätzejä kuin meillä muilla."

Minusta tytön kommentti on loistava esimerkki siitä, kuinka suvaitsevaisia lapset ovat. Ennakkoluulot ja vierauden tunteet kehittyvät vasta myöhemmin - päiväkodin hiekkalaatikolla vielä ymmärretään, että ihonväristä tai taustasta riippumatta meissä on enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia.

Kuva/photo: http://morguefile.com/

Monien muiden tapaan minäkin haluan jotenkin kantaa korteni kekoon ja auttaa tässä kriisissä, ainakin rahaa lahjoittamalla, jos ei muuta. Esimerkiksi Ladyn blogiin on hienosti koottu eri tahoja, joiden kautta voi auttaa.

Sen lisäksi juttelimme Hipun kanssa, että jossain vaiheessa voisimme hankkiutua SPR:n kautta ystäväksi maahanmuuttajalle. Sitäkin tapaa auttaa kannattaa harkita! Kun akuutti hätä on ohi, voi arki uudessa maassa olla maahanmuuttajalle raskasta, ainakin ilman ystäviä.

Mikä on sinun tapasi auttaa pakolaisia?
-----
The refugee crisis and the famous, sad photo of the Syrian little boy washed up on beach has raised many kinds of thoughts in my mind. Like many others I want to help. Now while the crises is acute we'll probably donate money. But we discussed with my 11 year old daughter that later on we'll probably start volunteer work with refugees, the friendship work organised by the Finnish Red Cross.
Have you already found your way to help?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

1/6 | 

Juuri noin - siinä voisi olla minun lapseni. Kenen tahansa lapsi.
Pyrkimässä jonnekin - turvaan. Ja jos he tänne asti pääsevat, annetaan se turva.
SPR:n ystävätoiminta on todellakin hieno tapa auttaa sitten, kun akuutein kriisi on ohi.
Tosin tämä akuuttikin vaihe tulee kestämään pitkään - ja siihenkin on varauduttava, miten toimia, kun alkaa tulla kielteisiä oleskelulupapäätöksiä esim. juuri sille lapsiperheen äidille, jonka kanssa ehdimme jo ystävystyä. Voi kunpa ihmiset pystyisivät elämään rauhassa kotonaan. Mutta kun ei, niin tehdään heille se uusi, turvallinen kotin tänne.

2/6 | 

Nyt olemme lahjoittaneet vaatteita ja pelejä. Rahaa emme pysty lahjoittamaan, mutta meillä on paljon muuta, mistä voimme hyvin luopua. On upeaa lukea miten ihmiset osallistuvat ja auttavat. Se olisi voinut olla oma lapsi, kamala ajatus :(

3/6 | 

Se kuva järkytti todella. Sain ensin suojareaktion ja kauhistelin miten sellaista voi jakaa. Mutta tietenkin pitää jakaa, että ihmiset ymmärtävät todellisen hädän.
Lapset ottavat jokaisen ihmisen vastaan yhtä arvokkaana. Aikuisten asenteista lastenkin ajatukset sitten ajan myötä värittyvät. Juuri niin se menee.
Ihailen sinua, kun olet herännyt toimintaan ja antanut aikaasi tuollaiselle SPR:n toiminnalle.

4/6 | 

Kiitos kommentistasi Ei meidän osallistumisemme ystäväpalveluun mitään erityisen ihmeellistä ole. Toimin SPR:n vapaaehtoisena viime vuonna, jolloin kävimme kerran tai pari paikallisessa hoivakodissa tunnin verran juttelemassa asukkaiden kanssa. Usein otin lapset mukaan. Se oli mitättömän pieni osa omasta ajastani mutta heille iso asia. Ajattelimme aloittaa toiminnan uudestaan loppuvuonna, kun lopetan toisen vapaaehtoistyöni Diakonissalaitoksen Amigo-mentorointiohjelmassa. Jätin ystävätoiminnan tauolla Amigo-ohjelman vuoksi, sillä kaikkeen ei aika riitä.

5/6 | 

Mahtavaa, että olette löytäneet käytännöllisen tavan auttaa juuri nyt. Eikö ole ihana ajatus että se, mikä teille on tarpeetonta, voi olla jollekin toiselle korvaamaton apu!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viime viikkoina on tapahtunut kaikenlaista. Hyviä asioita, onneksi. Näyttää siltä, että olen uuden edessä. Muutos on tosin ollut vireillä jo pitempään.

Epäröin vielä hieman, uskallanko mennä eteenpäin, mutta vähitellen suunta alkaa selkiytyä. Uskaltaisiko? Onko muutos varmasti parempaan päin?

Kerron myöhemmin lisää.

In any given moment we have two options: to step forward into growth or to step back into safety. - Abraham Maslow

// Otin tämän kuvan tällä viikolla eräänä aamuna lenkillä koiran kanssa. Löysin sattumalta siihen sopivan mietelauseen.//

Tämä vireilä ollut muutosprosessi on syynä tilapäiseen blogihiljaisuuteen. En ole ehtinyt kirjoitella ja vielä vähemmän lueskella muiden blogeja. Olen pahoillani.

Wish me luck! Palataan pian.

---
Recently there have been some changes emerging in my life. Good things, I'm very fortunate in many ways. Nevertheless I'm still a bit uncertain whether I'll dare to take the step into new. Will I? Should I?
I'll tell more soon. I'll be back!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (26)

20/26 | 

Ehdottomasti kannattaa tarttua tilaisuuteen, jos se vaan yhtään tuntuu oikealle ratkaisulle. Aina voi ottaa askeleen taaksepäin, jos homma ei toimi, mutta varmasti katuisit sitä ettet ottanut harppausta eteenpäin ja katsonut mitä uusi tuo tullessaan. Tsemppiä muutoksen tuuliin :)

22/26 | 

Tsemppiä muutospähkäilyjen keskelle!

Minä olen hakenut muutosta, mutta aina on tullut joku este ja olen jämähtänyt vanhaan. Itse olisin aivan valmis johonkin uuteen :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hessu ja Hipu vuonna 2007, 0 ja 3-vuotiaina

Hipu ja Hessu keväällä 2015, 8- ja 11-vuotiaina

Parin viime viikon aikana olen kovasti miettinyt lasten vauva-aikaa ja lapsentahtisuutta eli sitä, että perhe elää vauvan ehdoilla, sopeutuu vauvan tahtiin, eikä päinvastoin. Mehän pitkälti hoidimme lapsemme näin vauva-aikana.

Uskallan väittää, että hoidimme vauvamme tosi hyvin. Vauvan joka itkuun reagoitiin ja yleensä nopeasti, aina oli rinta tarjolla ja molempia pidettiin valtavasti sylissä. Erityisesti esikoisen kanssa elämä menikin totaalisesti uusiksi vauvan myötä.

Esikoinen oli suuritarpeinen vauva. Hän ei huolinut tuttia, ei ensimmäiseen puoleen vuoteen nukkunut muualla kuin sylissä tai kantoliinassa eikä oikeastaan huolinut muita lohduttajaksi kuin äidin. Pikkuveli ei ollut kovin paljon helpompi tapaus, mutta huoli sentään tutin lohduksi ja sai näin unen päästä kiinni myös muualla kuin (äidin) sylissä. Molemmat lapset olivat aika itkuisia vauvoja eli hereillä ollessaan olivat vain lyhyen aikaa tyytyväisiä ja pian alkoivat kitistä, kun olivat jotain vailla.

Niinpä meillä kummankin lapsen ensimmäinen vuosi meni siinä, että yritimme pitää vauvat tyytyväisinä - ja siinä välissä syödä, nukkua, hoitaa kodin ja huolehtia omasta hyvinvoinnistamme (välillä enemmän, yleensä vähemmän - tämä saattoi tarkoittaa esim. kävelyhetkeä metsässä tai piipahdusta pihalla viemässä yksin roskapussi ulos). Elämä oli melkoista selviytymistaistelua, eikä parisuhteen tai ystävyyssuhteiden hoitamisesta tai harrastuksista juurikaan voinut puhua.

Mitään en kadu, ja tekisin kaiken samoin uudestaan, jos vain jaksaisin. Uskon myös, että vaivannäkö kannatti - lapsemme ovat nykyään mielestäni niin empaattisia, sosiaalisia ja tasapainoisia. Vaikka molemmat ovat jo isoja koululaisia, heitä saa edelleen myös sylitellä, mikä on itselleni tosi tärkeää. (En tosin tiedä, onko seesteinen nykytila syntynyt varhaislapsuuden hoidon ansiota vai siitä huolimatta...)

Oma jaksamiseni oli kuitenkin molempien vauva-aikana koetuksella. Niinpä ei kannata ihmetellä, miksi en halua kolmatta lasta. Toisaalta nyt, kun 40 alkaa olla mittarissa, on ihan biologisestikin minun aikani lisääntyä mennyt jo ohi. Mutta pääsyy siihen, ettei meille tullut kolmatta lasta on se, että en jaksaisi hoitaa kolmatta vauvaa yhtä hyvin kuin kahta ensimmäistä. Se taas olisi mielestäni lapselle väärin, sillä jokainen vauva ansaitsee vain parasta.

Niinpä otimme sitten...koiran. Pennun myötä olen miettinyt paljon tätä vauvantahtisuutta, sillä fanaattisten koiraharrastajien joukossa on käsittääkseni olemassa myös ilmiö nimeltä koirantahtisuus - se että perhe sopeutuu koiran tarpeisiin eikä päinvastoin. Pentuhan on myös vauva, eläinlapsi. Koiran ehdoilla emme kuitenkaan ole alkaneet elää.

Australian labradoodle pentu Napsu 3.8.-15 11-viikon ikäisenä

Toki tuo pentu on pieni, mutta se ei kuitenkaan ole ihminen, joka olisi minulle itseäni tai perhettäni tärkeämpi. Siksi esim. pentu saa kyllä hetken inistä pentuaitauksessaan ja tarvittaessa vaikka pissata aitauksen nurkkaan paperinsa päälle, vaikka onkin perheen pienin, jos minulla sattuu olemaan ruokailu kesken tai mikäli kuopus haluaa pelata kanssani juuri sillä hetkellä lautapeliä. Ihmisvauvojen kanssa emme toimineet näin.

Allergiani takia en ole myöskään ole ottanut pentua sänkyyni, kuten monet koiraihmiset tekevät. Ensimmäisiksi öiksi siirsin sänkyni siihen huoneeseen, jossa pentu nukkuu, mutta pian siirryin nukkumaan portin taakse, ja kun yö yöltä siirsin patjaani kauemmas portista, pääsin jo viikon kuluttua takaisin omaan sänkyyni. Vertailun vuoksi lapsemme alkoivat nukkua omassa huoneessaan vasta yli kolmevuotiaina.

Emme siis täysin hoida uutta perheenjäsentä Tuire Kaimion oppien mukaan, eläimen ehdoilla. Hipukin totesi Kaimion kirjan luettuaan, että sen ideologian mukaan olisi mahdollista toimia, ellei olisi mitään muuta elämää kuin koiranhoito...

Onko teillä vauva tai lemmikki sopeutunut perheen elämänmenoon vai toisin päin?

----
Recently, thanks to our puppy dog, I've been thinking a lot about the different ways of taking care of a baby. There are varying ideologies and ours was attachment parenting: we adjusted our lifestyle  to baby's needs. This paid off - our children are now happy, empathetic and balanced schoolkids. However, this was quite an exhausting way of  living. I don't think I could take care of a third child that way. This is one of the reasons why I don't want to have another baby. I wouldn't be able to breastfeed every second hour and be available for baby day and night, as I should, because I think that a baby deserves only the best.
Therefore instead of having a third child we adopted a puppy dog. He is a baby, too, but he's just an animal and seems to be happy with the second best service level. This means that our family has not adjusted our life according to the needs of the puppy but instead he is trying to fit in to our family's lifestyle.
How has your life changed after having a baby or a pet?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (18)

1/18 | 

Vauvan tahtiin mentiin. Elämä meni uusiksi, ykköstä imetin puolen tunnin välein päivisin ja kahden tunnin välein öisin. Pitkät automatkat olivat aivan kamalia, joten ei pahemmin reissattu. Kakkosta ei ihan yhtä tihesti tarvinnut imettää, mutta ei taas viihtynyt muualla kuin sylissä. Kantoliinoissa olivat molemmat paljon. Ikäeroa lapsilla 1v9kk, joten aikamoinen muutos oli esikoisellekin sisaruksen syntymä. Nyt on seesteinen vaihe (10 ja 12v), mutta murrosiässä ovat varmaan yhtä aikaa :D. Mutta nyt tuntuu että perheen tahti on se yhteen soviteltu tahti eikä yksistään lasten "sanelema".

Kissat toki pyörittää meidän huushollia miten tykkäävät, sen verran on rajoitettu että jos yöllä menevät ulos niin sisälle ei takaisin päästetä paitsi kovilla talvipakkasilla :D.

2/18 | 

Meilläkin yritetään mennä lapsentahtisesti, mutta toki tässä on muitakin muuttuvia tekijöitä - etenkin kun niitä lapsiakin on kolme, joiden tahtiin pitäisi yrittää mennä. :) Mutta joo, puumerkkiä jättämässä pitkästä aikaa. Ja onnea mahdolliseen uuteen blogiportaaliin! Toivottavasti tunnet olosi kotoisammaksi.

3/18 | 

Me uskalsimme vielä yrittää pikkuveljeä, kun ajattelimme että eihän se pikkuvauva-aika toisella kerralla voi samanlaista olla... ,) Ehkä me vain emme osanneet sitten hoitaa noita vauvoja :P
Meidän pentu osaa jo inisemällä pyytää pissalle, eikä kakka ole tullut sisälle enää aikoihin, eli hyvältä näyttää! Yökuvioista en ole ihan varma, koska nukun eri huoneessa korvatulpat korvissa.

4/18 | 

Niin paljon onnea koiruudesta! Täälläkään koirat eivät sängyssä makoile. Minullakin ollut koira-allergia enkä halua että puhkeaa uudelleen, mutta haluan kyllä nukkua yöni myöskin puhtaissa lakanoissa, en karvaisissa ja hiekkaisissa. :) Samu nyt on niin valtava, ettei sänkyyn mahtuisikaan, siellä välissä riittävän usein on pienin lapsemmekin. Onko kotimme "hullujen huone" no on kyllä. ;)

5/18 | 

Allergiat ovat niin kurja juttu :/ Meilläkin epäiltiin niitä kun esikoinen nukkui niin lyhyissä pätkissä päivin ja öin. Allergioita ei kuitenkaan koskaan löytynyt. Sen sijaan luulen että refluksi taisi vaivata.
Sanotaan että jos yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Teille on tainnut lapsiluvun kanssa käydä niin?

Anonyymi
6/18 | 

Meillä on myös 6 kk jack russeli ja aloitettiin mainitsemasi kirjan opeilla, kunnes huomattiin että eihän kirjan mukaan opettaminen sovi ollenkaan rämäpää jack russelille. Meidän pentua ei tarvitse opettaa erikseen auton kyytiin, tapaamaan muita koiria tai vieraassa paikassa nukkumiseen. Se on kulkenut meillä mukana ihan jokapaikassa mihin mekin ollaan menty ja samalla opetettu tavoille EI sanaa käyttämällä ja iloisesti kehumalla. Lentokoneen nousuissa ja laskuissakin pentu vaan veteli sikeitä vatsapuoli ylöspäin. Luulenkin että sama pätee niin lasten kuin koirien kasvatuksessa. Koirat ovat yhtälailla yksilöitä kuin lapsetkin. Toiset koirat haukkuvat ja itkevät koko yön monta viikkoa vaikka mitä tekisit ja toiset nukkuu niinkuin meidän, heti alusta 23-11 omassa pedissään.

7/18 | 

Samaa mieltä. Meidän koiruus ei kaikkiaan ole varsinainen rämäpää, esim. äänien suhteen se on vielä vähän arka, pikkuinen kun on. Mutta ihan pehmeimmästä päästäkään se ei ole, sen verran nopeasti näyttää oppivan esim. automatkustamisen tai yönukkumisen salat. Missään vaiheessa se ei öisin ulissut koska minä nukuin aluksi lähellä. Välillä se vain vinkuu, jos jokin vaivaa

8/18 | 

Meillä kanssa mentiin vauvan tahtiin ja sen vuoksi lapsia onkin vain yksi, koska hänoppi meidän tahdin vasta kolme vuotiaana :)

Koiria on kaksi ja ne oppivat meidän tahdin aika pian. Pissa ja kakkahommat hoitui puolen vuoden sisällä ulos. Nykyään nukkuvat niin kauan kun mekin, viikolla herätään aiemmin ja viikonloppuna myöhemmin. En ole edes ruoka-aikaa niille opettanut, kun aina ei omat aikataulut pysy samoina. Iloisilta tuntuvat ja meillä nukutaan päivät sängyssä, yöt omilla paikoilla....lepsukka kun olen

9/18 | 

Kiitos sinulle kommentista Toivon että koiravauvan kanssa elämä rauhoittuu jo ensimmäisen puolen vuoden jälkeen, saas nähdä... Siinä ajassa se toivottavasti on ainakin sisäsiisti ja syökin harvemmin.

10/18 | 

Meilläkin menty vauvojen ehdoilla. Esikoisen vaikeat allergia pitivät meitä välillä hereillä. Meille olisi se kolmaskin vauva kelvannut, mutta luovutettiin kun viisi vuotta oli yrittämistä kulunut. Nyt ollaan ihan tyytyväisinä isojen lasten kanssa ja aletaan nauttia siitä omasta ajastakin silloin tällöin.

11/18 | 

Noin se meilläkin meni - vauvojen ehdoilla ja lasten ehdoilla elettiin oikeastaan niin kauan, kun he jo alkoivat itsekin vähän pärjäillä - sitten joskus teini-iän jälkeen;) Enkä ole katunut minäkään.
Meille ei tullut tuota koiratahtisuutta vaan kissatahtisuus - ja todellakin, tuo kissaveijari pyörittää tätä huushollia miten tahtoo - vaikka alunperin olin ihan muuta päättänyt;)

12/18 | 

Sinä olet Tiia supernainen! Meillä esikoinen nukkui parin tunnin pätkissä vain puolisen tuntia ja molemmat ovat olleet perusterveitä, lukuun ottamatta kuopuksen vauva-astmaa. Koirakin on oikeasti tosi kiltti, nukkuu edelleen hurjan paljon ja viettää jo yönsä yksin eri huoneessa. Minä olen päässyt helpolla...
Kiitos onnitteluista

13/18 | 

Hihii - vai lapsen tahdissa mennään vielä teini-iän jälkeenkin, hmmm... ;)
Minä yritän kovasti taistella vastaan, jotta en antautuisi koiran valtaan. Minulla kun on taipumus hurahtaa kaikenlaiseen :P

Anonyymi
14/18 | 

Vauvojen ehdoilla oli pakko mennä, koska eipä heitä kauheasti voinut määräillä :) Esikoinen oli tosi helppo ja tyytyväinen vauva. Kaikki oli "täydellistä". Toisen lapsen kohdalla kaikki muuttui. Vauva heräili ja oli melkeimpä kokoajan kärttyinen, eikä mokoma nukkunut edes kunnon päiväunia. Tämän lisäksi meillä oli rakennusprojekti ( mies kokoajan rakennuksella) ja minä sairastuin vakavasti. Myös lapsella oli rakenteellinen vika, joka piti leikata. Aikamoista selviytymistaistelua oli arki silloin, kun ei ollut juuri sukulaisistakaan apua. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti helpottamaan elämä. Lapsi oppi liikkumaan, niin kitinä vähentyi. Minäkin selvisin kovan lääkityksen ansiosta. Selvää tämän ruljanssin jälkeen oli, ettei enää lapsia.
Nyt kun lapset on isompia, tuntuu että oman elämänsä on saanut jälleen takaisin.

Koiravauvan kanssa pääsee kyllä helpommalla, nehän kasvavat aikuiseksi parissa vuodessa. Sänkyyn en minäkään koiraa ottaisi, vaikka niistä tykkäänkin.
Kiitoksia muuten kivasta blogista :)

Tytti
15/18 | 

Meillä on kaksi koiraa ja viimeisenä tulokkaana vauva. Kaikkien tahtiin yritetään mennä. Rakkaita perheenjäseniä on vaikea laittaa tärkeysjärjestykseen. Perhepeti on siis aika täynnä, mutta sopu sijaa antaa.

Meri***
16/18 | 

Minä näin läheltä, mitä tapahtuu, kun koira opetetaan minuuttirytmiin - se todella halusi ulos tai ruuan eteensä silloin, kun oli sen tottunut saamaan. Kun itse otin koiran, päätin, että sitä virhettä en tee. Koira sai pienestä pitäen tottua siihen, että asiat tapahtuvat kyllä tietyssä järjestyksessä, mutta siihen aikaan, mikä vuorotyöläisen elämässä milloinkin on mahdollista. Se saa aamuruuan joskus klo 5, joskus vapaalla, jos teemme pitkän aamulenkin, saattaa ruoka tulla klo 11. Jne. Tämän myötä koira ei koskaan edes yritä pomottaa - se tietää asioiden tapahtuvan ajallaan, eli sillä minun kulloinkin päättämällä ajalla.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Meillä on myös elämä koiran kanssa luiskahtanut epäsäännölliseksi ihan vahingossa, ei mitenkään tietoisesti :) Esim. arkisin kotona koira saa iltaruoasta yleensä joskus 18-19 maissa mutta nyt lomalla se on syönyt toisinaan vasta klo 21-22 maissa. Kiva kuulla että se on hyvä eikä huono juttu :)

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Heinäkuu meni ohi jotenkin aivan huomaamatta. Suurimman osan kuukaudesta olin töissä mutta aktiviteettia riitti.

Kuvittelin töissä, että olisin hiljaisena aikana vain hieman järjestellyt papereita, arkistoinut ja siivonnut kaappini. Vähänpä tiesin: hiljainen aika ei missään vaiheessa koittanut, vaan hommaa riitti ihan normaaliin tahtiin loppuun asti. Lisäksi vapaa-ajalla liehuimme siellä sun täällä - maalla, Porissa ja eri paikoissa ystäviä tapaamassa.

Touhukkaan alkukuun jälkeen tuntui ihan mukavalta, että alkoi loma ja jäimme kotoilemaan koiranpennun kanssa. Pennun mukanaan tuoma työmäärä vain yllätti. Alkuaika on ollut kuin pikkuvauvan ja taaperon kanssa yhteensä: ylimääräistä siivoamista, pyykkäämistä, ruoanlaittoa ja pikkuisen vahtimista.

Tänään lähdimme kotityöleiriä pakoon mummoloiden lihapatojen äärelle vielä viimeisen lomaviikkoni ajaksi. Matka meni hienosti - selvisimme yhdellä pissa- ja yhdellä kakkatauolla ja muuten perheen pienimmäinen nukkui rauhallisesti koko viiiden tunnin automatkan ajan.

Collage about my July - www.ruuhkavuodet.net

Tein kollaasin Instagramissa heinäkuussa julkaisemistani kuvista. Osallistun kuvilla Pieni Lintu -blogin kuukausikollaasihaasteeseen. Kuvista huomaa, että kurja sää ei ole oikeastaan haitannut, kuukauteen on kuitenkin mahtunut monta mukavaa hetkeä. Tosin kesähaavelistaltani suurin osa jutuista on edelleen "suorittamatta", mutta ehtiihän sitä tulevina kesinä, jos on oikeat kesäkelitkin.

Itse asiassa sen jälkeen, kun pentu tuli taloon, ei ole paljoa ehtinyt säätä huomatakaan. Ylipäätään omaan napaan tuijottaminen ja netissä surffaaminen on tämän elämänmuutoksen myötä vähentynyt, mikä on pelkästään hyvä juttu.

Mitähän alkanut uusi kuukausi tuo tullessaan? Puolentoista viikon kuluttua meillä alkaa erilainen arki, kun palaan töihin, pentu jää kotiin ja lasten koulu alkaa. Kuinkahan se meiltä alkaa sujumaan?

Oletko jo itse täysillä valmis arkeen? Tuoko se sinulle uutta vai solahdatko takaisin tuttuihin kuvioihin?

---
The past July was surprisingly hectic, busier than normally. For the whole month I was waiting for the quiet time to begin at work but it never did. In addition we also traveled and did many things during the evenings and weekends. 
At the end of the month I started my summer vacation and the things got even more hectic when the puppy dog arrived in the house. It's been almost like having a newborn baby or a toddler at home - the amount of extra cleaning and keeping an eye on the little one has surprised me!
With this photo collage I take part in the photo collage challenge of Pieni Lintu blog.
However, I think this is a good change. I've had less time to stare at the mirror and to worry about the lousy summer weather. In fact I haven't even had time to notice what the weather has been like.
After the next week we will return to the everyday routines when the kids will go back to school. I'm wondering what it will be like now, that we have this new member in the family.
Do you have plans for August?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (13)

1/13 | 

Minä odotan intoa puhkuen arjen alkamista. Tunnen, että minulla on valtava duuniflow ja odotan, että pääsen suunnittelemaan syksyn kursseja. Minun kohdallani syksy jatkaa osittain samaa, tosin töitä minulla on sovittuna reilusti enemmän kuin esim. viime syksynä oli (joka oli yrittäjyyteni ensimmäinen syksy). Mindfulness-ohjaajaopintoni jatkuvat ja lokakuussa aloitan vielä uudet opinnot ja niistä olen tosi innoissani. Opiskelen lasten tunnetaito-ohjaajaksi ja siitä odotan myös omaa kasvuprosessia ja syvempää tutustumista omiin tunteisiin.

Mukavaa viimeistä lomaviikkoa! Itse aloittelen töitä sillä ajatuksella, että en tee ihan täysiä päiviä vaan jätän aikaa myös mahdollisille uimaretkille tms. lasten kanssa, sillä taitaa olla kesän paras viikko sään puolesta tulossa.

3/13 | 

Mieheni oli töissä heinäkuun. Nyt elokuussa on pari viikkoa lomalla. Tää ei ole enää samanlaista kuin kesäkuun rentoilu Espanjassa, vaan pikkuhiljaa valmistaudutaan arkeen. Minä olen vielä vuoden kotona, mutta kohta alkaa pyöriä harrastukset, kerho ja koulu. Mukavaa Elokuuta!

4/13 | 

Mieheni oli töissä heinäkuun. Nyt elokuussa on pari viikkoa lomalla. Tää ei ole enää samanlaista kuin kesäkuun rentoilu Espanjassa, vaan pikkuhiljaa valmistaudutaan arkeen. Minä olen vielä vuoden kotona, mutta kohta alkaa pyöriä harrastukset, kerho ja koulu. Mukavaa Elokuuta!

5/13 | 

Mieheni oli töissä heinäkuun. Nyt elokuussa on pari viikkoa lomalla. Tää ei ole enää samanlaista kuin kesäkuun rentoilu Espanjassa, vaan pikkuhiljaa valmistaudutaan arkeen. Minä olen vielä vuoden kotona, mutta kohta alkaa pyöriä harrastukset, kerho ja koulu. Mukavaa Elokuuta!

6/13 | 

Ihanaa että voit olla vielä vuoden kotona! On myös tosi järkevää että valmistaudutte jo arkeen. Minä olen yrittänyt tolkuttaa koululaisille että pitäisi jo alkaa mennä ajoissa nukkumaan, kun ensi viikolla alkaa koulu, mutta naputus kaikuu kuuroille korville... :P

10/13 | 

Arki rysähtää päälle minulla heti huomenna. Sähköpostien perusteella näyttäisi, että heti ei ole mitään tulossa niskaan. Lasken sen varaan, että ainakin ma-ti ehtisin juoda kahvit ja lounastaa rauhassa ;)

Keksin itselleni hyvän kannustimen huomisaamuksi. Räjäytimme koko kodinhoitohuoneen sisällön olohuoneeseen. Oikeastaan ihan kiva lähteä siistiin työpaikkaan ja jättää mies järjestelyhommiin :D :D :D

Mukavaa viimeistä lomaviikkoa sinulle!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat