Kirjoitukset avainsanalla pelit

Hesarissa oli uutinen, joka kosketti minua. Sen mukaan likinäköisyyden yleistymisellä voi olla yhteys lasten vähentyneeseen ulkoiluun.

Tätä minä olen ounastellutkin! Kuulin aiheesta ennakkotietoa viime vuonna, kun kävimme Hipun kanssa silmälääkärissä.

Elämä kouluikäisten lasten kanssa on jo monin tavoin kauhean mukavaa, mutta minua harmittaa kun meidän lapset eivät kotona suostu lähtemään ulos ilman kavereita. Olen pitänyt itseäni vanhanaikaisena kasvattajana, kun jaksan jankuttaa aiheesta. Lasten ollessa pienempiä tapasin sanoa, että ulkona lapsesta tulee punaposki mutta sisällä piimänaama.
 

Uraäidin Ruuhkavuodet
 

Likinäköisyys on minulle peikko, sillä sain ensimmäiset miinuslasit jo ekaluokan syksyllä. Kuvassa vasemmalla on ensimmäiset kehykseni (mallia Top Gun), joita käytin pari vuotta. Oikealla on nelosluokan koulukuva, johon mennessä miinusta oli jo tullut lisää.

Pullonpohjieni paksuus kasvoi tasaisesti niin, että aikuisikään mennessä minulle oli kehittynyt voimakas likitaitteisuus, -12,5 diopteria. Olin täysin riippuvainen rilleistä - aivan avuton aina tammikuuhun 2013 asti, jolloin silmäni leikattiin.

Olen seurannut huolestuneena tytärtäni, joka istuisi mielellään koko ajan nenä kiinni kirjassa. Tyttö sai miinuslasit pari vuotta sitten ja kasvupyrähdyksen myötä lasit piti uusia viime vuonna, sillä lisää miinusta oli tullut kokonainen diopteri vuodessa.

Käytännön elämä rillipäänä oli itselleni hankalaa. Lisäksi aiheeseen liittyy muistoja kiusaamisesta. Meidän luokalla alakoulussa oli poika, jota pilkattiin rillihirviöksi koska hän käytti silmäsairauden vuoksi erikoislaseja. Lapset  voivat olla julmia toisilleen. Samastuin pojan tilanteeseen voimakkaasti, olihan hän pikkuserkkuni. Meillä oli rillipäiden kerho. Tuntui kuin minuakin olisi kiusattu. Ehkä kiusattiinkin?

Yläasteella ja myöhemmin aikuisiällä käytin piilolinssejä niin paljon, että piilareista piti luopua kokonaan koska sarveiskalvoni lopulta arpeutuivat. Oli suuri helpotus, että vähitellen kehittyi tekniikka, jolla minunkin silmäni oli mahdollista leikata.

Minulle ei tehty tavallista laserleikkausta, vaan silmieni etukammioihin asetettiin pysyvästi linssit, ikään kuin ikuiset piilolinssit. Leikkaus ei ollut täysin riskitön, minkä vuoksi käyn loppuelämäni silmälääkärin tarkastuksessa puolen vuoden välein. Leikkauksen vuoksi minun on myös pidettävä kukkarossa aina pieniä kortteja, joiden sisältämä tieto kertoo onnettomuustilanteessa sairaanhoitajille, että silmissäni on ylimääräistä silikonia.
 

Uraäidin Ruuhkavuodet
 

Paras siis olisi, jos lapsi välttyisi voimakkaalta likitaitteisuudelta. Nyt näyttää myös olevan yksinkertainen keino, jolla asiaan voi vaikuttaa: nenä irti kirjasta, tietsikka-/pleikkaripelit seis ja ulos leikkimään!

Päivän uutinen sai minut pohtimaan pitäisikö meilläkin kokeilla systeemiä, joka on havaittu hyväksi muutamien tuttavien perheissä. Heillä lapset saavat pelata vain sen verran kuin ovat olleet ulkona. Kirjojen ahmimiseen tämä ei tietenkään vaikuta, ja toisaalta lukeminen taas on muista syistä hyvä juttu...

Silti tuntuu että tässä asiassa voi kerrankin sanoa: eläköön vanhanaikainen kasvatus!

--------
In today's newspaper there was an interesting article which touched me deeply: the amount of time spent indoors reading and the amount of time spent outside might be related to children's myopia which is increasing fast in the Western world.
I suffer from exceptionally strong myopia: I used to wear -12,5 glasses before my eyes were operated a couple of years ago. My daughter already has glasses and I'm worried because my both school-aged children hesitate to play outside.
Now I have a good reason to stop them from extra reading or playing computer/video games. Outdoors is the way in our family from now on!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolkuvlog @Vlogia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

saint
1/1 | 

Hmm. luin myös tuon artikkelin.
Liikuin lapsena aina, kesät talvet. Elokuussa, kun koulu alkoi, oli hiukseni palaneet oljenvaaleiksi mustantummanruskeasta. Hampaat, kämmen- ja jalkapohjat olivat ainoat vaaleat koko kehossani. Näytin siltä, kuin minua ei olisi pesty koko kesänä?
Silmälasit sain kasvupyrähdyksen jälkeen, olisko ollut -1.75 vahvimmillaan ja hajataiton korjaus.
Ikänäkö korjasi tilanteen ja nyt tarvitsen pari diopteria lukulaseissa.
Kaukonäköni on aivan huippuluokkaa.
Veljeni on pari vuotta nuorempi ja häneellä on nyt suht.vahvat lukulasit, ilman hän ei 'näe lukea mitään'

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva:Minecraft.

Jos kotonasi on kouluikäinen poika, Minecraft on varmaan teilläkin suosittu puheenaihe? Meillä innostus alkoi joskus syksyllä. Minecraft sitä ja Minecrat tätä. Tuntui, että pojan puheissa vilisivät vain stevet, endermanit, possut sun muut - aivan kuin hän ei enää muuta osaisi ajatellakaan! Hassuinta oli, että meillä ei vielä tuolloin edes ollut koko peliä, vaan sitä vasta manguttiin armottomasti joka päivä.

Teimme Hessun kanssa diilin. Olin jälleen kerran väsynyt kaoottisiin aamuihimme. Sovimme että poika yrittäisi tsempata ja joka aamusta, jolloin ei kiukutella, hän saisi rastin ruutukorttiin. Viikko meni uskomattoman hienosti! (Hessun kanssa nämä lasten "bonusjärjestelmät" ovat muutenkin toimineet erinomaisesti.)

Kun kortissa oli seitsemän rastia, latasin sopimuksen mukaan tabletille Minecraftin. (Silloin kyllä vähän harmittelin, että emme sopineet pitemmästä ajasta.) Minecraftin pelaaminen kuten muukin tabletilla räpeltäminen laskettiin mukaan muuhun ruutuaikaan, jota edelleen yritämme rajoittaa tuntiin päivässä, vaihtelevalla menestyksellä.

Olin iloisen yllättynyt, että homma ei riistäytynytkään täysin käsistä. Aluksi peli kiehtoi poikaa armottomasti, mutta aika mukavasti hän pysyi annetussa aikarajassa. Viikonloppuisin tosin on hankalaa pitää pelaaminen tunnissa, koska kotona ja telkkarin äärellä yksinkertaisesti vietetään enemmän aikaa.

Aloin kuitenkin katua hankintaani tässä eräänä iltana, kun poika itkeskeli sängyssä iltasadun jälkeen. Syynä oli eräs Minecraft-video. Sinänsä se ei ole surullinen tai väkivaltainen, mutta erään hahmon kohtalo sai pojan surulliseksi. Poika katsoi videon uudestaan isän kanssa, turvallisissa olosuhteissa, mutta oli silti lohduton hahmon kohtalon vuoksi.

Hessulla on vilkas mielikuvitus ja juuri sen vuoksi haluan rajoittaa pelaamista. Lisäksi hän on mielestäni vielä niin pieni, että toden ja mielikuvituksen raja videoissa hämärtyy, kun hän eläytyy niin voimakkaasti tarinaan mukaan. Hän on viime aikoina murehtinut kaikenlaista, myös tämä vaihe saattaa vaikuttaa asiaan.

Ja nyt poika toivoo syntttärilahjaksi, että lataisimme Minecraftin pleikkarille...

Kasvatusperiaatteenani on aina ollut: "Anna lapselle se, mitä lapsi tarvitsee. Se ei välttämättä ole sama, mitä lapsi haluaa." Joskus tuntuu, että erikoistaitoni on tuottaa lapsilleni (turvallisia) pettymyksiä. Syntymäpäivänä ei kuitenkaan haluaisi tuottaa lapselleen pettymystä.

Löytyisikö teiltä muita ideoita synttärilahjaksi Minecraft-fanille, joka tykkää myös legoista, kirjoista ja pikkuautoista? Jotain kehittävää ja sellaista, josta hän itse tykkäisi, mutta jotain joka ei imaise liikaa mukaansa pelin maailmaan. (Ja mielellään jotain, joka ei lisää kotimme kauheaa kaaosta.) Pojan synttärit ovat ensi viikon lopussa. Kitos avusta jo etukäteen!

P.S. Salaattia!-kirjan arvonnassa onni suosi seuraavia osallistujia: L for Love, Kati ja Minna M. Lähetän yhteystietonne Moreeniin, josta teille postitetaan voittokirjat. Onnittelut voittajille!
-----
Does your school-aged son play Minecraft? My 7 year old boy nowadays talks about nothing else than that game... Unfortunately some Minecraft videos have made him sad, too.
He will have his 8th birthday at the end of next week and he has asked me to download that game into our play station. I wouldn't like to.
Do you have any ideas for a birthday present which would be entertaining but also good for him? Any piece of advice is warmly welcome!


P.S. Following people won the book Salad Love in my lottery: L for Love, Kati and Minna M.  Congratulations!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tämä viikko oli monessa mielessä hyvä. Siihen mahtui mukavaa yhdessäoloa perheen kanssa ja myös ammatillisia elämyksiä.

Tuulia, Annu, Suski ja Marika.

(Osa näistä kuvista on vanhoja, mutta sehän tarkoittaa vain että elämässäni iloiset ja ihanat asiat toistuvat, mikä on mainio juttu.) Viime viikolla sydämeni sai sykkimään:

Luminen talvi

On ihanaa kun on oikea talvi, eikä sellainen pitkäksi venähtänyt, kostea syksy. Lumi tuo niin paljon valoa. Se tarkoittaa myös paljon mukavaa tekemistä.

Löysimme viime viikonloppuna kotimme lähistöltä uuden, hurjan pulkkamäen! Kuluneella viikolla olemme

♥ Etätyö

Teen yleensä vähintään yhden päivän etätöitä viikossa. Olen onnekas koska työnantajani suhtautuu joustavasti työn tekemisen paikkaan ja aikaan. Meillä ei mitata ensisijaisesti toimistossa istuttuja tunteja vaan työn tuloksia.

Etätyöpäivät ovat rauhallista, luovaa aikaa. Voi häiriöttä keskittyä isompiin projekteihin ja samalla saa aikaan myös vähän kotihommia. Laitan aamulla yleensä astianpesukoneen ja pyykkikoneen pyörimään, ripustan pyykit ruokatauolla ja  usein ehdin hakea myös lapset ajoissa koulusta.

♥ Työ
Tällä viikolla töissä on ollut harvinaisen antoisaa. Olin pari päivää koulutuksessa, jossa tuli oikeasti uusia ahaa-elämyksiä. Aidosti uudet asiat ovat minulle nykyään harvinaista herkkua, olenhan ollut samalla alalla ja vastaavanlaisessa tehtävässä jo pitkään ja yleensä tuntuu, että kaikki on tullut jo nähtyä. Lisäksi tuore tiimiläiseni on huikean taitava ja tehokas - on ilo ohjata hänen kaltaistaan työntekijää!

♥ Sing Star
Joulupukki toi Hipulle lahjaksi Pleikkarin ja Sing Starin. Se tarkoittaa ruutuaikaa, jonka minäkin hyväksyn!

Vaikka yleensä niuhotan lasten pelaamisesta, Sing Staria ei meillä lasketa

♥ Kierrätys eli 365-projektini
Sain vietyä perjantaina paikalliselle kirpputorille neljä valtavaa laatikollista tavaraa! *aplodeja* Kierrätysprojektini ovat siis myötätuulessa, vaikka en olekaan raportoinut niistä säännöllisesti Instassa,

♥ Hipu
Vietimme eilen kivan tyttöjen lauantain Hipun kanssa. Ohjelmassa ei ollut mitään erikoista kuten oppeeraa, kävimme vain tytön luistelutunnilla ja sen jälkeen ostoksilla. Meillä oli kuitenkin mahdottoman mukavaa.

Kotiin palattuamme tyttö lähti vielä kaverikseni metsälenkille. Siellä hän sanoi minulle jotain, jonka varassa jaksan pitkään. Näin henoa palautetta ei vanhempi usein kuule:

"Muiden äidit koko ajan huutaa niille tai määräilee, mutta sä et ole sellainen. Tuntuu, että sä luotat muhun ja annat mun itse päättää asioistani."

----
This week was a good week in many ways. I was challenged to list hearts this week - the kind of things which made me happy. Among them are this snowy winter, my rewarding work, possibility to work at home office, Sing Star game, my recycling project and my dear daughter who gave me special feedback today about my way of bringing her up. 

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:

Kommentit (12)

1/12 | 

Mukava että toteutit haasteen. Olipa kiva lukea :). Tuo viimeinen lausahdus menee kyllä äidin sydämeen. Voisiko vanhempana paremmin onnistuakaan

4/12 | 

Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Avantouinti on uskomattoman ihanaa! Olen jäänyt siihen ihan koukkuun. Siitä saa samanlaiset kicksit ja endorfiinit kuin raskaasta liikunnasta mutta paljon nopeammin. Ja avantouinnin kaikista terveysvaikutuksista ei vielä tiedetä puoliakaan...

6/12 | 

Mukava viikko teillä takana! Minä en ole koskaan uskaltautunut avantoon. Tuntuu, että monena kesänäkin järvivesi on minulle liian kylmää. Viime kesänä uin tasan kerran vaikka oli superlämmin kesä.

7/12 | 

Kiitos haasteesta Uraäiti. Sydämet sykähdyttävät. Otan kuitenkin aikalisää näitten kanssa, nimittäin olen parhaillaan flunssan kurimuksessa ja nyt ei sydämiä synny :)
Oli kiva lukea vastauksiasi. Sinulla on suloinen tytär!
Heleitä päiviä! Vielä minäkin täältä nousen :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vaikka meillä välillä vietetään laatuaikaa, niin paljon useammin kuitenkin ruutuaikaa. Tai ainakin vietettäisiin, jos lapset saisivat päättää.

Näin syksyisin, kun illat pimenevät eikä keli houkuttele ulkoilemaan, perheen yhteiset hetket olisi helppoa viettää ruudun ääressä. Telkkari, peli, pädi tai läppäri on vaivaton lapsenvahti: lapset viihtyvät itsekseen ja vanhemmat saavat rauhassa puuhailla omiaan.

Pelaaminen

Eilen uutisoitiin, että nykylapset käyttävät aikaansa eri tavalla kuin ennen: aikaa kuluu entistä enemmän tietokoneen parissa. Uutisen mukaan pelit ja tietokoneen välityksellä tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen voivat johtaa siihen, ettei lasta houkuta mennä muuhun harrastustoimintaan. Tänään taas toinen media kertoi, että erityisesti Yhdysvalloissa mutta myös meillä lapset viettävät yhä enemmän aikaa digilaitteiden parissa, juhlapyhinä enemmän kuin arkisin.

Meidän perheessä yritetään rajoittaa lasten ruutuaika enintään tuntiin päivässä, siihen suuntaanhan myös MLL opastaa.  Taidamme olla tiukapipoja. Olen ymmärtänyt, että joka toisen ekaluokkalaisen pääasiallinen illanviete on Mario & Sonic, ja jokainen itseään kunnioittava kymmenvuotias roikkuu päivät pitkät Instassa ja Facessa.

"Kun kaikki muutkin saa..." Tämä argumentti tulee vastaan yhä useammin nyt, kun molemmat lapset ovat koulussa samanikäisten ja isompien vaikutuspiirissä. Jos näitä juttuja uskoisi kaikessa, söisimme päivittäin vain hamppareita, ranskalaisia, limsaa ja karkkia, menisimme vasta puoliltaöin nukkumaan ja ostaisimme joka ikisen hilavitkuttimen, mikä markkinamiesten mieleen on joskus juolahtanut.
Lasten puheet voi jättää omaan arvoonsa, mutta tiettyjä muiden vanhempien perusteluja vähän ihmettelen.

Ruutuaika

Meillä on ollut muutama periaate lasten kanssa pienestä pitäen, joista edelleen yritämme pitää kiinni, vaikka tämä vuosien mittaan taitaa osoittautua yhä haastavammaksi.

  • Anna lapselle se, mitä lapsi tarvitsee. Tämä ei välttämättä ole se, mitä lapsi haluaa.
  • Rajat ovat rakkautta.
  • Vanhempien tehtävä on tuottaa lapselle turvallisia pettymyksiä.

Ruutuaikaan sovellettuna nämä periaatteet tarkoittavat, että en anna lapsen pelata tai töllöttää telkkaria, jos ulkoilu on jäänyt välistä tai kello alkaa kolkutella uniaikaa. Ruudun äärellä vietetty aika on aina jostain pois - usein jostain sellaisesta terveellisestä, jota kasvava lapsi tarvitsisi enemmän kuin diginäytön tuijottelua.

Mielestäni eka- ja neljäsluokkalaisen on paljon parempi pommpia ulkona trampoliinilla poskensa punaisiksi tai vaikka syventyä hyvään kirjaan kuin roikkua ruudulla. Liika ruutuaika tekee lapsen levottomaksi ja ärtyisäksi.

Ruutuaika

Aivan oma lukunsa on netin kiehtova maailma. Olette varmaan jo päätelleet, että Hipu ei diktaattori-vanhempiensa vuoksi toimi vielä sosiaalisessa mediassa toisin kuin ilmeisesti moni muu ikätoverinsa. Itse asiassa hänellä ei edes ole älykännykkää, ja nettiä lapset käyttävät yhteisellä pöytäkoneella, josta kaikki näkevät missä käyttäjä surffaa.

Olemme ottaneet ohjenuoraksi viralliset pelisäännöt: sosiaalisen median palveluilla on ikärajat, joita ei ole tuulesta temmattu. Niinpä Hipulla ei ole asiaa someen ennen kuin maagiset vuodet ovat täynnä. Lapsiparka?

Suhtautumiseni esiteinin some-selfieen on vähän sama kuin pillifarkkuihin ja napapaitoihin: kyllä aikuisuuteen ehtii myöhemminkin, ja siellä saa olla ihan kyllikseen. Lisäksi sosiaalisessa mediassa voi olla lieveilmiöitä, joilta haluan varjella lastani mahdollisimman pitkään: seksuaalista häirintää ja kiusaamista.

En jaksa uskoa, että lapseni joutuvat tietotekniikan apukouluun, vaikka vanhemmat ovatkin taantumuksellisia luddiitteja. Itse käytin World Wide Webbiä ensimmäisen kerran yliopistossa vuonna miekka ja kirves, kun tuo ihmeellinen tietoverkko oli noin vuoden vanha. Silloin yleisin hakukone oli vielä Netscape Navigator - Googlea kun ei oltu vielä keksittykään! (Kuva lainattu Wikipediasta.) Yläasteella aikoinaan en viitsinyt ottaa ATK:ta (automaattista tietojenkäsittelyoppia) valinnaisaineeksi, koska en tähdännyt kauppaopistoon tai konekirjoittajattaren uralle.

Huterista lähtökohdista huolimatta tässä sitä surffaillaan päivät ja illat, enkä mistään ole jäänyt paitsi. Uskon, että lapsenikin omaksuvat nämä taidot vaikeuksitta, koska ovat uudelle ahneita, kuten lapset yleensä.

Tätä harhaluloa tukee kokemus "henkilökohtaisen" tablettini hankinnasta viime kesänä. Kiikutin sen onnellisena kotiin sinä päivänä, kun lomarahat tulivat. Halusin nimittäin ruveta lukemaan Hesaria omalta tabletilta, se kun on paljon mukavampaa kuin kännykän pikkuruudun tuijottelu.

Vähänpä tiesin. Alta aikayksikön, saman tien kun uusi laite oli saatu pois suojamuoveista, jälkikasvu oli jo ladannut sinne Pou-pelin, oman meiliboxinsa ja ties mitä muuta. Sunnuntai-aamuisin, kun kuvittelin lukevani aamun uutisia pitkään ja hartaasti, tabletilla yleensä taltioidaan pieruääniä tai käsitellään naamakuvia.

Digimaailma on lasten tulevaisuutta ja nykypäivää. Kysymys on siitä, kuinka syvälle ja kuinka noeasti lapsensa antaa sinne sukeltaa. Itse haluaisin hieman hidastaa uppoamista. Odotellessa ehtii vaikka  jutella kaverin kanssa kasvotusten, leikkiä mielikuvitusleikkeja, kiipeillä ja juosta tai lukea satukirjaa - asioita, joille ei aikuisten maailmassa jää riittävästi aikaa ruudun varjossa.

Kommentit (6)

1/6 | 

Minulla myös samanlaisia ajatuksia kuin sinulla. Meillä ei kummallakaan pojalla (kolmas- ja viideluokkalaiset) ole vielä älykännykkää. Facebookin (ja muittenkin palveluitten) ikärajoista pidetään kiinni. Telkkaria pojat katsovat suht vähän, tällä hetkellä sieltä ei juuri tule enää heitä kiinnostavia ohjelmia, kun lastenohjelmaikä on ohitettu. Kuopus olisi kovin koukuttunut wii-peleihin ja hän pelaisi niitä vaikka koko päivän ellei meillä olisi rajoja pelaamiseen. En usko, että poikamme jäävät muista teknisesti jälkeen. Esikoinen ohjelmoi tietokoneella tosi näppärästi sellaisia juttuja, joista en itse ymmärrä mitään. Tietokonetta voi käyttää muuhunkin kuin pelaamiseen.

Ei hitsi ja minäkin muistan atk:n ja konekirjoituksen. Minulla oli valinnaisena aineena konekirjoitus ja tosi näppäräksi kirjoittajaksi opinkin. Olen myös opinnoissani tehnyt pari ekaa vuotta kirjoitustehtävät kirjoituskoneella. Kyllä oli hieno homma tehdä lopputyötä tietokoneella, kun ei tarvinnut enää korjausnauhaa käyttää. Ja vaikka näin alkeellisista lähtökohdista on mun tietotekninen ura lähtenyt liikkeelle, ajattelen nyt ihan näppärästi käyttäväni eri palveluja. Ja jopa bloggaan.

Itse en ole kenenkään tietoteknisistä taidoista huolestunut, uskon, että tässä aikakaudessa ei voi välttyä silti, etteikö niitä jossain vaiheessa oppisi. Enemmän olen huolissani siitä, mitä jatkuva kännyköiden, tietokoneiden ja pelien kanssa oleminen tuottaa lasten aivoille, heidän sosiaalisille taidoilleen ja tunnetaidoilleen. Ihmiset eivät toimi kuten koneet.

2/6 | 

Heippa, kiva lukea ajatuksistasi! Ja hauskaa, että meitä "taantumuksellisia diktaattoreja" on enemmänkin ;) Meilläkin tosiaan välillä tuntuu, että kuopus on ihan addiktoitunut pelaamiseen. Jos yhtään antaa pelata enemmän, hän ei juuri muusta puhukaan, elää vaan pelimaailmoissa.... Tsemppiä valitsemallanne tiellä - pysytään lujina lapsen asialla :)

3/6 | 

Mä olen kanssa omalla puolella kirjoitellut näistä ruutuhommista jonkun verran :) Olen joutunut lasten myötä muuttamaan paljonkin omia mielipiteitä ja käsityksiä pelaamisesta ja tällä hetkellä meillä rullaa näiden osalta aika kivasti. Isoimmaksi haasteeksi koen tällä hetkellä nimenomaan tuon ruutuajan määrittämisen. Meillä kun isoilta pojilta löytyy android-puhelimet joilla voi tehdä melkeinpä jo samaa kuin tietokoneillakin. Bussimatkat ym sujuu näppärästi puhelimen parissa, puhumattakaan muista suvantohetkistä päivien aikana. Todellista ruutuaikaa on hyvin hankala valvoa tai arvioida. Yritänkin enempi tällä hetkellä panostaa siihen että jutellaan esimerkiksi internetin sisällöstä. Oikeaoppisesta nettietiketistä ja hyvistä käytöstavoista netissä. Vuorovaikutustaidoista. Omat muksut on yllättäneet mut sillä miten analyyttisiä hekin osaavat olla. Ja miten paljon havainnoivat kavereistaan esimerkiksi pelien vaikutuksesta käytökseen. Olen saanut itse kaikista parhaat vinkit pelikasvattaja Mikko Meriläiseltä. Suosittelen tutustumaan tyypin höpötyksiin :)

4/6 | 

Kiitos vinkeistä! Täytyypä käydä kurkkaamassa lisää sun blogin puolelta. Meilläkin nimittäin eletään varmaan lopun aikoja tuon esikoisen netinkäytön rajoittamisen kanssa. Älykännykän hankkiminen voi olla lähempänä kuin uskoisi.

5/6 | 

Samoilla linjoilla kuin Kukkavarvas. Olen itse työni puolestakin aika sisällä sosiaalisessa mediassa, mutta ovat ne palvelut olleet osa jokapäiväistä elämääni muutenkin jo pitkään. Olen siis vähintään samanlainen somenatiivi kuin kouluikäiset lapseni, tai oikeastaan minulla on ollut sellainen etulyöntiasema, että olen itse päässyt opettamaan WhatsAppit ja Instagramit sun muut lapsilleni siinä vaiheessa kun ne ovat heitä kiinnostaneet.

Meillä lähdetään ensinnäkin siitä, että aikuiset määrittelevät rajat. Ja toisekseen siitä, että lapset ovat hirmuisen fiksuja. Kun he ovat noin 5-6-vuotiaina päässeet välillä pelailemaan tai etsimään juttuja netissä, olemme samalla käyneet jatkuvia keskusteluita siitä, mitä kaikkea "netti" ylipäänsä on. Ja nettiajat tapahtuvat tietenkin aina perheen yhteisellä koneella aikuisten läsnäollessa.

Esikoinen sai älypuhelimen kolmannen luokan keväällä, suunnilleen samoihin aikoihin kuin suurin osa kavereistaankin. Hänen kanssaan keskusteluita on käyty vieläkin enemmän. Luotan aika paljon tämän lapsen fiksuuteen, koska hän on osoittautunut luottamuksen arvoiseksi (ja koska olemme myös yhdessä käyneet läpi hänen puuhiaan puhelimella). Kaikkialle ei vanhempien katse ulotu. WhatsAppin suhteen, jossa lapsella on aivan oma sosiaalinen elämä koulu- ja harrastuskavereidensa kanssa, olemme puhuneet erityisen paljon mm. kiusaamisesta. Nämä ovat aina tosi paljon lapsikohtaisiakin asioita. Esikoisen kanssa on ollut suhteellisen helppoa. Luulenpa, että tuon seuraavana älypuhelinikään tulevan lapsen kanssa on haastavampaa. ;-)

Mutta, mikä tärkeintä: tietokoneajoista, telkkarin katsomisesta ja puhelimen näpräämisestä huolimatta koululaisemme ovat reippaita, fiksuja, urheilullisia,aktiivisesti harrastavia, kovasti edelleen leikkiviä ja sosiaalisia tyyppejä.

6/6 | 

Kiitos kommentista Päähenkilö! Mahtavaa, jos lapsenne ovat jo noin itseohjautuvia. Luulen, että esikoisen kanssa meilläkin homma voisi mennä noin mutkattomasti. Luotan jo kovasti hänen arvostelukykyynsä. Toisaalta tytöllä ei ole luontaista kaipuuta liikkumiseen tai ulkoiluun, vaan hän kaipaa siihen kannustusta. Rajaton ruutuaika voisi vaikuttaa tähän. Meillä on kuitenkin kokemuksia kiusatuksi tulemisesta, enkä haluaisi tarjota kiusaajille siihen yhtä uutta välinettä, joka on opettajien toimivallan ulottumattomissa.
Pikkuveljen kanssa ruutuajan rajoitukset ovat vielä tosi tärkeitä. Hänellä ei nimittäin vielä itsekontrolli pelaisi: ilman valvontaa hän voisi ihan hyvin pelata tuntitolkulla.
Kimurantteja nämä asiat ovat, ja tilanteet muuttuvat nopeasti. Joka tapauksessa oli kiva kuulla kokemuksistanne, että jossain perheessä nämä asiat voivat hoitua noin helposti.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat