Kirjoitukset avainsanalla kiitollisuus

Olen minäkin tyhjästä valittanut, kun surin niin kovasti lähimetsäni kaatamista. Tähän viikonloppuun asti harmistus tuntui jotenkin oikeutetulta, minähän jouduin kohtaamaan metsän hävityksen joka päivä vähintään kaksi kertaa, kun lähdin koiran kanssa lenkille.

"Entistä polkua pitkin ei enää voikaan kulkea, kun kaadettujen puiden rungot ja risut tukkivat sen. Voi kurjuutta."

"Koiraa ei enää uskalla pitää hakkuualueella vapaana, koska se voi rynnätä tielle, jonne on nyt suora näköyhteys. Kuinka ärsyttävää."

Sitten tuli pysäytys: perjantain terrori-isku Tukholmassa, niin pian Pietarin jälkeen. Tuli alitajuinen ahdistus: koska on Suomen vuoro?

Muistin taas, kuinka onnekas olenkaan, kun minulla on perhe, meillä on toisemme, olemme elossa ja terveitä.

Sitten koiramme Napsu sairastui yllättäen ja joutui loppujen lopuksi eläinlääkäriin tiputukseen. Syytä selvitetään edelleen.

Lemmikistämme otettiin eläinlääkärissä varmaan kaikki mahdolliset verikokeet ja röntgenkuvat. Katselin sitä, kun se makasi tippaletku tassussa rauhoitettuna tutkimuspöydällä ja vannoin, että en enää ikinä nurise turhista, jos vain uskollinen ystäväni tuosta tokenee. Lenkkeilen karvakorvan kanssa mielelläni pellolla tai vaikka pelkillä asvalttiteillä, kunhan saan sen terveenä takaisin.

Pienet huolet puhuvat, suuret ovat mykkiä, sanoi antiikin suuri filosofi Seneca.

Minä yritän nähdä jatkossa asiat hieman eri kulmassa, jotta voin esimerkiksi täällä blogini puolella puheillani jakaa enemmän iloa ja valoa eikä valituksia pikkuasioista.

Napsu-koira pääsi onneksi vielä samana päivänä kotiin lääkäristä ja jatkaa nyt toipumista kotioloissa. Pääsimme sen kanssa jo hakkuualueelle kävelemään. Onneksi viikonloppuumme on kuulunut myös normaaleja, mukavia asioita: lasten synttäritouhuja, harrastuksia, virpomista ja äänestäminen.

Tein Napsun toipumisen kunniaksi pienen videon lopputalven ja alkukevään ulkoiluretkistä:

Aikaisemmin murehdin, että entinen lähimetsämme on nykyään kuin sotatoimialue. Tänään katselin ympäristöä uusin silmin ja ajattelin, että sehän on oikeastaan kuin jostain Pekka Halosen tai Akseli Gallen-Kallelan kansallisromanttisesta maalauksesta. 

Mieheni arveli, että kesällä hakkuualueelle kasvaa kukkia. Mukavaa ajatella, että voimme mennä sinne kaikki yhdessä vaikka eväsretkelle.

Oletko sinä joutunut viime aikoina pysähtymään?

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin | Snapchat (Aino): @ainomarja

Kommentit (2)

C
3/2 | 

Napsulle paranemisia! Mitä oireita Napsulle tuli?

Meillä myöskin on hakkuuaukea tullut ihan hiljattain. Ennen meidän lähimetsässä pystyi mies metsästämään rauhassa, mutta ei enää. Mä inhosin puurunkojen ja oksien yli estejuoksua koiran kanssa (usein olin kumossa tantereessa). Mutta meidän koira rakastaa sitä hakkuuaukeaa. Se vetää sinne metsänsiimeksestä ihan hulluna ja katselee sitten innokkaana ympärilleen. Ollaan me sieltä muutamat jäniksetkin ajettu ylös.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Moikka ja kiitos kommentista <3 Napsulla on jo pitkään ollut ruoansulatusvaivoja. Se on joulusta asti syönyt huonosti, purrut eturaajojaan ja venytellyt usein ns. "rukoilija-asennossa" eli takapuoli pitkällä. Nämä oireet lääkärin mukaan kertovat ylävatsakivusta.

Viime viikolla se alkoi yhtäkkiä oksentaa rajusti. Se kuvattiin, eikä vatsalaukusta löytynyt vierasesneitä. Lääkäri määräsi sille pitkän antibioottikuurin ja vatsansuojalääkettä akuuttiin suolistoinfektioon ja nyt kokeillaan vielä jonkin aikaa erikoisruokaa.

Napsusta otettiin myös monenlaisia verikokeita ja ulostenäytteetkin. Tulokset tulevat pääsiäisen jälkeen.

Onneksi toipilas on taas jo reipas, höperö oma itsensä <3

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kiitollisuus on tunne, joka on helppoa unohtaa. Näin minulle on käynyt viime aikoina, kun on tapahtunut paljon kaikenlaista.

Kun menee lujaa ja elämä vie, on helppoa jäädä tuijottelemaan vain omaan napaansa. Koko alkuvuoden minäkin olen vain märehtinyt omia asioitani ja unohtanut, kuinka paljon hyvää elämä on minulle suonut.

Tajusin tämän kaiken eilen, kun pitkästä aikaa muistin antaa kiitoksen. Kävin lounaalla sellaisen ystävän kanssa, joka on puolivahingossa avartanut näköalaani ja keskusteluissamme tuonut esille sellaisia näkökulmia, joita en itse olisi tullut ajatelleeksi. 

Tällainen ihminenhän on kullanarvoinen. Kun menin häntä tapaamaan eilen, annoin hänelle kuohuviinipullon. Kerroin kuinka suuren vaikutuksen muutamat hänen ajatuksensa minuun tekivät ja että en olisi tässä ilman häntä.

Kun annoin lahjan ja huomasin hänen hämmennyksensä tajusin, kuinka vähän olen ketään viime aikoina huomioinut. Vaikka minulla on elämässäni niin paljon mistä olla kiitollinen. Esimerkiksi:

  • Perhe
  • Terveyttä
  • Koti
  • Työtä ja muuta mielekästä tekemistä
  • Ystäviä, jotka välittävät minusta

Tänään metsässä aamulenkillä katselin ympärilleni uusin silmin ja päätin jatkossa miettiä joka päivä asioita, joista voin olla kiitollinen. Se tekee hyvää sekä minulle että lähiympäristölleni.

Aurinko vilahti heti esiin pilvien välistä.

Mistä sinä olet tänään ollut kiitollinen?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (2)

Heli / Taikasaappaat
1/2 | 

Minulle kiitollisuus on asia, jota pidän tietoisesti yllä elämässäni. Nyt kun olemme eläneet remontin keskellä aika äärimmäisissä olosuhteissa (meille ei esim. tullut vettä yli kahteen viikkoon), olen tietoisesti kiinnittänyt huomiota hyviin asioihin, jotta remonttikaaos ei veisi liian alas mielialaani. Tänään olen kiitollinen perheestäni, terveydestä ja hyvästä vireystasostani, itse luomastani unelmieni työstä, ystävistäni ja eilisistä hyvistä kohtaamisista. Lisäksi nyt on viikonloppu ja aurinko paistaa ihanasti.

Mukavaa viikonloppua!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Iik - siinä se nyt lukee, totta se on!

Kuten kerroin aiemmin, jätin elokuun alussa Kaksplussan blogiyhteisön, sillä blogini sisältö ja lukijat eivät oikein sopineet pkkulapsivuosiin keskittyvän portaalin konseptiin. Olin tuolloin jo käynyt keskusteluja Sanoma Median kanssa liittymisestä Kodin Kuvalehden bloggaajien joukkoon, ja nyt tämän viikon perjantaina siitä tulee totta. (Instagramini seuraajat saivatkin pikku vinkin aiheesta, kun kävin Sanoman studiolla kuvauksessa uutta blogibanneria varten.) Jatkossa siis blogiani voi seurata osoitteesta

www.kodinkuvalehti.fi/ruuhkavuodet

Päivitän itse uuden osoitteen Facebookiin, Twitteriin, Instagramiin, Pinterestiin, Google+:aan sekä Blogipolulle. Olen ottanut myös yhteyttä Blogloviniin ja toivon, että osoite päivittyy sinne pikapuoliin. Teen täältä Bloggerista uudelleenohjauksen Kodin Kuvalehden saitille mutta helpointa myös Blogger-lukijoille on päivittää uusi osoite itse lukulistalleen.
 

//Tämä kuva tulee uuteen blogibanneriini Kodin Kuvalehden saitille - tosin pienemmässä koossa, niin silmärypyt eivät näy yhtä paljon... :) //

Muutan uuteen blogikotiin onnellisena, innoissani ja nöyränä - Kodin Kuvalehtihän on Suomen suosituimpia naisten medioita! Pieni blogini pääsee siis osaksi merkittävää yhteisöä. Blogin sisältöön muutos ei tule vaikuttamaan, eli sisältö tulee jatkossakin olemaan sillisalaatinomaisia välähdyksiä elämästäni, jossa punaisena lankana pysyy vertaistuki ruuhkavuosien kiireisen arjen hallintaan.

Kodin Kuvalehden puolella on (muitakin) ihania blogeja muun muassa perhe-elämän, sisustuksen, rakentamisen, käsitöiden kuin myös kirjojen maailmasta - käypä vilkaisemassa!

Tärkeintä kuitenkin olisi, että jatkossakin kävisit lukemassa ja kommentoimassa Uraäidin Ruuhkavuosien sepustuksia. Minulle tästä blogista on tullut uskomattoman tärkeä varaventtiili kaiken kiireen ja härdellin keskellä. Siihen suurin syy olet sinä, blogini lukija. Pysythän linjoilla?

----
As I explained earlier, my blog will move to another portal. The timing of the change will be this forthcoming Friday, the 11th of September! The new address of my blog will from then on be:

www.kodinkuvalehti.fi/ruuhkavuodet

Please stay on, I really hope that you'll keep reading and commenting on my blog! There are also other inspirational blogs at Kodin Kuvalehti about family life, home decorating, renovating and literature - all worth checking out!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (32)

6/32 | 

Jee onnea aivan mahtava uutinen. Jotenkin oli hytinä että Kodin kuvalehti olisi tämä salaperäinen osoite ja niinhän se olikin.

Upea kuva hööh ei niin mitään ryppyjä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tein pienen kollaasin elokuussa julkaisemistani Insta-kuvista ja jäin hämmästelemään, onko elokuu tosiaan ohi. Mitä siitä jäi mieleen?

Kuun alussa olin vielä lomalla ja vierailimme mummoloissa koko perheen voimin. Sen jälkeen palasin töihin.

Töiden lisäksi elokuuhun on mahtunut jo lasten harrastuksia ja kotitöitä. Kuun merkkihetki oli se, kun Hessulta lähti kaksi hammasta. Pojalle tulee hitaasti rautahampaat, sillä ensimmäiset maitohampaatkin tulivat hänelle vasta 10 kuukauden ikäisenä.

Elokuun sää on ollut hassu, tulihan intiaanikesä, eikä sen vuoksi ole oikein tuntunut elokuulta. Toisaalta kasteiset aamut ja upeat, tummenevat illat ovat olleet elokuuta parhaimmillaan. Vasta nyt syyskuun sateiden myötä tuntuu oikeasti syksyltä.

Osallistun tällä kollaasilla Pieni Lintu -blogin kuukausikollaasihaasteeseen.

Collage about August
Koiranpentu teettää edelleen työtä mutta on se jo ihan eri otus kuin heinäkuun puolivälissä saapuessaan taloon. Se on kuudessa viikossa tuplannut painonsa viidestä kilosta kymmeneen! Se on oppinut istumaan, tulemaan luokse, menemään maahan ja kyljelleen, koskettamaan kuonollaan kättä käskettäessä (tämä kuulemma rauhoittaa koiria), kulkemaan kohtuullisesti remmissä ja sillä on jo jonkinlainen käsitys EI-sanasta. Se puree edelleen paljon. Toivon, että sisäsiisteys siintää lähellä, sillä öisin se osaa pidätellä jo kahdeksankin tuntia.
Luin uudestaan edellisen postaukseni kesän todo-listasta ja tajusin, kuinka stressaantuneena kirjoitin sen - sehän suorastaan huokuu suorittamista! Kirjoituksen julkaistuani menin pitkästä aikaa joogaan ja voi, kuinka ihmeitä se tekikään. Tulin takaisin tiedostaen, kuinka hyvin meillä asiat loppujen lopuksi ovatkaan ja kuinka asioilla on taipumus kääntyä parhain päin.
Lupaan ottaa alkaneen uuden kuukauden vastaan vähän rennommin.
Millä mielellä sinä suuntaat syksyyn, odotatko innoissasi kynttiläitoja ja sateen ropinaa katolla, vai uhkaako kaamosmasennus?
-----

I created this collage of the photos published in my Instagram account during August. At the same time I started wondering where did August go? The month passed by so quickly! 
At the beginning of the month I was still on holiday but then returned to work on the second week. After that the life has been full of work, hobbies and puppy training. There has also been some magnificent sunsets and other beautiful, dark evenings.
With this collage I take part in the collage photo challenge of Pieni Lintu blog.
What's your feeling about the forthcoming autumn? Are you looking forward to the candlelight and the sound of rain drops on the roof or are you afraid of the decreasing light and blue feelings?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (26)

3/26 | 

Rakastan syksyä. Kaikeksi onneksi pimeys ja luonnon vetäytyminen talvilepoon eivät masenna tai ahdista mua.

Kuule. Mun blogissa on sulle kunniamaininta. :-)

6/26 | 

Minä en tykkää myöskään joulukuusta. Marras-joulukuu ovat inhottavia kuukausia pimeyden ja kosteuden takia. Joulu ei paljoa lohduta koska en ole mikään jouluihminen :P
Toivon että tämä syksy on helpompi koska koiran kanssa tulee käytyä säännöllisesti ulkoilemassa ja se tekee aina hyvää, kelillä kun kelillä.

9/26 | 

Kiitos kommentistasi, tosi kiva kun piipahdit! :) Olen varma että töiden aloitus ja arki lähtevät teillä sujumaan hienosti - sulla kun on noin positiivinen asenne jo valmiiksi jopa kumpparikelejä kohtaan!

13/26 | 

Kaunis kollaasi, paljon olette ehtineet elokuussa :)
Syksy on minusta ihanin ja kaunein vuodenaika, joten innolla odotan pimeneviä iltoja, sateen ropinaa ja kumpparikelejä. Hieman kuitenkin jännittää töiden alku ja se, miten arki alkaa rullaamaan tällä äidillä..ehkäpä täältä siihen vinkkejä! Tuolla jo vilkuilin myös vierasbloggareiden kirjoituksia aiheesta.
Oikein mukavaa syksyä!

14/26 | 

Ehtiväinen olet ollut myös elokuussa :). Kyllä se koiranpennun kanssa helpottaa jatkuvasti kun tulee ikää. Joku koirankouluttaja sanoi meille joskus, että sana "ei" ei ole hyvä kouluttamisessa, parempi olisi uusi käsky, jätä, lopeta, istu, maahan tms. Ja antoi esimerkin, että jos olet nuolemassa postimerkkiä kiinni kirjeeseen ja joku sanoo sinulle ei, mitä se tarkoittaa, se ei ohjaa sinua uuteen toimintaan millään tavalla ja voi hämmentää koiraa (ja ihmistä). Me ollaankin yritetty opetella ei-sanan sijaan antamaan käsky toiminnasta jota toivotaan, eli aika usein jätä tai lopeta.

15/26 | 

Ihana lämmin elokuun tunnelma kuvissasi!
Todellakin arkeen palaaminen tiukkoine aikatauluineen on tuntunut aikamoiselta puurtamiselta.
Kaipa tähän taas tottuu ;) Mukavaa viikonloppua!

20/26 | 

Minä en ole syysihminen lainkaan. Ainoat siedettävät asiat ovat ruska kirkkaina päivinä, kirpeä ja raikas (sateeton!) syysilma ja sienet. Lokakuusta yleensä alkaa hampaat kirskumaan. Meillä töissä on viimeinen vuosineljännes yleensä se vuoden kiireisin. Tänä syksynä en voi kauheasti ansteilla, koska minulla on varattuna elämäni reissu. Minähän suorastaan odotan marraskuuta. Reissun jälkeen onkin synttärirumba ja sitten voi aloittaa fiilistelemään joulua. Ilmassa on siis varovaista syysinnostusta - ainakin ensimmäiseen flunssaan saakka.

22/26 | 

On tavallaan ihana kun syys saapuu. Tykkään hirveästi elokuusta, kypsä kesä ja syksy nurkan takana. Syyskuussa fiilistelen illan pimeyttä ja aamun kosteutta, lokakuussa ja kirpeyttä. Marraskuusta kun selviää, voi huokaista. Marras on mulle ehkä se kuukausista raskain.

Liikuttavan ihania harvahammaskuvat, aina.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat