Kirjoitukset avainsanalla Talvi

Tällä viikolla tuli taas yhden sun toisenkin tuttavan kanssa pohdittua, mikä tepsisi parhaiten rohtuneisiin huuliin. Talven raaka ilma on viime päivinä ollut ankara kynsinauhoille ja huulten herkälle iholle.

Itselläni on tänä talvena ollut helpompaa kuin monena muuna vuonna. Olen jopa pystynyt käyttämään mattapintaisia huulipunia, mikä ei aikaisemmin ollut ollenkaan itsestäänselvyys!

Muistan, kuinka pari vuotta sitten etsiskelin uutta huulipunaa tavaratalon kosmetiikkaosastolta. Kysyin myyjältä neuvoa. Hän vilkaisi alentuvasti huuliani ja sanoi, että huulet kannattaisi ensin hoitaa kuntoon ennen kuin laittaa niihin mitään punaa. Jäi sekin tuote sitten ostamatta.

Tällä kolmikolla minä olen pärjännyt. Toivottavasti niistä olisi apua mahdollisimman monelle muullekin teistä!

1. Weleda Skin Food 

  • Paksu, hyvin hoitava ja tehokkaasti kosteuttava voide
  • "Luonnonkosmetiikan Bepanthen", mutta ilman synteettisiä kemikaaleja.
  • Levitän tätä aamulla huulille ennen huulipunaa ja samoin illalla ennen seuraavaa tuotetta...

2. Sheavoi

  • Sheavoi on minulle uusi tuttavuus, jota tilasin viime keväänä Hyvinvoinnin tavaratalosta.
  • Sheavoi toimii talvella kuin luonnonmukainen vaseliini. Sen lisäksi se on tosi monikäyttöinen: se auttaa ihottumiin, suojaa pakkaselta ja viimalta.
  • The Natural Goods Companyn Sheavoi on tuoksutonta, väritöntä (valkoista) vahaa. Weleda Skin Food ja sheavoi ovat täyteläinen yhdistelmä, joiden kostutusteho riittää koko yöksi!

3. Demosil Huultenkuorintakynä

  • Mikäli en laita yöksi sheaovoita, sivelen Weleda Skin Foodin päälle rakeita sisältävää huulikuorintaa
  • Tämä on kätevä tuote, sillä se on kynän muotoinen!
  • Kynän sisältämät miedot rakeet kuorivat huulten pinnalta hellävaraisesti kuolleen ihon pois
  • Olen yllättynyt, että tuote ei kirvele huulteni iholla, joka reagoi helposti moniin tuotteisiin

Millä sinä olet pakkasilla hoitanut huuliasi?

Blogi muualla somessa:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube 

Kommentit (4)

Ullis
1/4 | 

Hei, kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Itselläni parhaiten toimiva huulihoide on "munkinhuulirasva", luontaistuotekaupoista saatava mehiläisvahaa sisältävä huulirasva. Se toimii, ja mikä parasta, kerran päivässä käyttö riittää. Olen myös vihdoin löytänyt ihanan huulipunan, joka ei kuivata huulia eli Zuiin myrkytön ja muoviton luomuhuulipuna. Siinä on ihanat värit. Puna pysyy melko hyvin ja mikä parasta, kirkaskin väri haipuu huulilta kauniisti. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Ja hyvää uuden vuoden aloitusta!

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hei ja kiitos sinulle kiinnostavasta vinkistä! Tämä blogi on juuri tämän takia mahtava juttu: saa kuulla toisten kokemuksia itselle ihan uusista tuotteista =) Minäkin tykkään Zuiin huulipunista! Sattuukohan sinulla olemaan sama kuin minkä ostin keväällä (http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/uraaidin_ruuhkavuodet/meikkipussin_s...)?

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Moikka Etna ja anteeksi, että vastaan vasta nyt! Huomasin kysymyksesi näin myöhään :(

Minulle voi laittaa meiliä osoitteeseen uraaidin.ruuhkavuodet(at)gmail.com ja mediamyyntiin lifestyle.kaupalliset(at)sanoma.com

Toivottavasti vastaus vielä ehtii?

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tammikuu vilahti ohi sairastaessa. Kun katselin kuukauden kuvasaldoani Instagramissa tajusin, että minä - himoliikkuja - olen viime aikoina vain kävellyt koiran kanssa. En ole hiihtänyt, käynyt kertaakaan kahvakuulajumpassa ja kolistellut rautoja salilla alkukuussa vain muutaman hassun kerran...

Miltä tuntuu, kun säännöllinen hikiliikunnan tuoma endorfiiniannos jää saamatta? Yllättäen ei juuri miltään. Kurkussa on edelleen niin paljon sitkeää limaa ja ääni painuu yhä iltaisin kellariin niin, ettei tee mielikään riehumaan.

Olen lohduttanut itseäni hiljattain Hesarin tiedesivuilla julkaistulla artikkelilla, jonka mukaan himoliikkuja ei välttämättä kuluta päivässä enemmän energiaa kuin sohvalla paremmin viihtyvä, sillä elimistö sopeutuu aktiiviseen liikkumiseen.

Tavallaan on ollut ihan mukavaa hidastaa tahtia ja laiskotella oikein luvan kanssa.

  • On ehtinyt ajatella.
  • Illat ovat tuntuneet rauhallisemmilta ja pidemmiltä, kun töiden jälkeen ei ole tarvinnut kiirehtiä vielä liikkumaan.
  • Olemme pelanneet perheen kanssa tavallista enemmän lautapelejä.
  • Ylipäätään olen nähnyt lapsia enemmän.
  • Aamu- ja iltalenkit koiran kanssa ovat tuntuneet mielekkäämmiltä, koska päivän liikunta on kertynyt niistä.
  • On ehtinyt surffata netissä oikein antaumuksella ja kehitellä kaikenlaisia uusia ideoita...

​Osallistun tällä kuvakollaasilla Pieni Lintu -valokuvablogin kuukausikollaasihaasteeseen.

Oletko sinä säilynyt terveenä, vai pääsikö flunssapöpö yllättämään? 

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (8)

Hanna-Mari
2/8 | 

Täällä kans sairastellaan. Kolmasluokkalainen on ollut kahdeksan päivää pois koulusta kuukauden sisään ja nyt piti minunkin luovuttaa ja kääriytyä peiton alle. Ehkä se elimistö välillä pistää meitä ikiliikkujia pysähtymään, ja Niinkuin sanoit, se tekee ihan hyvää.

Rva Kepponen
3/8 | 

Tuleehan siitäkin liikuntaan ja raitista ilmaa, kun ulkoiluttaa koiraa :) Itse olen joutunut taas opettelemaan sitä, että 20min on liikuntaa ja parempi tehdä se kuin ei mitään. Joskus riittää pienemmätkin tavoitteet :)

Me olemme toistaiseksi välttyneet isommilta taudeilta, pientä flunssaa on pyörinyt perheessä.

Mukavaa viikonloppua!

Täysin arkista
4/8 | 

Talvinen on ollut sinunkin tammikuusi, kun jopa koiran nassu on lumessa. Olet sitten korvannut kahvakuulan hieman painoltaan kevyemmällä kuulalla.  :) Hyvä kuvakollaasi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat